sunnuntai 26. elokuuta 2012

Miten islam lähti leviämään maailmaan


Piirroselokuva, joka kertoo mielestäni hyvin siitä, kuinka Muhammed (sallalahu aleihi wassalam) lähti paljastamaan islamia ihmiskunnalle Jumalan käskystä, ja mitä sitten tapahtui.
Elokuvassa käytettävä englanti on varsin yksinkertaista, eli ei tarvitse olla kielinero voidakseen seurata sitä.

Kun elokuvassa näytetään Muhammedia (sallalahu aleihi wassalam), asiat näytetään hänen perspektiivistään, eikä ulkopuolisen perspektiivistä ("tuossa kävelee Muhammed"). Eli Muhammed esiintyy tässä, mutta häntä ei ole piirretty missään vaiheessa.

Filmissä esiintyvästä Sumayahista kirjoittelin tännekin aikaisemmin: http://siratinsilta.blogspot.fi/2012/08/islamin-ensimmainen-marttyyri.html

lauantai 25. elokuuta 2012

Kuka on kieltänyt Jumalan kauniit vaatteet, jotka Hän on hankkinut palvelijoineen, sekä hyvät ruoat?

Länsimainen pukeutuminen ei ole vapauttavaa
Te ihmisen (Aadamin) lapset! Me olemme lähettänyt teille vaatteet - verhotaksenne alastomuutenne - sekä juhlapuvun; mutta jumalanpelko on paras puku. Tämä on eräs Jumalan tunnusmerkeistä, jotta he ottaisivat varoituksesta vaarin.
7:26

Te ihmisen (Aadamin) lapset, pukeutukaa juhlapukuihinne jokaisena hartaushetkenänne ja syökää sekä juokaa, mutta älkää tuhlatko,sillä Hän ei rakasta tuhlaavaisia. 
Sano: »Kuka on kieltänyt Jumalan kauniit vaatteet, jotka Hän on hankkinut palvelijoineen, sekä hyvät ruoat?» Sano: »Ne on tarkoitettu uskovaisille maallisessa vaelluksessaan ja yksinomaan heille - ylösnousemuksenpäivänä.» Näin selitämme tunnusmerkit ihmisille, jotka ymmärtävät.
7:31-32

Profeetta, sano vaimoillesi ja tyttärillesi ja uskovaisille naisille, että heidän tulee hunnuttaa kasvonsa; näin on sopivinta, jotta heidät kunniallisiksi naisiksi huomataan, niin ettei heitä tunkeilevasti lähestytä; Jumala on kaikessa viisas ja laupias
33:59

Sano uskovaisille miehille, että he luovat katseensa maahan ja hillitsevät halujaan. Tämä on heille säädyllisintä, ja Jumala tietää mitä he tekevät. Sano myös uskovaisille vaimoille, että luovat silmänsä maahan ja hillitsevät halujaan eivätkä näyttele sulouttaan tavallisuudesta poiketen ja että huntu verhoaa heidän povensakin. Älkööt he näyttäkö sulouttaan muille kuin miehilleen...
24:30-31 

Jo synnyttämiskykynsä menettäneet naiset, joilla ei enää ole aviollisia taipumuksia, saavat riisua vaatteitaan haluamatta näytellä alastomuuttaan, eikä sitä heille synniksi lueta, mutta parempi heille on, jos he siitä pidättäytyvät, sillä Jumala on tietävä, viisas.
24:60

Säädyllinen pukeutuminen suojelee loukkaavilta katseilta

Abu Huraira kertoi (Allah olkoon Häneen tyytyväinen) kertoi: "Allahin lähettiläs (Allahin armo ja siunaukset olkoon hänen kanssaan) sanoi:
"Helvetissä on kahdenlaisia ihmisiä, joita en ole nähnyt: ihmiset, joilla on ruoskat kuin karjan hännät, joilla he hakkaavat ihmisiä, ja naiset, jotka ovat pukeutuneet alasti, yllyttäen miehiä ja heidän päänsä näyttävät kamelin kyttyröiltä, kallistuen yhdelle puolelle. He eivät pääse Paratiisiin eivätkä edes haista sen tuoksua, vaikka sen tuoksun voi aistia niin-ja-niin-pitkän etäisyyden päästä.
(Sahih Muslim, no. 2218)
 
'Aisha kertoi: Allahin lähettiläältä (Allahin armo ja siunaukset olkoon hänen kanssaan) kysyttiin Waraqahista ja Khadija sanoi hänelle, "Hän uskoi sinuun, mutta kuoli ennen kuin kävi ilmi, että olet profeetta."
Allahin lähettiläs (Allahin armo ja siunaukset olkoon hänen kanssaan) sanoi sitten: "Minulle näytettiin hänet unessani, hänen pitäessä valkoisia vaatteita, ja jos hän olisi ollut yksi Helvetin asukkaista, hän olisi pitänyt erilaisia vaatteita."
(Al-Tirmidhi, 4623, Ahmad)

’Abdullaah Ibn Mas’ood radiallaahu ’anhu sanoi, että Profeetta (sallalahu aleihi wassalam) sanoi: "Kukaan, jolla on atomin painon verran ylpeyttä sydämessään, ei pääse Paratiisiin." Mies kysyi: "Entä jos ihminen pitää siitä, että hänen vaatteensa näyttävät hyviltä ja kenkänsä näyttävät hyviltä?" Profeetta sanoi: "Allah on kaunis ja rakastaa kauneutta. Ylpeys tarkoittaa totuuden kieltämistä ja sitä, että katsoo muita ihmisiä alaspäin."
(Muslim, 131)

Abu Huraira (Radi-Allahu 'anhu) kertoi:
Profeetta (Sallallahu 'Alaihi Wa Sallam) kielsi käyttämästä kultaista sormusta.
(Bukhari Vol. 7 : No. 754)

Tilastoja blogistani

En tiedä, pitäisikö minun pitää tämä omana tietonani, mutta sivusto, jonka kautta blogiini on tultu useammin, kuin mistään muusta, on pornosivusto. Enkä tarkoita mitään kuvia bikinitytöistä, joita jotkut muslimit saattavat pitää pornona, vaan tarkoitan todella pornosivustoa. Minulla ei ole harmainta aavistusta, miksi näin on tapahtunut. Voi olla, että näitä listoja vielä päivittelen hamassa tulevaisuudessakin.

Lisäksi blogiini on tultu Googlen kautta esimerkiksi näillä hakusanoilla:

rauhan omainen islam
islamilainen keksintö
huivi koulussa
lainauksia raamatusta puhelinpylväissä
puhuin pahaa naapurista, kaduttaa
rakastan allahia
lainauksia raamatusta puhelinpylväissä (niitä lainauksiahan täällä on, mutta ei puhelinpylväistä...)
janne hyttinen
satanismi
biaudet
paasto and seksuaalisuus
hadith kirja 
ihminen joka puhuu liikaa (tosi imartelevaa minua kohtaan...) 

Ja esimerkiksi näistä sivustoista:

http://www.airportcigarettes.com/ (eli lentokenttätupakat.com)
http://uskojaelama.net/forum/ (foorumi, jonne olen rekisteröitynyt nimimerkillä Ulompi vino vatsalihas)
http://www.kavereita.net/user?username=Laila (profiilisivustoni nuorten yhteisösivustolla, jossa olen yrittänyt kertoa islamista, mutta ei ketään taida kiinnostaa)
www.google.co.za
http://search.conduit.com/
http://www.devscripts.net/
www.cultek.com
kattila-mauri.harhakuva.org
blogilista.fi

joku sivusto, jonka suljin heti, niin etten ehtinyt nähdä, mitä siellä oli, mutta sivun otsikko oli "Sex scandals"...

Sekä esimerkiksi näistä IP-osoitteista:
Toimihenkilokeskusjarjesto STTK ry
JamIT-Tieto Oy
Tekla 
Loviisan Puhelin Oy
Elisa OYJ
SW Television Oy
Pohjanmaan PPO Oy
Eunet Finland
Broadband Access Pool

Suurin osa tulee blogiini Suomesta, myös Yhdysvalloista, etenkin Kaliforniasta tulee käyntejä, sekä Venäjältä, jotkut ovat tulleet Egyptistä ja Saksasta.
29 %:llä ihmisistä, jotka ovat tulleet blogiini, on 1280 x 1024:n näyttö.

perjantai 24. elokuuta 2012

Mustavalkoista uusateismia

Uusateismia kritisoinut tutkija Ilse Paakkinen sai osakseen vihanpurkauksia, tytöttelyä ja ammattitaitonsa kyseenalaistamista.
lse Paakkisen Vieraskynä-kirjoitus Helsingin Sanomissa maaliskuussa sai aikaan melkoisen palauteryöpyn. Lehden nettikeskusteluun tuli yli tuhat viestiä, yleisönosastoon lukuisia kommentteja ja keskustelu levisi myös muualle nettiin.
Reaktion sai aikaan se, että Paakkinen nosti esiin mediassa vaietun tabun: hän kritisoi uusateismia ja rinnasti sen uskonnolliseen fanatismiin. Aatteellisen fanatismin käyttövoimana ovat hänen mukaansa viha, kritiikittömyys omaa ajattelua kohtaan, vastustajan leimaaminen pahaksi ja ajatus, että kaikki olisi hyvin, jos toista osapuolta ei olisi.

Käänteistä lähetystyötä

Paakkisen mukaan uusateismi samoin kuin uskonnollinen fanaattisuus menestyy vain suhteessa vääräuskoisiin toisiin. Uskontokriittisissä bestsellereissä haetaan uskonnoista esille huonot puolet, mässäillään niiden vääryyksillä ja luetaan Raamattua valikoiden. Toiminta on käänteistä lähetystyötä: tavoitteena on pelastaa uskonnon sokaisemat ihmiset.
— Vieraskynä-kirjoitukseni keskeinen kysymys oli, missä on uusateismin oma, positiivinen sanoma. Missä on sellainen näkemys maailmasta, joka ei perustu vastustajan mollaamiseen, vaan siihen, mitä hyvää itsellä on tarjottavana?
Vaikka jotkut uusateistiset ajattelijat rakentavat teorioita uskonnottomasta maailmankuvasta, aina he määrittelevät itsensä suhteessa vastustamaansa uskontoon. Jo Daniel Dennetin teoksen Lumous murtuu ja Richard Dawkinsin kirjan Jumalharha otsikot kertovat, että oman itsen määrittely voi alkaa vasta, kun uskontojen lumous on murrettu ja Jumala on osoitettu harhaksi.
Vapaa-ajattelijoiden taannoinen "Jumalaa tuskin on olemassa — Voit siis lopettaa murehtimisen ja nauttia elämästä" bussimainoskampanjakin perustui negaatioon.
— Mainokseen sisältyy ajatus, jonka mukaan uskovien elämä on murheenkylläistä ja ateismi vapautus tästä. Kuvitellaanpa tilanne, jossa lihakauppiaat yrittäisivät kilpailla asiakkaista esittämällä tekaistuja väitteitä kalatuotteista tyyliin: "Kalanrasva tuskin on terveellistä. Voit siis lopettaa murehtimisen ja nauttia lihasta."

