torstai 18. lokakuuta 2012

Miksi islam on looginen

Islam on looginen, monestakin syystä:

- Jumala-käsitys. Yksi Jumala, jonka palvominen on muslimin (ensisijainen) elämäntehtävä. Suora yhteys Jumalaan, ei välikäsiä. Muslimi ei palvo Muhammadia (rauha hänelle), imaameja, eikä sheikkejä, vaan ainoastaan Jumalaa.
Jotkut lestadiolaiset ja katoliset uskovat, että jos puhkot Jussi Halla-ahon auton renkaat, toinen lestadiolainen taikka paavi voi antaa sen sinulle anteeksi. Muslimi uskoo, että vain Halla-aho ja Jumala voivat antaa sen anteeksi.
Rukoukset esitetään suoraan Jumalalle ja niitä tehtäessä jokainen kumartaa ja polvistuu yhtä alas, painaa kasvonsa lattiaan samalla tavalla.

- Islamin Jumala on Anteeksiannon Jumala, Armahduksen Jumala, Lahjojen antamisen Jumala, Rakastava Jumala, jne. Muista tällaisista jumalista en ole kuullut.

- Taivaspaikka ei ole itsestäänselvyys, eikä ostettavissa apteekin hyllyltä. Rakkaus Jumalaan on osoitettava myös teoilla. Jos pitää jotain jumalana, oli se sitten Allah, Jeesus tai Paavo Väyrynen, niin silloinhan haluaa totella tätä, vai mitä? Kristityt uskovat, että "taivaaseen pääsee vain armosta, kunhan ottaa Jeesuksen sydämeensä". Minun korvaani tämä kuulostaa siltä, että "mennään myymään ajahuaskaa lapsille ja viemään pommeja eduskuntatalon portaille, päästään joka tapauksessa Jumalan valtakuntaan".

- Samoin kuin on vain yksi Jumala, on yksi islam. Ei ole useita eri tapoja olla muslimi. Jos joku rukoilee 5 kertaa päivässä, viettää Ramadania, säästää pyhiinvaellusta varten ja kunnioittaa vanhempiaan, ja toinen rukoilee kerran perjantaina, viettää Ramadania miten kuten, käyttää kaikki rahansa leegoihin ja kiroilee vanhemmilleen - niin jälkimmäinen ei kuulu johonkin toiseen uskonsuuntaukseen tai lahkoon tai seurakuntaan, hän vain ei noudata islamia niin hyvin kuin ensimmäiseksi mainittu (okei, mistäs sitä tietää, jos ensimmäiseksi mainittu onkin muutoin täysi kusipää ja jälkimmäiseksi mainittu hyvin lämminsydäminen tyyppi, mutta pointti varmaan tuli esiin).

On yksi Koraani ja yksi kappale hadith-kirjoja, ne ovat kaikki samanlaisia, ovat "aina" olleet ja pysyvät sellaisina. Niistä ei ole eri versioita. Islamilainen neuvosto ei kokoonnu neuvottelemaan, että "mitkäs suurat tämän vuoden Koraanin painokseen otetaan ja mitkä jätetään pois, mitä sanamuotoja muutetaan länsimaalaisten näkökulmasta poliittisesti korrektimmaksi". (Minulle ei tosin tule mieleen, mitä poliittisesti epäkorrektia siellä on... paitsi, että hadithissa kerrotaan, että Jeesus tulee tappamaan possut, mistä eläinsuojelujärjestöt saattaisivat nousta barrikaadeille.)