Ammatillisesti kiinnostava aihe

Ilse Paakkinen on tohtorikoulutettava Suomen Akatemian Filosofisen psykologian, moraalin ja politiikan tutkimuksen huippuyksikössä. Hänen tuleva väitöskirjansa käsittelee 1400-luvulla eläneen filosofin ja kirjailijan Christine de Pizanin ajattelua. Tutkimus liittyy ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien aatehistoriaan. Mutta mikä sai Paakkisen tarttumaan uusateismiin?
— Olen lukenut uusateistisia kirjoittajia maltillisemmasta Daniel Dennetistä uskontovastaisiin Richard Dawkinsiin ja Sam Harrisiin sekä avoimen vihamieliseen Christopher Hitchensiin. Kiinnitin huomiota ajattelun yksipuolisuuteen ja siihen, kuinka voimakkaasti uskontoja kritisoidaan, mutta kritiikki omaa ajattelua kohtaan puuttuu. Mediassa keskustelu on karannut siihen, että uskontoja joko kritisoidaan tai puolustetaan, mutta uskontokriittisen uusateismin yksisilmäisyyttä ei juurikaan ole rinnastettu uskonnolliseen fanatismiin.
— Olen teologi, joten aihe kiinnosti minua ammatillisesti. Laadin teologisen tiedekunnan pääsykokeisiin aineistokoekysymyksen, jonka tehtävänä oli tunnistaa ja kuvailla Hitchensin tekstissä Jumala ei ole suuri: Kuinka uskonto myrkyttää kaiken esiintyviä argumentaatiovirheitä.
Asian esille nostamiseen vaikuttivat myös tutkijan omat kokemukset. Kun hän on kertonut olevansa teologi, joku on olettanut saman tien, että hän on pappi, ja pyytänyt sielunhoitoa. Mutta on myös niitä, jotka ovat alkaneet purkaa vihaansa uskontoa kohtaan.
— Minua on syytetty noitavainoista ja leimattu huuhaa-tieteilijäksi, mainitsee Paakkinen.

Oma totuus tärkeintä

Vieraskynä-kirjoituksen palautteessa epäiltiin, ettei Paakkinen tiedä, mistä puhuu tai ymmärrä aihettaan. Mutta Paakkinen on perehtynyt asiaan.
— Esimerkiksi Richard Dawkins sanoo Jumalharhassa tavoitteekseen, että siihen tarttuva uskova on muuttunut ateistiksi laskiessaan teoksen kädestään.
— Hitchensin teos on puolestaan tapausesimerkki siitä, kuinka hataralla pohjalla ollaan, kun kritiikkiä omaa ajattelua kohtaan ei esitetä. Kun Hitchens törmää omalle taustaoletukselleen vastakkaisiin esimerkkeihin, hän ei tarkista näkemyksiään vaan muokkaa ristiriitaiset havaintonsa yhteneväisiksi uskonnonvastaisen maailmankuvansa kanssa.
Hitchensin käsityksen mukaan uskovaiset ihmiset eivät voi olla hyviä. Koska Hitchens arvostaa Martin Luther Kingiä, hän toteaa, että King ei voinut olla todellisessa mielessä kristitty, vaan hän oli sitä vain muodollisesti.
— Muokattuaan Kingistä kaappiateistin Hitchens ryhtyy parjaamaan nimien analogiaan perustuvalla siirrollaan Martti Lutheria, kertoo Paakkinen.

Tahallista väärintulkintaa

Eroakirkosta.fi-verkkopalvelu on oiva esimerkki käänteisestä lähetystyöstä. Siellä on tulostettavia lehtisiä, joita voi antaa ihmisille ja kehottaa eroamaan kirkosta. Uskontokriittistä keskustelua masinoidaan Vauva-lehteä ja kaupunkilehtien tekstaripalstoja myöten.
Palvelusta löytyvässä lehtisessä on muun muassa rasti ruutuun kysely, jossa voi arvioida naisen paikkaa. Vaihtoehtoina on kolme negatiivista kohtaa Raamatusta ja pätkä ihmisoikeuksien julistusta.
— Oletus on, että uskovainen valitsee Raamatun ja valistunut uskonnoton ihminen vaihtoehdon, jossa puhutaan ihmisoikeuksista. Kristillisestä perinteestä poimitaan siis tarkoitushakuisesti kärjistyksiä. Myös käsitys uskovaisesta on hyvin karikatyyrimäinen: jos olet oikea uskovainen, sinun tulee valita naisia alistavat vaihtoehdot tai sitten olet vain muodollisesti kristitty.
Sukupuolen tutkimukseen perehtynyt Paakkinen vertaa tilannetta siihen, että Aristoteleen teoksen De Generatione Animalium naisvihamielisten kohtien perusteella koko tämän tuotanto leimattaisiin vihapuheeksi. Yhtälailla voisi rakentaa rasti ruutuun tehtävän, jossa vaihtoehtoina olisivat Aristoteleen teoksesta otettu naisvihamielinen kohta ja ihmisoikeuksien julistus, ja sitten todeta, että Aristotelesta arvostavat filosofit vihaavat naisia tai jos eivät vihaa, he eivät todella arvosta Aristotelesta.
Mustavalkoisen me vastaan muut ajattelun vaarana on fanaattisuus. Paakkinen korostaa, että mikä tahansa ideologia voi muuttua vaaralliseksi, jos oman ajattelun kipupisteitä ei nähdä, kritiikkiä ei suvaita ja pahuus sijoitetaan oman itsen ulkopuolelle. Siksi Paakkinen on huolissaan yksipuolisesti viholliskuviin perustuvasta uskontokritiikistä.
— En todellakaan väitä, että kaikki ateistit harjoittaisivat sellaista, mutta tietyissä uusateistissa piireissä trendi on vahva. Toivon, että uusateismin sisällä kritiikkiä alettaisiin suunnata myös omaa ajattelua kohtaan, uskontoja tarkasteltaisiin ennakko-oletuksista vapaana ja että uusateistit voisivat rakentaa positiivista omaa ideologiaa.

Oma lehmä ei ole ojassa

Paakkisen kirjoituksen ilmestyttyä keskusteluun nostettiin pian havainto, että hän on taustaltaan teologi. Tällä perusteella hänen asiantuntemuksensa lytättiin: "Oma lehmä ojassa. Tietysti uskovainen puolustaa uskontoa."

"Monet arvelivat, että olen fundamentalisti ja 
nuttura kireällä."
 
 
— Minusta on aika erikoista, että ihminen, joka tutkii ammatikseen uskontoja ja niihin liittyviä moraalisia kysymyksiä, ei saisi kommentoida tutkimusalaansa koskevia kysymyksiä. Jääviysajattelu perustuu oletukseen, että koska olen teologi, olen myös uskovainen ja yritän puolustaa omiani mustamaalaamalla muita.
Paakkisen mukaan pitäisi ymmärtää, että asiaväittämien oikeellisuus ei ole kiinni henkilöstä, vaan siitä, miten argumentit on rakennettu ja perusteltu. Teologina Paakkista on koulutettu olemaan kriittinen. Kun hän tutkii keskiaikaisen ihmisen ajattelua, hänen on pidettävä huoli siitä, että ei katsele tekstejä oman aikansa silmälasein.
— On kummallinen ajatus, että uusateistinen ajattelu olisi arvovapaata ja jopa puhtaan tieteellistä eikä siihen sisältyisi mitään puolueellista, mutta sitten taas tutkijan usko tekisi hänestä täysin puolueellisen. Ei usko Jumalaan tee ihmisestä tieteellisesti epäpätevää.
Paakkisen teologiutta kritisoineet eivät kuitenkaan osuneet maaliin edes uskonasioissa.
— Monet arvelivat, että olen fundamentalisti ja nuttura kireällä. Mutta itse asiassa en usko Jumalaan. En ole teisti, mutta en myöskään ateisti tai edes agnostikko.
— Olen kasvanut kodissa, jossa uskonnot ovat vaihtuneet tiheään ja lähipiirissäni on ollut sekä ateisteja että kristittyjä. En koe tarpeelliseksi sitoutua mihinkään näkemykseen. Kysymys Jumalan olemassaolosta on minulle toissijainen. Ensisijaisesti minua kiinnostaa, miksi ihmisille on niin kovin tärkeää kyetä todistamaan joko Jumalan olemassaolo tai olemattomuus.
Paakkisen mukaan useimmat häntä vastaan hyökänneet eivät tunnu ymmärtävän, minkälainen tiede teologia on. Teologinen tiedekunta ei ole pappisseminaari. Luentoja ei aloiteta hartaudella vaan tutkimuksen kohdetta eli uskontoa tarkastellaan kriittisesti.
— Ei liene haitaksi, että papiksi päätyvät saavat tällaisen koulutuksen, Paakkinen toteaa.

Palautetta tuli vain miehiltä

Mielenkiintoinen piirre Paakkisen saamassa henkilökohtaisessa palautteessa — kaikkien nettinimimerkkien sukupuolesta ei tietenkään ole tietoa — on se, että sitä tuli vain miehiltä.
— Minulla on sellainen käsitys, että uus-ateistinen kirjallisuus ja tiede vastaan usko -polemiikki ovat hyvin paljon miesten juttuja. Heillä ne linkittyvät myös koviin tieteenaloihin, kuten tekniikkaan ja biologiaan. Ajatellaan, että asiat ovat näin ja piste, ja ollaan sokeita oman ajattelun rakenteellisia heikkouksia kohtaan.

"Uuus-ateistinen tiede vastaan usko -polemiikki 
on hyvin paljon miesten juttu."


Paakkinen sai sekä positiivista että negatiivista palautetta. Positiivisen palautteen antajissa oli runsaasti myös ateisteja.
— Yksi kertoi, että oli aiemmin ollut uusateisti mutta tunnistanut siihen liittyvän vihan ja on nyt vain ateisti eli ihminen, joka ei usko Jumalaan. Uusateismihan on alun perin Yhdysvalloissa vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen voimistunut militantiksikin kutsuttu ateismin muoto. Itse ateismi on vanha ja monipolvinen ilmiö.
Palautteessa oli asiallisia kommentteja, mutta myös sukupuoleen kohdistuvia heittoja.
— "Äläpäs nyt tyttö puutu asioihin, jotka eivät sinulle kuulu. Et ole kykeneväinen osallistumaan älylliseen keskusteluun. Olisi hyvä, jos urasi saisi pikaisen lopun", mainitsee Paakkinen esimerkkejä.

Niin sanottu tieteellinen maailmankuva

Suomen Kuvalehden nettisivuilla lehteä avustava geologi otti esille sitä Paakkisen saamaa palautetta, jossa ihmeteltiin, miten tutkijaksi kouluttautuva henkilö voi hyökätä tieteelliseen maailmankuvaan perustuvaa ateismia vastaan. Kirjoittaja päätyi siihen, että usko on tieteen vastakohta, ja kysyi siksi, voiko kunnon tutkija uskoa Jumalaan.
Tieteellinen maailmankuva on mielenkiintoinen käsite, varsinkin kun sellaista ei puhtaaksi viljeltynä voi olla. Maailmankuvaan liittyy aina muutakin kuin luonnontieteellisiä faktoja, esimerkiksi käsitys hyvästä ja pahasta, eikä moraalia voi perustaa pelkästään objektiiviseen tieteeseen.
— Tiede myös uusiutuu koko ajan, joten maailmankuva tieteen pohjalta on aina keskeneräinen.
Paakkinen muistuttaa, että jokainen tekee elämässään arvovalintoja, joiden taustalla on muutakin kuin luonnontieteellisiä tosiasioita. Jos esimerkiksi ateisteilla olisi kategorisesti tieteellinen maailmankuva ja tieteen totuudet olisivat aina henkilöstä riippumattomia, niin silloinhan heidän pitäisi olla kaikesta samaa mieltä.
— Mutta eiväthän tiedemiehetkään ole kaikesta samaa mieltä, vaan tieteeseen kuuluu polemiikki. Myös jokaisen tieteentekijän maailmankuvaan vaikuttavat esimerkiksi kodin perintö ja omat elämänvalinnat.

Tämä artikkeli on tältä sivulta: http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2010/2010-04-29/teemat/Uusateismin-maailma-on-mustavalkoinen

En itse ole milloinkaan ymmärtänyt, miten joku voi nähdä jonkinlaisen ristiriidan tieteen ja uskon välillä.

torstai 23. elokuuta 2012

Mustassakaan huivissa ja kaavussa ei tule kuuma

Eeva Törmänen -Kuka hölmö käyttäisi mustia vaatteita kesähelteellä? Valkoinenhan on se viileä väri, jolla pärjää kuumimmassakin auringonpaisteessa. Vai onko sittenkään?Todellisuudessa mustat vaatteet toimivat parhaiten kuumuudessa, väittää io9.com -sivusto.
Kyse on fysiikasta ja biologiasta, ja vähän tuulestakin.

Valkoisen sanotaan olevan paras vaatteen väri kesähelteellä, koska se heijastaa auringon lämmön pois eikä ime sitä itseensä kuten musta vaate. Tämä on aivan totta. Sivuston mukaan sama ilmiö tapahtuu kuitenkin myös vaatteen sisällä: ihmiskehosta lähtevä lämpö heijastuu valkoisesta vaatteesta takaisin kroppaan.
Musta vaate puolestaan imee paitsi auringon lämmön, myös ihmisen lämmön itseensä. Vaate lämpenee, mikä ei sekään ole hyvä, jos lämpö ei pääse vaatteesta mihinkään. Tähän tarvitaan pientä tuulenvirettä: jos pienelläkin tuulella tai ilmavirralla vaate pääsee luovuttamaan lämmön pois. Tuuleksi riittää vienot kolme metriä sekunnissa.
Teoriaa on tutkittu myös eläinmaailmassa ja huomattu, että vaalea ja pöyheä karvoitus tai höyhenpeite luovuttaa vähiten lämpöä. Tästä syystä arktisilla alueille elävät eläimet ovat vaaleita ja pörröisiä – kyse ei ole pelkästä taustaväriin sulautumisesta, kirjoittaa The Straight Dope -sivusto.
Kesäpukeutujan pitää kuitenkin muistaa, että mustan vaatteen viileys -teoria toimii vain jos vaate on löysä ja kangas yhtä ohutta kuin vaaleassa vaatteessa.

Tiukat topit ja t-paidat tuppaavat olla tukalia kesähelteellä melkein minkä värisinä.


Tummennus ja alleviivaus on omani. Muslimien pukeutumisessa avainsanat ovat löysä ja ohut. Huivia ei tarvitse sitoa tiukasti, eikä tehdä siihen paksuja solmuja. Sensijaan käytettäessä ihonmyötäisiä, tiukkoja vaatteita, kehoon kertyy paljon hikeä. 
Ja sinne niqabin, jellaban tai minkään muun kaapumaisen vaatteen (- kuten esim. kimononkaan -) alle ei tosiaan tarvitse laittaa mitään muuta kuin alusvaatteet, onhan esikuvamme on Profeetta (sallalahu aleihi wassalam), ei Michelin ukko.

Tyypillisiä erehdyksiä Ramadanina

Keskittyminen ruokaan: ihmiset murehtivat ruoasta enemmän kuin varsinaisesta paastosta. He myös käyttävät suuria määriä iftariin, vaikka Ramadanina ei tarvitse syödä valtavia määriä.

Ihmiset myös unohtavat olla kärsivällisiä ja hillitä kieltään. Se on vakava virhe. 

Suhoorin syöminen kauan ennen fajria. Jotkut syövät sen vain vähän isha-rukouksen jälkeen. Se pitää syödä lähempänä fajria (kuitenkin ennen sitä).

Ihmiset eivät tee Niiyahia (aikomusta) paastota Ramadanina. Se on jotain, mitä tehdään sydämessä, sitä ei tarvitse sanoa ääneen. Se tarvitsee tehdä vain kerran, sitä ei tarvitse tehdä uudestaan joka päivä.

Jos saat tietää myöhässä, että Ramadan on alkanut, lopeta syöminen ja juominen siltä päivältä ja korvaa se päivä Eid al fitrin jälkeen.

Hyvin monet luulevat, että seksiä ei saa harrastaa puolison kanssa koko Ramadan-kuuna. Kylläpäs vain saa, fajrin ja maghribin välillä. 

Monet luulevat, että vahingossa syöminen rikkoo paaston. Tämä ei pidä paikkaansa, jos sinulle käy niin vahingossa, jatka paastoa, eikä sinun tarvitse korvata sitä päivää myöhemmin.

Jotkut ovat sitä mieltä, että jos he näkevät jonkun syömässä tai juomassa, heidän ei tulisi huomauttaa siitä. Shaykh Bin Bazin (rasul'Allah) mukaan siitä pitäisi huomauttaa, sillä muslimien tulee kehottaa hyvään ja kieltää pahasta. 
(Huom, siitä pitää sanoa ystävällisesti... ja muslimi, joka ei paastoa, vaikka on Ramadan, saattaa olla sairaana, vaikka sitä ei kasvoilta näkyisikään, tai hänellä voi olla kuukautiset.)

Monet siskot luulevat, ettei hennaa saa käyttää Ramadanina. He erehtyvät, sen käyttö Ramadanina on sallittua. 

Jotkut luulevat, että hajusteita ja tuoksuvesiä ei saa käyttää Ramadanina. Sekin on sallittua.

Joillain on tapana yhdistää Dhur- ja Asr-rukoukset Ramadanina. Niin ei tulisi tehdä. 

Moni luulee, ettei Ramadanina saa käyttää Miswakia tai hammastahnaa. Profeetta (sallalahu aleihi wassalam) käytti Ramadanina Miswakia ja hammastahnan käyttökin on ihan sallittua, kunhan sitä ei syö. (Hammastahnaa tosin ei kannata syödä minään muunakaan kuukautena).

Monet ihmiset eivät tee I'tikafia moskeijassa, vaikka heillä olisi siihen mahdollisuus. Muslimin tulisi viettää erityisesti Ramadanin 10 viimeistä päivää moskeijassa, jos hän voi. 

Jotkut luulevat, ettei hiuksia ja kynsiä saa leikata Ramadanina. He erehtyvät. 

Jotkut myös luulevat, että veren vuoto rikkoo paaston. Tämä ei pidä paikkaansa. 

Monesti ihmiset eivät tee dua-rukousta ennen paaston rikkomista. 
(Kun rikot paaston, sano ALLAAHUMMA LAKA S'UMTU WA A'LAA RIZQIKA AFT'ARTUWA A'LAYKA TAWAWKKALTU eli "Oi Allahini, Sinun takiasi paastoan ja rikon paastoni antamallasi ruoalla ja luotan Sinuun" ja kun otat ensimmäisen suupalan kannattaa sanoa BISMILLAHIR RAH'MAANIR RAH'EEM YAA WAASI—A'L MAGHFIRATI IGFIR LEE eli "Allahiin nimeen, Hyväätekevän, Armollisen, joka suo ylettömästi hyvää, anna minulle anteeksi".)

Lähde: http://www.kalamullah.com/common-mistakes-in-ramadan.html

maanantai 20. elokuuta 2012

Sekava kertomus homo sapiensista, josta ei koskaan pitänyt tulla uskovaista

Olen kirjoittanut aikaisemmin jotain uskonnottomista taustoistani ja ympäristöstäni. Geenini eivät kuitenkaan ole täysin Allahittomia, sillä suonissani vertaa myös tataariverta. Joskus 1900-luvun alkupuolella eläneet esivanhempani olivat, näin olen kuullut, suoraselkäisiä, aktiivisesti harjoittavia muslimeja, mutta pikkuhiljaa se haalistui.

Talvella 2008-09 tutustuin kahteen asiaan, jotka muuttivat elämäni. Ensimmäinen oli Pasila. Toinen oli islam.

Lapsena aika harvoin mietin mitään uskonasioita, mutta uskon, en aina, mutta toisinaan Jumalaan - jossain muodossa, välillä persoonallisena, välillä symbolisena - ja minulla oli jonkinlainen mielikuva kuoleman jälkeisestä elämästä. En koskaan rukoillut tai sellaista. 
Selasin yksi päivä ala-asteaikaisia päiväkirjojani ja niissä olen maininnut muutamaan kertaan Jumalan, ohimennen. Mielenkiintoista kyllä, merkinnöistä useimmissa olen kutsunut Häntä nimellä Allah. (Se tuntui jo silloin omemmalta, vaikka tämän Jumalan nimen lisäksi, tietoni muslimeista rajoittuivat siihen, että heillä on Koraani ja he eivät "nauti" alkoholia ja porsasta.)
Uskonto kiinnosti, mutta en voinut uskoa kaikkea, mitä minulle kerrottiin kristinuskosta ja "kristinuskosta", kuten sitä, että Jumala rakastaisi kaikkia ihan yhtä paljon. Mikä se sellainen Jumala on, joka rakastaa vaikka Hitleriä yhtä paljon kuin minua? Osittain sen vuoksi päädyin ateistiksi.

Vuodet kuluivat, ilman että elämälläni oli mitään suuntaa. En kuitenkaan koskaan menettänyt orastavaa hengellisyyttäni ja uskoani asioihin-joita-tiede-ei-ole-todistanut-tai-joihin-tiede-ei-suhtaudu-vakavasti: olin kiinnostunut UFOista, vampyyreista ja ihmissusista. Länsimaiden kasvattina opin pitämään uskonnollisuutta höperyytenä tai jopa typeryytenä. (Luulen nyt ajatelleeni pahaa kristityistä vain, koska olin vain kateellinen heille, kun heillä oli jokin varmuus elämästä, mitä minulla ei ollut ja he uskalsivat tuoda sen esiin, että heillä oli vähän erilainen elämänkatsomus kuin muilla.)
Vuoden 2009 alussa tulin huomaamaan, että hirveän paljon blogeissa, foorumeissa ja muissa "muslimit blaa blaa blaa" ja "islam blaa blaa blaa". Ovatko ne pahat jutut ja juorut totta? En aikonut kääntyä muslimiksi, minun täytyi saada tietää.
En suostunut uskomaan, että muslimit olisivat kokonaan pahoja. (Vaikka tutustuttuani pinnallisesti
ummaan [muslimeihin siis], tulin useita kertoja tuntemaan, että ovat, hah hah...)

[Joten kiitos islamofoobikot, ilman teitä olisin tällä hetkellä uskonnottomana varmaan istumassa lähibaarissa. (Tosin, kuulemma kodistani läheisimmän baarin pitäjä on muslimi.)]

Heti kun aloin lukemaan islamista, huomasin siinä jotain kaunista, jotain hienoa. Minulle kävi useita kertoja näin: luin lyhyen aikaa islamista, silmiini osui jotain, mitä en ymmärtänyt ja hermostuin, palasin... joka kerta palasin enemmin tai myöhemmin. En koskaan pelännyt islamia, kun en ollut tiennyt siitä mitään, mutta nyt kun tiesin hyvin vähän, pelkäsin. Ajattelin, että olisi hienoa olla muslimi, mutten suhtautunut islamiin kuitenkaan kovin vakavasti. En antanut islamin näkyä mitenkään elämässäni.

Vuosi kului... ja uskoin, että kuolen. Tunsin elämäni tulleen tiensä päähän. Vaikka nöyryyttävältä se tuntui, rukoilin Jumalaa: Jos sinä olet olemassa, jossain muodossa, jollain tavalla, niin auta minua nyt. Niin alan uskomaan sinuun ja tulen muslimisi... jos olen elossa viikon päästä...
Jälkeenpäin arvelen että tuolloin tunsin enkelin läsnäolon huoneessani. Yritin myös kokeeksi, oikeiden muslimien tavoin, kumartua ja painaa pääni lattiaan, mikä osoittautui erittäin vaikeaksi. Se asento missä rukoillaan, se nimittäin ilmentää hyvin vahvasti tietynlaista alistumista. Ja siitähän islamissa on kysymys, alistumisesta Jumalalle, eikä kellekään muulle. "Ei hyvä luoja", ajattelin silloin. "Tähänkö minä nyt rupean?" Se hetki, kun entinen vannoutunut ateisti, polvistuu, kumartuu lattialle jonkun jumalan! takia, ei ole mikään helppo, eikä yksinkertainen asia.