- Islamissa ei ole niin, että "tee mitä haluat, ihan sama", eikä "maailma on litteä, mutta voi se silti olla samaan aikaan pallo" - sellainen ei ole minusta tie Jumalan luo tai mielenrauhaan. Koraania ja perimätietoa tuntevalle on selvää, että islam kieltää avioliiton ulkopuolisen seksin sekä horoskoopit.
Säännöt jättävät silti tulkinnanvaraa, mikä on minusta loogista. Lestadiolainen voi ajatella, että meikkaaminen on kiellettyä ja jokainen, joka muuta väittää, on väärässä ja jopa joutuu Helvettiin, tai katolinen ajatella, että Helvettiin joutuu ellei ole saanut lapsikastetta. Muslimi voi pitää meikkaamista sallittuna tai olla pitämättä ja sen perusteella ei ketään voi tuomita kadotukseen. (Koraani ei kiellä meikkaamista, kieltää kuitenkin "näyttämästä suloutta" muille miehille kuin puolisolle ja sukulaisille, ja jos muslimi meikkaisi ollaakseen seksikäs muulle kuin omalle puolisolle, se olisi väärin.)
Juurikin näissä herätysliikkeissä on ajatus, että jos ei sovi johonkin tiettyyn muottiin, silloin ei kelpaa, silloin ei kuulu "meihin". Ihmiset, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan liikkeestä tai ovat eläneet ennen kuin se keksittiin, eivät voi päästä Taivaaseen. Islamissa on säännöt, joita tulee noudattaa, mutta ei se ole niin, että Taivaaseen ei olisi mitään mahdollisuuksia, jos on tehnyt synnit x ja y, ja ei ole tehnyt asioita z ja q.



- Ei ole hölmöjä sääntöjä, kuten ettei saisi syödä hedelmää puusta, joka on alle x vuotta vanha tai ettei saisi käyttää sekakuituvaatteita. (Mitä sitten, vaikka Jeesus olisi kumonnut ne, mikä argumentti se on? Eikä hän minun tietääkseni mitään kumonnut.)

Islamin säännöt ovat järkeviä, osaa niistä voidaan perustella myös tieteellä, ainakin paastoamisen ja puhtaudesta huolehtimisen hyödyt voidaan todistaa tieteellä, eikä millään horjuvalla, muuttuvalla tieteellä. Meillehän on itsestäänselvää, että suihkussa käydään ja räpylöitä huuhdellaan, mutta ei se entisaikana ollut. Muhammad (rauha hänelle) käski seuralaisiaan pesemään kädet, kasvot ja jalat 5 krt päivässä 1400 vuotta sitten ja koko vartalon seksin jälkeen ("puhtaus on puoli uskoa"). Keskiajan Euroopassa haisi varmasti erittäin pahalle ja kun kristinusko levisi tänne, siihen liittyvä kaste oli ihmisille traumaattinen kokemus. Islam kieltää myös nukkumasta liikaa; nyttemmin on selvinnyt, että liikaa nukkuminen kasvattaa syöpäriskiä.
Islamissa kuukautisetkaan eivät ole asia, jonka takia tarvitsisi tehdä jotain tolkuttomia erikoisjärjestelyjä. Musliminainen ei ole saastainen, kun hänellä on kuukautiset, hänen laittamaansa ruokaakin voi aivan hyvin syödä. (Muslimi on kuukautisten aikana ainoastaan rituaalisesti epäpuhdas, mitä ihminen on myös mm. nukuttuaan ja käytyään vessassa.)

- Islamiin ei kuulu käännyttämisen käsitettä, koska kukaan ei voi käännyttää ketään; ihminen voi tulla muslimiksi vain, jos Jumala on päättänyt antaa hänelle johdatuksensa. Islamiin ei liity ajatusta, että kaikista ihmisistä pitäisi tulla muslimeja. Kun joku kääntyy muslimiksi, niin se on vain hänen parhaakseen; eivät muut muslimit saa sitä krediitiä, ei Jumalan power siitä suurene. (Sitä kyllä saa krediittiä, että auttaa muita islamin tiellä.)
Muslimeista olisi aivan järjetön ajatus, että joku saisi tai haluaisi ilmaisen An Nur-lehden vuosikerran ja kilon taateleita siksi että kutsui kaverinsa moskeijalle ja tästä tuli myöhemmin muslimi - eräissä lahkoissa tämä on normaalikäytäntö.

- Jos ihmiset olisivat riittävän jaloja ja riittävän hurskaita, islam olisi aukoton yhteiskuntajärjestelmä, jossa kaikille olisi tilaa. Ei olisi mitään väkivaltaa; yhtäkään naista, lasta, miestä tai eläintä ei lyödä, haukuta, surmata, ei ole seksuaaliväkivaltaa, ei varkauksia, yksinäisiä vanhuksia, nälänhätää tai varmaan köyhyyttä ylipäätään, prostituutiota, eikä Big Brotheria.
Islamissa kaikki toimii.