Ja vastasihan se Jumala rukoukseeni, mutta minä en pitänyt tekemääni lupausta.
Olin kuitenkin edennyt tai etenemässä siihen pisteeseen, että se, mitä tiesin Jumalasta, profeetoista ja ylipäänsä islamista, tuntui järkevältä. Olin ollut hengellisesti bipolaarinen: "haluan olla muslimi" "haluanko?" "haluan" "en" "en tiedä" "haluanko?" Mutta ainakin kevääseen 2010 mennessä olin saavuttanut uskon Allahiin, Muhammediin ja Tuonpuoleiseen. Vaikka usko oli hatara, se antoi minulle voimaa.

Niinpä lauloin suosta sukuni vanhan, lähes unohtuneen uskonnon. Tuon vuoden syksyllä tulin huomaamaan, miten täynnä maailma on Jumalan luomaa kauneutta. Pohdin omaa elämäntarinaani ja ylipäänsä tätä kosmista rakennetta ja ymmärsin, että Jumala todella on olemassa ja Hän on luonut minut ja kaikki muut ihmiset ja näkee minut yhtä hyvin kuin ne muutkin, ja Hän laittaa sateen valumaan ja puut kasvamaan ja että Koraani, jota olin lukenut hyvin vähän, oli kirja, jonka Hän oli tuonut ihmiskunnalle.

Aloin todella rakentaa suhdetta Jumalaan ja ymmärsin, että usko Häneen on paras lahja, minkä voi saada.

Nielin karvaasti ylpeyteni ja kompastellen hyväksyin Jumalan olemassaolon ja rakastuin tuohon vieraaseen olentoon nimeltä Allah, johon minulla olisi nyt loppuelämäni aikaa tutustua.

Olin voittanut ensimmäisen jihadini.

*Tästä aiheesta, rakastaako Jumala ihmisiä; kyllä Jumala islamin mukaan rakastaa ihmisiä. Ja vaikkei Jumala rakastaisi minua, minä rakastaisin Häntä silloinkin, vaikken niin paljoa.
Koraanissa kyllä lukee, että "Jumala ei rakasta väärintekijöitä". Ja ihminen voi itse päättää, onko väärintekijä vai ei! Erään hadithin mukaan Jumala rakastaa sellaisen kohtaamista, joka rakastaa Hänen kohtaamistaan ja inhoaa sellaisen kohtaamista, joka inhoaa Hänen kohtaamistaan. Minusta tämä on järkevää. Se, että minä olisin tai Pablo Picasso olisi Jumalan silmissä yhtä hyvä kuin Jeffrey Dahmer, ei ole järkevää. Tosin tunnen jollain tasolla myötätuntoakin Jeffrey Dahmeria kohtaan.

Eihän Raamatussa ole mitään, mikä tukisi väitettä, että "Jumala rakastaa ihan jokaista ihmistä yhtä paljon". Mutta niin minulle väitettiin kristinuskon opettavan. Vaikka ei kukaan ole opettanutkaan minua uskomaan minkään uskonnon opetuksiin.

Ramadan-tunnelmia

1. Shawwal 1433

Koska verensokerini on aina ollut selkeästi alhaisempi kuin se standardilukema, olin vähän huolissani, onnistunko paastoamaan kuten kuuluu. Mutta ei siitä aiheutunut mitään ongelmaa. Minulle ei missään vaiheessa tullut huimausta, pään kolotusta tai muitakaan oireita, eikä tullut nälkäkään, niinäkään päivinä, joina jätin suhoorin syömättä. Vaikka kyllä sitä ruokaa välillä teki mieli... mansikoita, omenoita, ananasta...

Ramadan alkoi, Ramadan loppui, mutta aion korvata menetettyjä paastopäiviä ja sitten jatkaa vapaaehtoista paastoamista. (Tai paastosin tähänkin mennessä vapaaehtoisesti, mutta se on eri asia...)

En vain ikävä kyllä ole kokenut sellaista syvällistä, rentouttavaa puhdistautumisentunnetta, jonka sain kerran harjoitellessani paastoa (ja olin vain jotain 11 tuntia ravinnotta), mutta varmaan sellainen vielä tulee. Arvelisin, että muuton tuoma elämänmuutos - ja muutenkin muut asiat - ovat täyttäneet ajatukseni siinä määrin, ettei sydämeni ole voinut olla täysillä mukana Ramadanin vietossa.
Alhamdulillah, ensi vuonna saan varmasti muutenkin Ramadanista enemmän irti. Ei tätä paastoa tullut suunniteltuakaan mitenkään (missä välttämättä ei ole mitään väärää).

Koska täällä opistolla ei tällä hetkellä ole mitään maallista tekemistä, olen paneutunut lukemaan muiden Ramadan-seikkailuja tältä ja aikaisemmiltakin vuosilta. Ja kokoajan ajattelen, että "yhyy, minäkin olisin halunnut tehdä tuota ja tuota asiaa"... mutta eihän tässä ole liian myöhä tehdä mitään sinällään.

Olen myös ensimmäistä kertaa käyttänyt muutamaan otteeseen ihan "kaapu-kaapua", jonka sain X:ltä lahjaksi, mikä onkin oikein mukava ja käytännöllinen. Jotkut katsovat, että mikä mörkö tuossa kävelee, joidenkin mielestä olen varmaan hassunnäköinen, suurin osa ei katso minua sen enempää kuin ketään muutakaan.
(Tällä hetkellä minulla on muuten kimono, mikä on sangen hyvä vaate.)

ps. Tietääkö kukaan miten Samsung-lärpäkkeestä voi siirtää valokuvia tietokoneeseen? Olisi aika hölmöä antaa puhelimen mukana tietokoneeseen yhdistettävä johto, ellei puhelin tee yhteistyötä tietokoneen kanssa, mutta en havainnollista sitä yhdistämistä.


"Teidän, jotka uskotte, tulee paastota, samoin kuin piti paastota niidenkin, jotka ennen teitä elivät, jotta karttaisitte pahaa. (Paastottava on) määrätyt päivät. Mutta jos joku teistä on sairas tai matkoilla, on hänen paastottava joinakin muina päivinä, ja niiden, jotka siihen pystyvät, on paaston korvaukseksi ravittava joitakin köyhiä. Jos joku vapaaehtoisesti tekee hyvän työn, on se hänelle parempi. Mutta paastoaminen on teille kuitenkin kaikkein parasta (s.o. paastoamalla parhaiten täytätte Jumalan tahdon); tämä olkoon sanottu teille tiedoksi. Ramadan on se kuukausi, jolloin Koraani annettiin opastukseksi ihmisille ja selväksi todistukseksi (Jumalan) johdatuksesta, jotta hylättäisiin paha ja valittaisiin hyvä; tämän kuukauden aikana paastotkoon se teistä, joka on kotioloissaan, mutta jos joku on sairas tai matkoilla, on hänen sen sijaan (muuna aikana) paastottava yhtä monta muuta päivää. Jumala tahtoo tehdä sen teille helpoksi eikä tarkoita sitä teille taakaksi, - jotta paastopäivienne luku täyttyisi ja te ylistäisitte Jumalaa Hänen johdatuksensa tähden sekä olisitte Hänelle kiitollisia."
2:183-185

lauantai 18. elokuuta 2012

Kärsimykset ja koettelemukset

Profeetta Muhammed (saas) sanoi:
"Koskaan ei uskovaa kohtaa vaiva, sairaus, ahdinko, suru tai huoli, tai edes oka häntä pistä, ilman että Allah poistaa häneltä syntejä palkaksi hänen kärsivällisyydestään."
(Al-Bukhari ja Muslim)

Profeetta Muhammed (saas) sanoi:
Varokaa sen, jolle on tehty vääryyttä, rukousta sillä totisesti hänen ja Jumalan (swt) välillä ei ole verhoa.
(en tiedä mistä, pahoittelen)

Profeetta Muhammed (saas) sanoi:
"Haava, jonka muslimi saa Allahin tähden, tulee näkyviin ylösnousemuksen päivänä niin kuin se oli sen sattumispäivänä. Veri tulee valumaan haavasta ja sen väri on kuin veren, mutta se tulee tuoksumaan myskiltä."
(Bukhari)

'Abdullah kertoi: Vierailin Profeetan luona kun hän oli sairaana ja kärsi kovasta kuumeesta. Sanoin, "sinulla on korkea kuume. Onko se siksi, että saat kaksinkertaisen palkkion siitä?" Hän sanoi, "kyllä, sillä yhtäkään muslimia ei vaivata millään harmilla ilman että Allah poistaa hänen syntejään kuten lehdet leijailevat puista."
(Bukhari)

Aisha kertoi:
"En koskaan nähnyt kenenkään kärsivän sairaudesta niin paljon kuin Allahin apostolin."
(Bukhari, kirja 70, hadith 549)

Profeetta (rauha Hänelle) sanoi:
"Allah tulee sanomaan Tuomiopäivänä, 'Oi Aadamin poika, olin sairas, etkä vieraillut luonani.' Hän tulee sanomaan, 'Oi Herrani, kuinka olisin voinut vierailla Sinun luonasi, kun olet Maailmojen Herra?' Allah tulee sanomaan, 'Etkö tiennyt, että se-ja-se Minun palvelijani oli sairas etkä vieraillut hänen luonaan? Etkö tiedä, että jos olisit vieraillut hänen luonaan, olisit löytänyt Minut sieltä? Allah tulee sanomaan, 'Oi Aadamin poika, pyysin sinulta ruokaa, etkä ruokkinut minua. Hän tulee sanomaan, 'Oi Herrani, kuinka olisin voinut ruokkia sinua, kun olet Maailmojen Herra?' Ja Allah tulee sanomaan, ''Etkö tiennyt, että se-ja-se Minun palvelijani tarvitsi ruokaa etkä ruokkinut häntä? Etkö tiennyt, että jos olisit ruokkinut häntä, olisit huomannut, että se oli Minun vuokseni?' 'Oi Aadamin poika, pyysin sinulta vettä, etkä antanut minun juoda.' Ihminen tulee sanomaan, 'Oi Herrani, kuinka olisin voinut antaa sinulle vettä, kun olet Maailmojen Herra?' Allah tulee sanomaan, 'Se-ja-se palvelijani pyysi sinulta vettä etkä antanut hänelle vettä juotavaksi. Etkö tiennyt, että jos olisit santanut hänen juoda, olisit huomannut, että se oli Minun vuokseni.'
(Muslim, Hadith no. 4661)

Profeetta (rauha Hänelle) sanoi, kun Häneltä kysyttiin, ketkä ihmiset kärsivät eniten:
"Profeetat, sitten oikeamieliset ihmiset, sitten seuraavaksi parhaat ja sen jälkeen seuraavaksi parhaat. Ihminen tulee kärsimään uskonsa tason mukaan. Jos hänen uskonsa on jykevä, hän kärsii enemmän, mutta jos hänen uskonsa on hatara, hän kärsii vähemmän. Uskova kärsii siitä asti kun hän kävelee maassa ilman syntiä.
(Tirmidhi)

Abu Huraira (ra) kertoi Allahin Lähettilään sanoneen:
Siltä, joka poistaa maallisen surun uskovaiselta, Allah (swt) tulee poistamaan yhden Tuomionpäivän suruista. Jos joku lievittää tarvitsevan osaa, Allah (swt) lievittää hänen osaansa tässä maailmassa ja tulevassa.
Sitä, joka suojelee Muslimia, Allah (swt) suojelee tässä maailmassa ja tulevassa. Allah (Swt) auttaa palvelijaansa niin kauan kuin palvelija auttaa veljeään. Jos joku seuraa tietä etsien tietoa, Allah (Swt) tasoittaa hänen tiensä Paratiisiin.
(Muslim)

perjantai 17. elokuuta 2012

Yleisiä pyyntörukouksia

Tervehtiessä toista muslimia

As salamu alaykum wa Rahmatullahi wa Barakatuh

Allahin rauha olkoon sinun kanssasi, samoin kuin Allahin armo ja siunaukset

Tervehdykseen vastaaminen

Walaikum Assalam Warahmatullahi Wabarakaatuhu

Kuten myös sinun kanssasi

Ennen ruokailua

Bismillahi wa 'ala baraka-tillah

Allahiin nimeen ja Allahin suomien lahjojen yllä

Aterian jälkeen

Alham do lillah hilla-thee At Amana wa saquana waja 'alana minal Muslimeen

Kaikki ylistys Allahille, joka antoi meille ruokaa ja juomaa ja teki meistä muslimeja

Dua Zamzam-lähteen vedelle

Allah humma Innee As alooka 'ilman naa fee-ow wa Rizq-ow waa See-ow wa Shee-faa amm min Kooll-lee daa-een

Oi Allah, pyydän Sinua antamaan minulle hyödyllistä tietoa ja runsaasti ravintoa ja kiroamaan kaikki sairaudet

Ennen wudua (rukouspesua)

Allahumma-gh fir-lee dhan-bee wawass si'lee fi dari wa bariklee fi rizq.

Oi Allah, suo anteeksi syntini, tee kodistani sopiva/miellyttävä ja anna minulle elatusta koko iäkseni.   
Wudun jälkeen

Allahummaj 'al-ni minat-tow-wa beena waj-alni minal muta-tah-hireen.

Minä todistan, ettei ole muuta jumaluutta kuin Allah; Hän on yksi, eikä hänellä ole kumppania. Ja minä todistan, että Muhammad (Sallallahu alayhi wasallam) on Hänen palvelijansa ja apostolinsa. 

Astuessa moskeijaan 

A'uthu bil-Lahil 'atheemi wa biwajhi-hil kareemi wasultaani-hil qadeemi minash-shaytaanir rajeem.

Minä etsin turvaa Allahilta, ylevältä, ja etsin turvaa Häneltä Armolliselta ja Hänen ikuisesta valtakunnastaan kirottua Saatanaa vastaan. 

Aivastamisen jälkeen

Alhamdulillah! (tai) Alhamdu lillahi 'ala kull-lee ha-leen.

Kiitokset ja kaikki ylistys Allahille (tai) Kiitokset ja kaikki ylistys Allahille kaikissa tilanteissa 

Kun toinen muslimi aivastaa

Yar Hamoo kall Lah

Allah olkoon armollinen sinulle

Kun ei-muslimi aivastaa

Yahdee Kumullahu wa Yaslih Ba Lakoom

Allah johdattakoon sinua ja tehköön lapsistasi hurskaita

Kun joku on vakavasti sairas

Kun joku on niin vakavasti sairas, ettei parantumisesta ole toivoa, olosuhteisiin tai mihinkään asianhaaroihin katsomassa, pitää täytyy rukoilla hänen kuolemaansa. Mutta halutessaan voi rukoilla tämän dua: 
Allah-humma ah-yini ma kaanatil hayaatu khairall-lee wa tawaff-fani i-dha kaanatil wa faato khai-rall-lee.

Oi Allah, pidä minut elossa niin kauan kuin se on paras etuni ja anna minulle kuolema, kun se on minulle parasta.

Vieraillessa sairaiden luona

La ba'sa tahoorun inshaa-Allah. La ba'sa tahoorun inshaa-Allah.

Ei ole syytä murehtia. Tämä sairaus tarkoittaa puhdistautumista synneistä. 

Uudelle muslimille opetettava dua

Allahummagh fir-lee warr hamnee wah-dini warr zuq-ni

Oi Allah, anna minulle anteeksi, ole minulle armollinen, johdata minut oikeaan ja anna minulle elatusta.

Katumusdua
Kun on tehnyt jotain väärää.
Allahumma In-nee a-toobu ilayka minha la ar-ji-u ilayhaa abada 

Oi Allah, suren kaikkia syntejäni ennen sinua ja lupaan, etten tee samaa enää koskaan

Herätessä

Alhamdulillah-hillathee ah-yana ba'da ma ama tana wa ilayhi nushoor

Paljon kiitoksia Allahille, joka antoi meille elämän annettuaan meille kuoleman ja lopullisen palaamisen Hänen luokseen Tuomiopäivänä

Aloittaessa matkalle menoa

Subhanalla-thee sakh-khara-lana haatha wa-ma kun-na lahoo muqrineena wa inna ila Rabbina la-mun-qali-boon.
 

Kunnia Hänelle (Allahille), joka on tuonut meille tämän (kulkuneuvon) ohjattavaksemme, vaikka olimme kykenemättömiä ohjaamaan sitä. Totisesti, palaamme Herramme luo.  

http://www.islam.tc/Dua/

tiistai 14. elokuuta 2012

Islamin ensimmäinen marttyyri

On tuskin tarpeen kuvailla, mitä monille tulee mieleen puhuttaessa islamin marttyyreista. Islamin ensimmäinen marttyyri oli kuitenkin nainen nimeltä Sumayah bint Khubbat (bint tarkoittaa "jonkun tytär").

Tarina alkaa siitä, kun Yasir bin 'Amir Al- 'Ansiy tuli Jemenistä Mekkaan asuakseen siellä lopun ikäänsä pyhässä loistossa ja elääkseen onnellisesti kauniin vaimon ja pienen perheen kanssa.



Hän valitisi Abu Hudhayfahin liittolaisekseen uudessa kotikaupungissaan. Se oli päätös, josta hän oli tyytyväinen, sillä mies kuului Banu Makhzumiin, qurais-heimon merkittävään klaaniin. 



Yasir asui Abu Hudhayfahin - jota rakasti - suojeluksessa. Jälkeenpäin Abu Hudhayfah tarjosi hänelle vaimoksi lempiorjaansa, Sumayahia. Ja niin Yasir otti vaimokseen naisen nimeltä Sumayah bint Khubbat, kun tämän isäntä (Hudhayfah siis) oli vapauttanut hänet. Mekkalainen yhteisö oli onnellinen tästä hyväkäytöksisen toverinsa ja kunnioitettavan ex-orjan välisestä avioliitosta.

Tästä avioliitosta syntyi kaksi poikaa nimiltään 'Ammar ja 'Abdullah. Perhe omisti kaiken aikansa kasvattakseen heidät tyypillisiksi nuoriksi quraish-miehiksi. 

Sumayah antoi kaiken rakkautensa ja huolenpitonsa pojille, kunnes he kasvoivat sellaisiksi aikuisiksi, joista kaikki vanhemmat haaveilevat. 'Ammar ja 'Abdullah erottuivat quraish-nuorisosta neuvokkuudellaan ja hyvillä tavoillaan, vaikka quraish-nuorisoa arvostettiin enemmän kuin mitään muita nuoria koko Arabi Peninsulassa, heidän upean moraalikäsityksensä tähden. Abu Hudhayfahin kuoleman jälkeen muu perhe pyrki jatkamaan eloa surusta huolimatta.


Uutiset Muhammedin saamista ilmestyksistä iskivät Mekkaan myrskyn lailla ja niiden puhkeamisesta lähtien Makhzumin perhe osoitti äärimmäisen vihamielisyytensä tätä uskontoa kohtaan. Klaanin päällikkö oli Abul Hakam bin Hisham, joka tunnettiin myöhemmin Abu Jahlina.

Uutiset kantautuivat niin Yasirin kuin kaikkien mekkalaisten perheiden korvin. He olivat tietoisia liittolaistensa - Banu Makhzumin ja Abu Jahlin - negatiivisista asenteista islamia kohtaan.
Yasir halusi kuulla uudesta uskosta sen lähteestä, joten hän meni tapaamaan Allahin lähettilästä (rauha hänen yllään) itseään Dar Al-Arqamiin. Hän kuunteli pelonsekaisella kunnioituksella, mitä Profeetalla oli sanottavaa ja alkoi uskoa niihin asioihin. Sitten hän riensi Sumayahin luo, ja tämäkin palasi islamiin (kääntyi muslimiksi) kuultuaan miehensä selvityksen. Jälkeenpäin he keskustelivat poikiensa kanssa islamista ja hekin vuorollaan ottivat islamin uskonnokseen. Koko perhe kiirehti Profeetan (rauha hänen yllään) luo ja kertoivat tulleensa islamiin. 

Vaikka da'wah (islamiin kutsuminen) kiellettyä, koska quraishit kiduttivat muslimeja äärimmäisesti, jotkut varhaiset muslimit vaativat saada julistaa islamiin kääntymistään. Heihin kuuluivat Yasir, hänen vaimonsa, heidän poikansa 'Ammar ja tämä julistus raivostutti Banu Makhzumin.
Banu Makkzumin johtajat lähestyivät Yasirin perhettä ja kysyivät: "Oi rakkaimmat liittolaiseme, onko se totta, mitä oleme kuulleet teistä?"

Yasir kysyi, "Mitä olette kuulleet meistä?"

"Olemme kuulleet, että olette vannonneet uskollisuutta Muhammedille?"

"Kyllä, niin olemme."

"Ettekö tiedä, että hän loukaa meidän jumaliamme, alentaa meidän uskomuksiamme ja kritisoi esivanhempiamme?"

"Tiedämme."

"Ja siitä huolimatta seuraatte häntä?"

"Kyllä, uskomme Allahiin ja siihen, mitä Hänen Lähettiläänsä tuo."

"Oletteko lakanneet uskomasta meidän jumaliimme, Al-Latiin, Al-Uzzaan ja Hubaliin?"

"Kyllä, olemme lakanneet uskomasta Al-Latiin, Al-Uzzaan ja Hubaliin."
Makhzumin klaanimiehet kääntyivät Sumayahin puoleen katsoakseen, oliko tämä samaa mieltä miehensä kanssa, ja nainen sanoi, "Vahvistan uskoni Allahiin jumalanani ja Muhammediin Hänen lähettiläänään."

He sanoivat: "Sitten kidutamme teitä pahasti."
Yasirin perhe itki: "Tehkää mitä haluatte, Allahin nimeen, me emme koskaan käänny takaisin [väärälle polulle] oikeasta, kun olemme tulleet sen tietämään."

Kun Yasir sanoi sen, banu makkzumilaiset kävivät heihin kolmeen kiinni, sitoivat ja raahasivat heidät Mekan aavikoituneelle alueelle, kuuman hiekan rannalle ja polttavan auringon alle. He piiskasivat ja potkivat heitä, mutta perhe ei antanut periksi. He olivat niin raivoissaan, että kävivät sellaisen vanhan naisen kuin Sumayahin kimppuun. Mutta mitä enemmän he kiduttivat häntä, sitä vahvemmaksi naisen usko kasvoi.

Muslimiyhteisö oli siihen aikaan liian heikko voidakseen tarjota mitään apua Yasirin perheelle, monien ollessa muslimeja salaa. Jopa Profeetta (rauha hänen yllään) saattoi auttaa heitä vain tekemällä dua'a'aa. Perhettä helpotti kuulla Profeetan (rauha hänen yllään) sanovan heille, "Yasir, ole kärsivällinen, Paratiisi on sinun."