- Tieteelliset ilmiöt, jotka Koraanissa ja hadithissa on mainittu, ovat kaikki paikkansapitäviä, kuten lehmän ruoansulatusjärjestelmä, sikiön kehitys, myrkkyä ja vastamyrkkyä omaava kärpänen, maapallon muoto, kuun valo, ihmisen aivokuori, vuorien "juuret" maan alla, pilvien "rakenne" ja "toiminta", raudan laskeutuminen Maahan, maailmankaikkeuden luominen, jne., jne...

- Islam arvostaa tiedettä. Lukutaidottomana Muhammad (rauha hänelle) ei itse voinut omistautua sille täydellisellä antaumuksella, mutta käski ihmisiä etsimään tietoa kehdosta hautaan ja piti opiskelua jokaisen muslimin velvollisuutena. Hänen lempivaimonsa Aisha oli kömpelö ruoanlaittaja, eikä hankkinut koskaan lapsia, vaan laittoi potentiaalinsa lääketieteen opiskeluun.

lähde: amaana.org

maanantai 15. lokakuuta 2012

Sharia-laki vrt. Suomen laki - naisten oikeudet islamissa

Tuo profiilisysteemi menee vähän taulukon päälle. Jos se häiritsee, klikkaa taulukkokuvaa!


Sain eilen yöllä päähäni väsätä tällaisen. Ja minun täytyy myöntää, että olen tästä aika ylpeä.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Buddhalaisia sanoja


Sinua ei rangaista vihastasi, sinua rangaistaan vihallasi.
- Buddha

Ajatuksemme ovat kaikkein tärkeintä. Meistä tulee sitä mitä me ajattelemme.
- Buddha

Elämäänsä viisaasti elävän ei tarvitse pelätä edes kuolemaa.
- Buddha

Parempi kuin tuhat tyhjää sanaa, on yksi sana, joka tuo rauhan.
- Buddha

Älä yliarvosta sitä, mitä olet saanut, äläkä liioin kadehdi muita. Se, joka kadehtii muita, ei saavuta mielenrauhaa.
- Buddha 

 Tuhannet kynttilät voidaan sytyttää yhdestä kynttilästä ja elämän kynttilä ei koskaan lyhene. Onnellisuus ei koskaan vähene jakamisesta.
- Buddha
Aivan kuin kynttilä ei voi palaa ilman liekkiä, ihminen ei voi elää ilman hengellistä elämää.
- Buddha
Kolme asiaa eivät voi olla kauan piilossa: aurinko, kuu ja totuus.
- Buddha

On parempi matkustaa hyvin kuin saapua.
- Buddha
Kaikki sanat, jotka sanomme, meidän tulisi valita huolella, koska ihmiset kuulevat ne ja vaikuttuvat niistä hyvällä tai sairaudella.
- Buddha
Ihmistä ei kutsuta viisaaksi, koska hän puhuu ja puhuu; mutta jos hän on rauhanomainen, rakastava ja peloton, silloin häntä todella voidaan kutsua viisaaksi.
- Buddha
Puhtaus ja epäpuhtaus on kiinni jokaisesta itsestään. Kukaan ei voi puhdistaa ketään toista. 
- Buddha
 
Minusta todella tuntuu, että jotkut ihmiset laiminlyövät ja ylenkatsovat myötätuntoa, koska liittävät sen uskontoon. Tietenkin jokainen on vapaa valitsemaan, antaako uskonnolle mitään arvoa, mutta myötätunnon laiminlyöminen on virhe, koska se on oman hyvinvointimme lähde.
- Dalai Lama


lauantai 13. lokakuuta 2012

Paratiisi on äidin jalkojen juuressa + SIKIÖN KEHITYS





Kirjoitin kerran aikaisemminkin perheasioista, lähinnä perhesuhteista. Tämä kirjoitus käsittelee lähinnä äitiyttä, myös raskautta. Jostain syystä tämä fonttikoko taistelee kanssani...