Ja Paratiisi oli ainoa asia, mihin Yasirin perhe pyrki. Tämän takia Profeetan lupasu antoi heille vain lisää voimaa vastustella kiduttajia. Lopulta mahzum päällikkö Abu Jahl tuli ja näki vahvuutta Sumayahissa. Hän yritti voittaa Sumayahin puolelleen, mutta tämä ei kuunnellut.
Sitten hän uhkaili naista ja heitti keihäänsä tämän kasvoille, mutta tämä vain hymyili sarkastisesti. Hymystä raivostunut Abu Jahl puukotti häntä vatsaan, mutta miehen ote lipesi ja lävisti Sumayahin yksityisalueet, tappaen hänet. 
 


Näin Sumayah kuoli marttyyrina, kun Abu Jahl on verhottu häpeään, niin tässä elämässä kuin seuraavassa. Profeetta (rauha hänen yllään) rukoili Yasirin perheelle sanoen, "Oi Allah, älä annan kenenkään Yasirin perheestä joutua Helvetin tuleen".
Tällaisista ihmisistä Allah sanoo:
Totisesti, Jumala on lunastanut uskovaisilta heidän henkensä ja omaisuutensa antamalla niiden korvaukseksi paratiisin puutarhan, joka on heitä varten. He taistelevat Jumalan asian puolesta: he surmaavat ja heitä surmataan, kuten Hän on sitovasti luvannut toorassa, evankeliumissa ja Koraanissa, ja kuka täyttää uskollisemmin lupauksensa kuin Jumala? Olkaa siis onnelliset liittosopimuksestanne, jonka olette tehneet Hänen kanssaan. Juuri tämä on ylin onni. 
9:111 


Lähde: http://www.islambasics.com/view.php?bkID=176&chapter=16



Ps. Jos omistat älypuhelimen, play-kaupasta löytyy ilmaiseksi Qibla-kompassi!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Bukharin haditheja, vol 1, kirjat 1 ja 2

http://clouddragon.wordpress.com/
Kirja 1 hadithit 1-3 ja 5
Kirja 2 hadithit 7-15

Kirja 1

Tämän kertoi 'Umar bin Al-Khattab: "Kuulin Allahin apostolin sanovan, "Palkinto teoista riippuu aikomuksista ja kaikki ihmiset palkitaan sen mukaan, mikä oli hänen aikomuksensa. Joten aina kun ihminen muuttaa nähdäkseen maailmaa tai naidakseen naisen, hänen muuttonsa palkitaan sen mukaan, mitä hän aikoi."(Bukhari, vol 1, kirja 1, hadith 1)

Tämän kertoi 'Aisha (kaikkien uskovien äiti): Al-Harith bin Hisham kysyi Allahin apostolilta, "Oi Allahin apostoli! Kuinka Taivaallinen Inspiraatio paljastettiin sinulle?"
Allahin apostoli vastasi: "Joskus se paljastettiin kuin kellon soitto, ja tämä Inspiraation muoto on kaikein rankin, ja sitten se tila menee ohi kun olen ymmärtänyt mitä minulle paljastettiin. Joskus enkeli tulee miehen muodossa ja puhuu minulle ja ymmärrän kaiken, mitä hän sanoo."
'Aisha lisäsi: "Totisesti näin Profeetan inspiroituvan taivaallisesti hyvin kylmänä päivänä ja kylmä hiki valui hänen otsaltaan (kun Inspiraatio oli ohi).
(Bukhari, vol 1, kirja 1, hadith 2)

Tämän kertoi 'Aisha (kaikkien uskovien äiti): Taivaallisen Inspirarion alku Allahin apostolille oli hyvän unen muodossa, josta tuli totta kuin kirkas päivänvalo, ja sitten hänelle suotiin rakkaus eristäytymiseen. Hän tapasi mennä syrjäiselle paikalle Hira-vuoren luolaan, jossa hän palvoi (yksin Allahia) useita päiviä, ennen tahtoaan nähdä perheensä. Hän tapasi ottaa mukaansa matkaruokaa ja jäädä sinne ja sitten tulla takaisin (vaimonsa) Khadijan luo ottaakseen taas ruokaa, kunnes yhtäkkiä Totuus laskeutui hänelle kun hän oli Hira-luolassa. Enkeli tuli hänen luokseen ja pyysi häntä lukemaan. Profeetta sanoi, "En minä osaa lukea."

Profeetta lisäsi, "Enkeli tarrasi minuun kiinni (voimakkaasti) ja ahdisteli minua niin kovasti, etten enää kestänyt sitä. Sitten hän antoi minun olla ja pyysi taas minua lukemaan, ja sanoin 'En tiedä, miten luetaan.' Sitten hän kävi minuun kiinni kolmannen kerran ja ahdisteli minua ja sitten päästi minut, ja sanoi, 'Lue Herrasi nimeen, joka on luonut (kaiken olemassaolevan), on luonut ihmisen hyytymästä (kovettuneesta verestä? clot). Lue! Ja sinun Herrasi on Kaikken jaloin."
(Lue Koraanista 96:1-3)
Sitten Allahin apostoli palasi Inspiraation kanssa ja hänen sydämensä pamppaili rajusti. Sitten hän meni Khadija bint Khuwailidin luo ja sanoi, "Peitä minut! Peitä minut!" He peittivät hänet, kunnes hänen pelkonsa oli ohi ja sitten hän kertoi heille kaiken, mitä oli tapahtunut, ja sanoi, "Minä pelkään, että jotain voi tapahtua minulle." Khadija vastasi, "Ei ikinä! Allahin nimeen, Allah ei koskaan tule väheksymään sinua. Pidät hyvät suhteet sukulaisiisi, autat köyhiä ja rahattomia, palvelet vieraitasi anteeliasti ja autat epäonneen joutuneita."

Khadija sitten seurasi serkkuaan Waraqa bin Naufal bin Asad bin 'Abdul 'Uzzaa, josta oli esi-islamilaisella ajalla tullut kristitty ja joka kirjoitti käyttäen heprealaisia aakkosia. Hän oli vanha mies ja menettänyt näkönsä. Khadija sanoi Waraqalle, "Kuuntele sisarenpoikasi tarina, oi serkkuni!"
Allahin apostoli kuvaili kaiken, mitä oli nähnyt. Waraqa sanoi "Tämä on sama yksilö, joka pitää salaisuudet (enkeli Gabriel), jonka Allah lähetti Moosekselle. Toivonpa, että olisin nuori ja voisin
elää (pidempään) vielä aikaan, jolloin ihmiset kääntyvät puoleesi." (you will be turned out?)
Allahin apostoli kysyi, "Karkottavatko he minut?"
Waraqa vastasi myönteisesti ja sanoi, "Jokaista, joka koki jotain samanlaista, kuin sinulle on tuotu, kohdeltiin vihamielisyydellä; ja jos olisin elossa sinä päivänä, kun sinun puoleesi käännytään, tukisin sinua jämäkästi."
Mutta muutaman päivän kuluttua Waraqa kuoli ja Taivaallinen Inspiraatiokin pysyi poissa vähän aikaa.

Jabir bin 'Abdullah Al-Ansari kertoi puhuttaessa ajanjaksosta, jolloin ilmestyksiä ei tullut, kertoi Profeetan sanoneen:
"Kun olin kävelemässä, kuulin yhtäkkiä äänen taivaalta. Katsoin ylös ja näin saman enkelin, joka oli käynyt luonani Hira-luolassa, istuvan tuolilla taivaan ja maan välillä. Pelästyin häntä ja tulin takaisin kotiin, ja sanoi 'Kääri minut (peittoihin)'. Ja sitten Allah paljasti seuraavat Pyhät jakeet (Koraanista):

Sinä, joka olet viittaan kiedottu (Muhammed), nouse ja varoita (ihmisiä Allahin rangaistuksesta), ylistä 

Herraasi, puhdista vaatteesi, karta epäpuhdasta (74:1-5)

Tämän jälkeen paljastukset alkoivat tulla voimakkaasti, usein ja säännöllisesti. 
(Bukhari, vol 1, kirja 1, hadith 3)

Ibn 'Abbas kertoi: "Allahin apostoli oli kaikkein jaloin kaikista ihmisistä, ja hän tapasi olla kaikkien anteliain Ramadan-kuussa, jona Gabriel tapasi hänet. Gabriel tuli joka yö Ramadanina opettamaan hänelle Koraania. Allahin apostoli oli kaikkein jaloin ihminen, jopa jalompi kuin vahva, hallitsematon tuuli (hän oli aina valmis ja oikein kiirehti tekemään hyviä tekoja).
(Bukhari, vol 1, kirja 1, hadith 5)

Kirja 2

Ibn 'Umar kertoi: Allahin apostoli sanoi: Islam perustuu näille viidelle periaatteelle:

1. Todistaa, ettei ole muuta palvonnan arvoista kuin Allah, ja Muhammad on Allahin sanansaattaja.
2. Suorittaa rukoukset velvollisuudentuntoisesti ja täydellisesti.
3. Maksaa Zakat (almuvero).
4. Tehdä Hajj (pyhiinvaellus Mekkaan).
5. Paastota Ramadan-kuussa.
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 7)

Abu Huraira kertoi: Profeetta sanoi, "Usko koostuu yli kuudestakymmenestä haarasta (osasta). Ja Haya on osa uskoa." (Haya on laaja käsite, johon kuuluu itsekunnioitus, vaatimattomuus jne.)
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 8)
 
'Abdullah bin 'Amr kertoi: Profeetta sanoi, "Muslimi on se, joka välttelee vahingoittamasta muslimeja kielellään ja käsillään. Ja Muhajir (siirtolainen) on se, joka luopuu (hylkää) kaikesta, minkä Allah on kieltänyt."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 9)
  
Abu Musa kertoi: Jotkut ihmiset kysyivät Allahin apostolilta, "Kenen islam on paras? (Kuka on todella hyvä muslimi) Hän vastasi, "Se, joka ei vahingoita muslimeja kielellään, eikä käsillään."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 10)
 
'Abdullah bin 'Amr kertoi: "Mies kysyi Profeetalta: "Minkälaiset teot ovat islamissa hyviä?" Profeetta vastasi: "Ruokkia köyhiä ja tervehtiä niitä, jotka tuntee ja niitä, joita ei tunne."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 11)
 
Anas kertoi: Profeetta sanoi: "Kukaan teistä ei todella usko, ennen kuin toivoo veljelleen samaa kuin itselleen." 
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 12)
 
Abu Huraira kertoi: Allahin apostoli sanoi, "Hänen kauttaan, jonka käsissä elämäni on, kellään teistä ei ole uskoa, ennen kuin hän rakastaa minua enemmän kuin isäänsä ja lapsiaan."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 13)
 
Anas kerto, "Kukaan teistä ei usko, ennen kuin rakastaa minua enemmän kuin isäänsä ja lapsiaan ja koko ihmiskuntaa."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 14)

 Anas kertoi: Profeetta sanoi, se johon seuraavat kolme ominaisuutta sopivat, omaa uskon riemun sydämessään:
1. Se, jolle Allah ja Hänen apostolinsa tulevat rakkaammiksi kuin mikään muu.
2. Se, joka rakastaa toista ihmistä, ja rakastaa tätä vain Allahin tähden.
3. Se, joka vihaisi kääntymistä ateismiin (epäuskoon) yhtä paljon kuin vihaisi tulla heitetyksi tuleen."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 15)

(Huom, ei tarkoita, että vihaisi ateisteja...)

lauantai 4. elokuuta 2012

Hindulaisuus

Tekstit on suomennettu sivustolta Islam and Hinduism. On vähän kömpelöä käännöstä - osa noista lauseista oli englanniksikin monimutkaisia. Mutta varmaan pointti tulee kuitenkin esillle.


HINDULAISUUDEN JUMALAKÄSITYS


Jos kysyt joltain maallikolta, joka on hindu, kuinka moneen jumalaan hän uskoo, joku saattaa vastata 3, joku 33, jotkut sanovat 1000, jne. Mutta jos kysyt tätä oppineelta hindulta, joka tuntee hyvin hindulaisuuden kirjoitukset, hän vastaa, että hindut itseasiassa uskovat ja palvelevat vain yhtä Jumalaa.