Äidit imettäkööt lapsiaan kahden täyden vuoden ajan, jos isä tahtoo imettämiskauden tulevan umpeen. Isän velvollisuus on ruokkia ja pukea heidät, kuten kohtuullista on: ketään ei ole velvoitettava yli hänen mahdollisuuksiensa, äidin ei tarvitse kärsiä mitään pakkoa lapsensa tähden, eikä isän lapsensa tähden, ja sama koskee isän perijää. Mutta jos he molemminpuolisen sopimuksen ja neuvottelujen jälkeen sopivat lapsen vieroittamisesta, niin siinä ei kumpikaan tee mitään syntiä. Ja jos haluatte antaa vieraan imettää lapsianne, niin ette syntiä tee, kun maksatte mitä teidän kohtuuden mukaisesti on suoritettava; pelätkää Jumalaa ja tietäkää, että Jumala näkee teidän tekonne.
2:233

Anas bin Malik kertoi, että Profeetta (sallalahu aleihi wassalam) sanoi: "Allah määrää jokaiselle kohdulle enkelin, joka sanoo, 'Oi Herra! Sperman pisara, oi Herra! Hyytymä. Oi Herra! Pieni klöntti lihaa.' Sitten, jos Allah haluaa saattaa loppuun sen luomisen, enkeli kysyy, 'Oi herra! Tuleeko siitä mies- vai naispuolinen, riivattu vai siunattu ja kuinka paljon palkkioita hänellä tulee olemaan? Ja mikä hänen iästään tulee?'* Joten nämä asiat kirjoitetaan kun lapsi/sikiö on vielä äitinsä kohdussa."
(Sahih Bukhari)

*Ymmärtäisin, että tämä tarkoittaa palkkioita (provision) Tuomiopäivänä, ja kuolinikää.

'Abdullah bin Mus'ud kertoi, että Allahin apostoli (sallalahu aleihi wassalam), totuuden, totisesti inspiroima sanoi: "Ihmisolennon luomiseen tarvittavat ainesosat laitetaan yhdessä äidin kohtuun 40:ksi päiväksi, ja sitten hänestä tulee hyytymä sankkaa vertaa vastaavaksi ajaksi. Sitten Allah lähettää enkelin, joka on määrätty kirjoittamaan neljä asiaa. Hänet on määrätty kirjoittamaan ylös uuden ihmisen teot, elinkeino, kuolinpäivä ja se, tuleeko hän olemaan viheliäinen vai siunattu (uskonnon suhteen). Sitten uusi sielu puhalletaan häneen. Joten, ihminen teidän keskuudessanne saattaa tehdä hyviä tekoja, kunnes vain kyynärä on hänen ja Paratiisin välissä ja sitten, se mitä on kirjoitetettu hänelle, päättää hänen käytöksensä ja hän alkaa tehdä pahoja tekoja, jotka ovat ominaisia (Helvetin) Tulen ihmisille. Ja vastaavasti ihminen voi tehdä pahoja tekoja, kunnes enää kyynärä on hänen ja (Helvetin) Tulen välissä, kunnes se, mitä on kirjoitettu, ratkaisee hänen käytöksensä, ja hän alkaa tehdä tekoja, jotka ovat ominaisia Paratiisin ihmisille."
(Sahih Bukhari)

Abu Huraira kertoi, että mies tuli Jumalan lähettilään (sallalahu aleihi wassalam) sanoi: "Oi Jumalan Lähettiläs! Kuka keskuudessamme ansaitsee eniten minun kunnioitustani?" Profeetta sanoi: "Sinun äitisi." Mies kysyi: "Kuka sitten?" Profeetta sanoi: "Sitten äitisi." Mies vielä kysyi: "Kuka sitten?" Profeetta sanoi: "Sitten äitisi." Mies kysyi jälleen: "Kuka sitten?" Profeetta sanoi: "Sitten isäsi."
(Bukhari, Muslim)

Profeetta (rauha hänelle) sanoi:
"Valitse hyvin, minne spermasi menee." 
Tämän kertoivat Ibn Majah, Ibn Abi Shayba, al-Hakim, al-Diya' al-Maqdisi ja Ibn `Adi Uskovaisten äidilta 'Aishalta ja Anasilta. 


Abu Huraira kertoi, että Allahin apostoli (sallallaahu 'alaihi wasallam) sanoi: "Allah loi luomuksen, ja kun Hän viimeisteli Luomuksensa, Rahm (kohtu) nousi ylös ja Allah sanoi sille, "lopeta! Mitä haluat?" Se sanoi: "Tässä paikassa etsin turvaa Sinusta kaikelta, mikä erottaa minua (erottaa sukulaissuhteista)." Allah sanoi: "Oletko mielissäsi siitä, että Minä pidän hyvät suhteet siihen, joka pitää hyvät suhteet sinuun, ja Minä katkaisen suhteeni siihen (henkilöön), joka katkaisee suhteensa sinuun." Se sanoi: "Kyllä, oi Herrani." Allah sanoi (sille): Se on sinulle." Ja sitten Abu Huraira lausui Jakeen: "Mutta jos teillä olisi valta, tekisitte varmasti ilkitöitä ja katkoisitte sukulaisuussiteenne." (47:22) 
(Sahih Bukhari)

Abu Huraira kertoi: "Kuulin Allahin apostolin (sallallaahu 'alaihi wasallam) sanovan, 'Allah jakoi Armon sataan osaan ja Hän piti siitä 99 osaa itsellään ja lähetti alas maahan yhden osan, ja sen takia, sen yhden osan takia, Hänen luomuksensa ovat armollisia toisilleen, joten jopa tamma nostaa kavionsa pois vauvaeläimensä tieltä, jotta ei talloisi sitä.
(Sahih Bukhari)

Abu Huraira kertoi, että aavikon beduiini tuli Allahin lähettilään luo ja sanoi: "Minun vaimoni synnytti mustan lapsen ja minä kielsin (lapsen)!" Allahin lähettiläs sanoi: "Onko sinulla kameleita?" Mies vastasi myöntävästi. "Minkä värisiä ne ovat?" "Punaisia." "Onko yhtään harmaata?" "Kyllä niiden joukossa on harmaita!" "Ja kuinka luulet, että tämä väri on tullut niihin?" "Allahin lähettiläs, jonkin suvussa kulkevan ominaisuuden on täytynyt kantautua niille!"
"Ehkä niin kävi tässäkin, jokin suvussa kulkeva ominaisuus on kantautunut lapselle."
Profeetta ei antanut beduiinin kieltää lasta.  
Tämän kertoi al-Bukhari, Muslim ja muut

Abu Huraira kertoi, että Allahin apostoli (sallallaahu 'alaihi wasallam) sanoi: "Jokainen lapsi syntyy islamin todellisen uskonnon kanssa (palvomaan yksin Allahia, eikä ketään muuta), mutta hänen vanhempansa käännyttävät juutalaisuuteen, kristinuskoon tai tulen palvontaan, kuten eläin synnyttää täydellisen eläinvauvan. Näettekö, että sitä olisi silvottu?* Sitten Abu Huraira lausui pyhäät jakeet: "Käännä siis kasvosi vilpittömästi oikeata uskoa kohti, jonka Jumala on ihmissukua varten perustanut. Jumalan tekoja ei voida muuttaa. Tämä on oikea uskonto, mutta useimmat ihmiset eivät sitä tiedä." (30:30)
(Sahih Bukhari 1279)

*Tämä saattaa liittyä siihen, että aikoinaan pakana-arabit kohtelivat eläimiä julmasti, mm. silpoivat kotieläinten korvia. Tämän kaiken islam kielsi, mistä kirjoitin. Samalla tavalla kuin eläin syntyy ilman, että ihmiset ovat tehneet sille mitään, lapset syntyvät muslimeina, mutta ympäristö opettaa heidät pois islamista.


Aisha kertoi: 
"Allahin apostoli (sallallaahu 'alaihi wasallam) sanoi: 'Sana 'Ar-Rahm' (kohtu) johtuu sanasta 'Ar-Rahman'
(joka tarkoittaa Allahia). Joten se, joka pitää hyvät suhteet siihen (kohtuun, sukulaisiin), Allah pitää hyvän
suhteen häneen, ja se, joka katkaisee suhteensa siihen (katkaisee suhteensa sukulaisiin), Allah katkaisee Hänen
suhteensa tähän ihmiseen.'"
(Bukhari, vol 8, nro 18)
 