ERO ISLAMIN JA HINDUISMIN JUMALAKÄSITYKSESSÄ
(Kaikki on Jumalan - Kaikki on Jumalaa)

Pääasiallinen ero hindun ja muslimin välillä on, että kun tavallinen hindu uskoo panteismiin, eli että "kaikki on Jumalaa, puu on Jumala, aurinko on Jumala, kuu on Jumala, käärme on Jumala, apina on Jumala, ihminen on Jumala", kaikki muslimit uskvoat, että "kaikki on Jumalan, kaikki kuuluu Jumalalle".


Muslimit uskovat, että kaikki on Jumalan. JUMALA ja heittomerkki N. Kaikki kuuluu yhdelle ja ainutlaatuiselle Jumalalle. Puu kuuluu Jumalalle, aurinko kuuluu Jumalalle... (no joo, pointti varmaan tuli selville)

Niinpä suurin ero hindujen ja muslimien välillä on heittomerkki N. Hindut sanovat, että "kaikki on Jumala", muslimit sanovat "kaikki on Jumalan". Jos voimme ratkaista tämän eron heittomerkki N:n kanssa, muslimit ja hindut voivat yhdistyä.

Koraani sanoo:
"Te Pyhän kirjan omistajat, tulkaa yhteisymmärrykseen meidän kanssamme"
Mikä on se yhteisymmärrys? Se on se, että emme palvele muuta jumalaa kuin Jumalaa.

Upanishads:

Yksi hindujen pyhistä kirjoituksista on Upanishads. Siinä kerrotaan Jumalasta:

"Hänellä ei ole vanhempia, eikä Herraa."
(lähde: Sacred books of the East volume 15, the Upanishads, osa 2, sivu 263)

"Ei ole ketään hänen kaltaistaan."
(Sacred books of the East Volume 15, the Upanishads osa 2, sivu 253)

"Häntä ei voi nähdä, kukaan ei näe häntä silmillä."
(Sacred books of the East Volume 15, the Upanishad osa, sivu 253)

Bhagwad Geeta:

Suosituin hindujen pyhistä kirjoituksista on Bhagwad Geeta. Siellä lukee:

"Ne, joiden älyn on varastanut materiaaliset himot, palvovat epäjumalia" (ne, jotka ovat hyvin kiintyneitä rahaan ja tavaraan, palvovat epäjumalia)
(Bhagwad Geeta 7:20)

Bhagavad Gitassa sanotaan:
"Hän joka tuntee Minut syntymättömänä, jolla ei ole alkua, kaikkien maailmojen Ylimpänä Herrana..."  
(Bhagwad Geeta 10:3)

Hindukirjoituksista pyhimpiä ovat Vedakirjat. Niitä on pääsääntöisesti neljä: Rig Ved, Yajur Ved, Sam Ved, ja Atharva Veda.

Yajurveda:

"Hänestä ei ole kuvaa" ja vähän sen jälkeen "Hän on syntymätön, hän ansaitsee palvontamme"
(Yajurveda 32:3)

"Hän on ruumiiton ja puhdas"
(Yajurveda 40:8)

"He kulkevat pimeyteen, jotka palvovat luonnollisia asioita"

(kuten tulta, vettä, ilmaa...)
(Yajurveda 40:9)

"Ne hukkuvat syvemmälle pimeyteen, jotka palvovat luotuja asioita"
(kuten pöytää, tuolia, idoleita jne.)
(Yajurveda Samhita by Ralph T. H. Griffith sivu 538)

Atharva Veda:

"Totisesti Jumala on suuri."

Rigveda:

"Saget (oppineet papit) kutsuvat yhtä Jumalaa monilla eri nimillä."
(Rigveda 1:164:46)

"Totuus on yksi, Jumala on yksi, saget kutsuvat sitä lukuisilla nimillä."
(Rigveda, kirja 10, hymni 114, jae 5)

"Älä palvo ketään muuta kuin Häntä, Yhtä Taivaallista, ylistä vain Häntä."
(Rigveda 8:1:1)

"Totisesti Taivaallisen Luojan loisto on mahtava."
(Rigveda 5:81:1)
"Ylistä Häntä, joka on verraton ja ainoa."
(Rigveda 6:45:16)

Hinduvedantan The Brahma Sutra:

"On vain yksi Jumala, ei toista, ei yhtään, ei yhtään, ei pientäkään hiukkasta."

__________________________________________________

Islamin Jumala-käsitys tulee esiin Al Ikhlasin suurasta (nro 112):
Sano: »Hän, Jumala on yksi,
ainoa Jumala, kaikkivaltias. 
Hän ei ole (toista) synnyttänyt
eikä ole (toisesta) syntynyt. 
Ketään ei ole Hänen vertaistaan.»

Hindujen kirjoituksissa Jumalaa kuvataan näin, kuten yllä on tullut ilmi:

"Hän on ainoa, ei ole toista"
(Chandogya Upanishad 6:2:1)


"Hän joka tuntee Minut syntymättömänä, jolla ei ole alkua, kaikkien maailmojen Ylimpänä Herrana..."  
(Bhagwad Geeta 10:3)

"Hänellä ei ole vanhempia, eikä Herraa."
(Shwetashvatara Upanishad 6:9)

"Ei ole ketään hänen kaltaistaan."
(Shwetashvatara Upanishad 4:19 & Yajurveda 32:3)

"On vain yksi Jumala, ei toista, ei yhtään, ei yhtään, ei pientäkään hiukkasta."
(Hinduvedantan The Brahma Sutra)
__________________________________________________

Sana "Allah" on mainittu näissä hindujen kirjoituksissa:
Rigveda-kirja 2, hymni 1, jae 11
Rigveda-kirja 3, hymni 30, jae 10
Rigveda-kirja 9, hymni 67, jae 30
(Atharva Veda 20:58:3)

 
__________________________________________________

Profeetta Muhammed (Rauha Hänen yllään) Hindu-kirjoituksissa:

Muhammed ennustettu Bhavishya Puranassa

Bhavishya Purana, Prati Sarag Parv III Khand 3 Adhay 3 Shloka 5-8 menee näin:
"Malecha (vieraan maan asukki, joka puhuu vierasta kieltä) hengelllinen opettaja tulee ilmestymään seuralaistensa kanssa. Hänen nimensä on Mohammad. Raja (Bhoj) annettuaan tämän Maha Dev arabin (enkelimäisen luonteen) kylpeä Panchgavya ja Ganga-vedessä (niin että hän puhdistuu kaikista synneistä), tajosi hänelle lahja tämän vilpittömästä hurskaudesta ja osoitit hänelle kunnioitusta sanomalla, "Kunnioitan sinua. Oi sinä! Ihmiskunnan ylpeys, Arabian asukki, sinä olet kerännyt mahtavan joukon tappaaksesi Paholaisen ja sinua on suojeltu malecha-vastustajilta."

Ennustuksessa sanotaan:
- Profeetan nimi tulee olemaan Mohammad
- Hän kuuluu Arabiaan. Sanskriitin kielinen sana "Marusthal" tarkoittaa hiekkaista polkua tai aavikkoa.
- Häntä kutsutaan termillä "ihmiskunnan ylpeys" (Parbatis nath). Koraanissa sanotaan "
ja totisesti on siveellinen mielenlaatusi jalo" (68:4) ja "Jumalan sananjulistaja on teille todella erinomainen esikuva" (33:21).  
- Tekstissä on mainittu Profeetan seuraajat, Sahabah. Muilla profeetoilla ei ole ollut niin paljon seuraajia kuin Muhammedilla (saws). 

- Hän tulee tappaamaan Paholaisen, lakkauttamaan epäjumalien palvomisen. 
- Profeettaa tullaan suojelemaan hänen vihollisiltaan.

Profeetta ei fyysisesti kylpenyt Panchgavyassa ja Gangesin vessä. Siitä alkaen, kun Gangesin vettä on pidetty pyhänä, siellä kylpeyminen on idiomi, joka tarkoittaa syntien pesemistä pois tai immuuniutta synneille. Tämä ennustus vihjaa, että Profeetta Muhammed (rauha Hänen yllään) oli synnitön.
[--kääntäjän huomautus: kysymykseen siitä, oliko Muhammed synnitön vai ei, vastaus selitetään Sakinan blogissa--]

Muhammed ennustettu Bhavishya Puranassa

Bhavishya Purana, Pratisarag Parv III Khand 3 Adhay 3 Shloka 10-27 Maharishi Vyas menee näin:

"Malecha on pilannut arabien tunnetun maan. Arya Dharmaa ei löydy maasta. Ennen sinne myös ilmaantui harhaajohdettu piru, jonka surmasin; hän on nyt taas ilmaantunut sinne, hänet on lähettänyt voimakas vihollinen. Näyttääkseen oikean tien näille ja ohjatakseen heitä,
hyvin tunnettu Muhammed (rauha hänen yllään) on kiireinen tuodessaan Pishachasia oikealle puolella. Oi Raja, sinun ei pidä mennä typerän Pishachasin maahan, sinä puhdistut minun ystävällisyydelläni missä oletkin. Yöllä hän, enkelin luontoinen ovela mies, Pishachan hahmossa, sanoi Raja Bhoj'lle: "Oi Raja! Sinun Arya Dharmasi on tehty hallitsemaan kaikkia uskontoja, mutta Ishwar Parmatman käskyjen mukaan, minun pitää vahvistaa lihansyöjien vahvaa uskoa [viittaus siihen, että hinduthan ovat kasvissyöjiä]. Minun seuraajani tulevat olemaan miehiä, ympärileikattuja, ilman häntää (hiuksissa), parrakkaita, luovat vallankumousta julistamalla Aadhania (rukouskutsua), ja he tulevat syömään kaikkea sallittua. Hän tulee syömään kaikkia eläimiä paiti sikaa. He eivät etsi puhdistusta pyhistä pensaista, vaan he puhdistuvat kamppailun myötä. Heidän taistelussaan uskonnottomissa kansoissa, heidät tullaan tuntemaan musulmaaneina [musulmaani=vanhanaikainen sana, tarkoittaa muslimia]. Minusta on tuleva tämän uskonnon perustaja lihaa syövissä kansoissa."

Ennustuksessa sanotaan:
- pahantekijät ovat korruptoineet Arabimaan
- Arya Dharmaa ei löydy siitä maasta
- Intian Rajan ei pidä mennä Arabimaahan, koska hänen puhdistumisensa tapahtuu Intiassa sen jälkeen kun musulmaanit ovat tulleet Intiaan.
- Profeetan seuraaja tulevat olemaan ympärileikattuja, heillä ei ole "häntää päässä", heillä on parrat ja he tulevat tekemään suuren vallankumouksen.
- He tulivat julistamaan Aadhania - muslimien rukouskutsua.
- He tulevat syömään laillisia, sallittuja asioita, eläimiä, mutta eivät sikaa. Koraanin ruokasäännöt 2:173, 5:3, 6:145 ja 16:115.
- Profeetan tuleminen todistaa oikeaksi monoteismin, yksijumalaisuuden, ja johdattaa oikealle polulle harhaan joutuneita ihmisiä.
- Heitä tullaan kutsumaan musulmaaneiksi (vaikka sanaa "musulmaani" ei käytetä kovin usein, se on jopa ihan oikea sana).
- He eivät puhdistu ruoholla, kuten hindut, vaan kuvainnollisilla miekoilla; he tulevat taistelemaan epäuskoa vastaan. 
- He tulevat olemaan lihansyöjiä. Koraani vahvistaa kasvissyöjä eläimien syömisen, 5:1, ja 23:21.


Bhavishya Purana, Parv - III Khand 1 Adhay 3 Shloka 21-23 menee näin:

"Korruptiota ja sortoa on seitsemässä Kashin pyhässä kaupungissa, jne. Rakshasit, Shaborit, Bhilit ja muut typerykset ovat asuttaneet Intian. Malechhasin maassa, Malechha dharman (islamin) seuraajat ovat viisaita ja rohkeita ihmisiä. Musulmaaneissa on kaikki hyvät ominaisuudet ja kaiken sorttiset paheet ovat kasautuneet Aryasin maahan. Islam tuele valloittamaan Intian ja sen saaret. Tietäen nämä faktat, O Mumi, ylistä Herrasi nimeä." 

Koraani vahvistaa: 
Juuri Hän on lähettänyt sanansa julistajan ja tämän mukana johdatuksensa sekä totuuden uskonnon, asettaakseen sen jok'ainoan muun uskonnon yli, vaikka se Jumalattomia närkästyttää. (9:33 ja samaa sanoo 61:9)
Ja niin, Jumala on pätevä todistaja. (48:28)

Muhammed ennustettu Atharvavedassa

Atharvaveda kirjassa 20, hymnissä 127, jotkin suktasit (luvut, kappaleet, kuten Koraanissa suurat) tunnetaan nimellä Kuntap Sukta. Kuntap tarkoittaa murheiden ja hankaluuksien kuluttajaa (sellaista, joka vie pois murheita ja hankaluuksia). Näin ollen se tarkoittaa rauhaa ja turvallisuutta, ja arabiaksi käännettyinä nuo sanat ovat islam.

Kuntap tarkoittaa myös vatsan/vatsaontelon rauhasia. Näitä mantroja kutsutaan kuntapeiksi todennäköisesti, koska niiden oikea merkitys oli piilossa ja paljastettiin vasta myöhemmin. Niiden piilotettu merkitys on yhdistetty myös napaan tai maailman keskipisteeseen. Mekkaa kutsutaan nimellä Ummul Qur’a, kaupunkien äiti tai Maan napa. Monissa paljastetuissa kirjoissa se oli ensimmäisen Taivaallisen palvonnan talo, jossa Kaikkivaltias Jumala antoi hengellistä ravintoa maailmalle.
Koraanissa sanotaan:
Siellä on ilmeisiä tunnusmerkkejä: Aabrahamin rukouspaikka; ja se, joka astuu sinne, on varmassa turvassa. Ja pyhiinvaellus tähän huoneeseen on ihmisten velvollisuus Jumalaa kohtaan, jokaisen, ken suinkin voi matkan tehdä. Mutta jos joku käy uskottomaksi, niin katso, Jumala tulee toimeen vaikkapa ilman koko maailmaa.(3:96)
Aabrahamin rukouspaikkahan tarkoittaa Mekkaa
Näin ollen Kuntap on siis Mekassa.
Useat ihmiset ovat kääntäneet Kuntap Suktaseja, kuten M. Bloomfield, Prof. Ralph Griffith, Pandit Rajaram, Pandit Khem Karan, jne.

The main points mentioned in the Kuntap Suktas i.e. in Atharvaveda book 20 Hymn 127 verses 1-13 are:

Mantra 1: Hän Narashansah tai ylistetty (Muhammad). Hän on Kaurama: hän on rauhan prinssi tai muuttaja, joka on turvassa, vaikka hänellä on vastassaan 60 090 vihollista.

Mantra 2: Hänellä on kamelilla ratsastava Rishi, jonka sotavaunut koskettavat Taivasta.

Mantra 3: Hän on Mamah Rishi, jolle on annettu tuhat kultaista kolikkoa, kymmenen chapletia (kaulakorua), kolmetuhatta hyvää ratsua ja kymmenen tuhatta lehmää.


Mantra 4: Vachyesv rebh. "Oi! sinä joka ylistät"

1. Sanskritin kielinen sana Narashansah tarkoittaa "ylistettyä", joka on kirjaimellinen käännös arabiankielisestä sanasta Muhammad.
Sanskritin kielinen sana Kaurama tarkoittaa sellaista, joka "levittää ja kannattaa rauhaa". Pyhä Profeetta oli "rauhan prinssi" ja hän saarnasi ihmisten tasa-arvoa ja universaalia veljeyttä. Kaurama tarkoittaa myös emigranttia eli (maahan)muuttajaa. Profeetta siirtyi Mekasta Medinaan ja oli siten emigrantti.

2. Häntä suojellaan 60 090 vihollisesta; se oli Mekan asukasluku. Profeetta ratsastaisi kamelilla. Tämä osoittaa selvästä, ettei se voi olla Intian Rishi, sillä Brahmanilta oli kiellettyä ratsastaa kamelilla (kielto löytyy teoksesta Sacred Books of the East, volume 25, Laws of Manu, sivu 472). Manu Smirtin mukaan, luku 11, jae 202, "Brahmanin on kiellettyä ratsastaa kamelilla tai aasilla tai kylpeä alasti."

3.a  Tässä mantrassa sanotaan, että Rishin nimi on Mamah. Kenenkään Intian rishin tai kenenkään toisen profeetan nimenä ei ollut "Mamah", joka tulee sanasta Mah, joka tarkoittaa "arvostaa paljon", "ihailla syvästi", tms.
Jotkin sanskrit-kirjat antavat Profeetan nimeksi "Mohammed", mutta sanskritin kieliopin mukaan tätä sanaa voidaan käyttää myös pahaan sävyyn. Eli se ei sovi arabian kieliseen sanaan (arabiankielessä sanalla ei voi olla negatiivista merkistystä). Actually shas the same meaning and somewhat similar pronunciation as the word Muhammad (pbuh) [--en tiedä, mikä on shas--]

b. Hänelle annetaan 100 kultakolikkoa, mikä viittaa uskoviin ja Profeetan varhaisiin seuralaisiin hänen myrskyisänä aikanaan Mekassa. Myöhemmin vainon seurauksena he muuttivat Mekasta Abysiniaan. Myöhemmin, kun Profeetta muutti Medinaan, kaikki heistä tulivat hänen kanssaan Medinaan.

c.  10 kaulakorua olivat Pyhän Profeetan (rauha hänelle) 10 parasta seuralaista, jotka tunnettiin Ashra-Mubbashshira (10, jotka saavat hyviä uutisia). Heille povattiin tässä maailmassa pelastusta, toisin sanoen Profeetta kertoi heille, että he pääsevät Taivaaseen.
He olivat Abu Bakr, Umar, Uthman, Ali, Talha, Zubair, Abdur Rahman Ibn Auf, Saad bin Abi Waqqas, Saad bin Zaid and Abu Ubaidah (olkoon Allah tyytyväinen heihin).

d.  Sanskritin kielinen sana "Go" tulee sanasta "Gaw", joka tarkoittaa "mennä sotaan". Go tarkoittaa myös lehmää, ja on niin sodan kuin rauhankin symboli. 10 000 lehmää viittaavaat 10 000 seuralaisueen, jotka tulivat Profeetan (rauha hänen yllään) mukaan, kun tämä saapui Mekkaan, kun muslimit olivat valloittaneet Mekan, mikä oli ainutlaatuinen voitto koko ihmiskunnan historiassa, sillä siinä taistelussa kenenkään verta ei vuodatettu. 10 000 seuralaista olivat hurskaita ja lempeitä kuin lehmät, ja olivat samalla vahvoja ja hurjapäisiä, ja heitä kuvataan Koraanissa Suura Fatahissa näin:
Muhammed on Jumalan sananjulistaja, ja ne, jotka ovat hänen kanssaan, ovat järkähtämättömiä uskottomille, mutta laupiaita toisiaan kohtaan. (48:29)

4.  Tässä mantrassa Profeetta kutsutaan nimellä Rebh. Rebh tarkoittaa ylistettyä. Ja ylistetty taas on arabiaksi "Ahmad", joka on Pyhän Profeetan toinen nimi.

__________________________________________________________

Alliesin taistelua kuvaillaan Vedassa.

Se mainitaan Atharvaveda-kirjassa XX Hymni 21 jae 6,
"Totuuden Herra! Nämä vapauttajat juovat urheuden saavutuksia ja inspiroivat laulut ilahduttavat heitä sinua taistelukentillä. When thou renders vanquished without fight the ten thousand opponents of the praying one, the adoring one - en nyt saa tuosta lauseesta mitään tolkkua

Tämä Veda-kirjan ennustus kuvaa hyvin tunnettua Ahzabin taistelua tai Alliesin taistelua, joka käytiin Profeetta Muhammedin aikana. Profeetta oli voittoisa, ilman, että syntyi varsinaista konfliktia, mikä mainitaan Koraanissa suura Ahzabissa:
Kun uskovaiset näkivät liittoutuneet, he sanoivat: »Nyt tapahtuu se, mitä Jumala ja hänen sananjulistajansa meille ennustivat; Jumala ja Hänen sananjulistajansa ovat puhuneet totta.» Ja tämä vain vahvisti heidän uskoaan ja kuuliaisuuttaan. (33:22)
- Sanskritin kielen sana "karo" tuossa mantrassa tarkoittaa "rukoilevaa". Arabiaksi "rukoileva" on Ahmad, joka oli Muhammedin (rauha hänelle) toinen nimi.
- Mantrassa mainitut 10 000 vastustajaa olivat Profeetan vihollisia, kun taas muslimeja oli vain 3000.
- Mantran viimeiset sanat, "aprati ni bashayah" tarkoittavat, että voitto annettiin vihollisille ilman varsinaista taistelua.

Vihollisten voitto Mekan valloituksessa Atharvaveda-kirjassa 20 Hymnissä 21, jakeessa 9:

"Sinä/te, Oi Indra, olette kukistaneet 20 kuningasta ja 60 099 miestä sotavaunun pyörällä, joka tuli taistelemaan ylistetty tai nimekäs (Muhammed) orpo."
("You have O Indra, overthrown 20 kings and 60,099 men with an outstripping Chariot wheel who came to fight the praised one or far famed (Muhammad) orphan.")

- Mekan väkiluku oli Muhammedin saapuessa sinne melkein 60 000.
- Mekassa oli useita klaaneja, joista kullakin oli oma johtajansa. Yhteensä siellä oli noin 20 johtajaa, jotka johtivat Mekan väestöä.
- "Abandhu" tarkoittaa avutonta miestä, joka oli nimekäs ja "ylistetty". Muhammed (rauha hänelle) voitti vihollisensa Jumalan avulla.

Muhammed ennustettu Rigvedassa

Rigveda-kirjassa 1, hymnissä 53, jakeessa 9, on myös samankaltainen ennustus. Siinä käytetään sanskritin kielistä sanaa "sushrama", joka tarkoittaa ylistämisen arvoista tai oikein ylistettyä. Ja arabiaksi "sushrama" taas on "Muhammed".































































Muhammed ennustettu Samvedassa


















































































Profeetta on ennustettu myös Samveda-kirjassa 2, hymnissä 6, jakeessa 8:











































"Ahmed sai Jumalaltaan tietää ikuisesta laista. Minä sain valoa häneltä aivan kuin auringosta." 

Ennustuksesta selviää, että:
- Profeetan nimi on Ahmed, sillä Ahmed on arabialainen nimi. Monet kääntäjät väärinymmärtävät, että se olisi "Ahm at hi" ja kääntävät mantran "Minä yksin olen saanut todellisen viisauden isältäni."
- Profeetalle annettiin ikuinen laki - sharia.
- Profeetta Muhammedin sharia valaisi/sivisti Rishin. Koraani sanoo:
Sinutkin Me lähetimme kaikkien ihmisten tykö vain hyvän sanoman julistajana ja varoittajana, mutta sitä ei enin osa heistä ymmärrä. (34:28)


Lopuksi laulu Lamb of God, ei muslimilta, eikä hindulta