Asma bint Abu Bakr kertoi:
"Siihen aikaan kun Quraishilla ja Allahin apostolilla oli rauhasopimus, minun äitini, yhdessä hänen isänsä (eli
Asman isoisän) kanssa tuli vierailemaan luonani, ja hän (äitini) oli pakana. Kysyin neuvoa Allahin lähettiläältä,
"oi Allahin lähettiläs! Äitini on tullut luokseni ja haluaa saada palkinnon minulta, pitäisikö minun pitää hyvät
välit häneen?" 
Hän sanoi, "kyllä, pidä hyvät välit häneen".
Bukhari,  Hadith 4.407
 
Mu'awiyah ibn Jahimah kertoi, että tuli Profeetan (rauha hänelle) luo ja sanoi, "Allahin lähettiläs,
haluan mennä armeijan retkikuntaan ja olen tullut neuvottelemaan kanssasi." Profeetta kysyi, oliko tällä
äitiä, ja kun Jahimah vastasi, että on, hän sanoi, "pysy hänen kanssaan, sillä Paratiisi on hänen jalkojensa
juuressa." 
Ahmad nro 4939, Nasa'i ja Bayhaqi, teoksessa Shu'ab al-Iman
 
Abdullah ibn Umar, että mies tuli Profeetan (rauha hänelle) luo ja sanoi, "Allahin lähettiläs, olen tehnyt suuren
synnin. Voinko tehdä mitään katumuksen tekoa?"
Profeetta kysyi, oliko tällä äitiä ja kun tämä vastasi, ettei ole, Profeetta kysyi, oliko miehellä tätiä.
Mies vastasi, että on, ja Profeetta sanoi, "tee sitten hyvää hänelle".
Tirmidhi, nro 4935
 
Abu Ayyub kertoi kuulleensa Allahin lähettilään (rauha hänelle) sanovan, "jos joku teistä erottaa äidin
lapsestaan, Allah erottaa hänet hänen ystävistään Ylösnousemuksen päivänä."
(Tirmidhi, nro 3361 ja Darimi) 

Warrad kertoi: (Al-Mughiran kirjuri) Muawiya kirjoitti Al-Mughiralle: "Kirjoita minulle, mitä olet kuullut
Allahin apostolilta." Joten hän (Al-Mughira) kirjoitti tälle: Allahin profeetta tapasi sanoa jokaisen rukousten
loppuun: "La ilaha illalla-h wahdahu la sharika lahu, lahul Mulku, wa
lahul Hamdu wa hula ala kulli shai'in qadir. 'Allahumma la mani' a lima a'taita, wala mu'tiya
lima mana'ta, wala yanfa'u dhuljadd minkal-jadd." Hän kirjoitti myös, että Profeetta kielsi 
1) laiskan, hyödyttömän puheen tai sen, että puhuu liikaa muista
2) kysyy liian paljon kysymyksiä (kiistanlaisista uskonnollisista asioista)
3) vaurauden tuhlaaminen
4) tottelemattomuus äidilleen
5) tytärtensä elävältä hautaaminen
6) sen, että estää muita hyötymästä sinusta (ei ole hyväntahtoinen)
7) pyytää muita tekemään jotain, paitsi jos se on välttämätöntä (on liian vaativa muille)
(Bukhari, 9395)
Anas ibn Malik kertoi, että Allahin apostoli (rauha hänelle), kuulleessaan 
Abu Huraira kertoi, että Allahin apostoli sanoi: "Hurskas orja saa kaksinkertaisen palkinnon."
Abu Huraira lisäsi: "Hänen nimeensä, jonka käsissä on paitsi sieluni, Jihad, Hajj (pyhiinvaellus) ja velvollisuuteni
avustaa äitiäni, rakastan kuolla Hänen orjanaan." 
(Bukhari, nro 3724)
 
________

Sikiön kehitys
lähde: http://www.livingislam.org/n/hfhl_e.html

SUKUPUOLENMÄÄRITYS HADITH

Embryologian (sikiönkehitysopin) mukaan kriittinen tapahtuma, joka määrittelee, tuleeko sikiöstä poika vai tyttö, tapahtuu raskauden kuudennen viikon toisella puolikkaalla.
Katso esimerkki: Kuinka sukupuoli määritetään --> www.pbs.org
Profeetta Muhammad (rauha hänelle) paljasti täsmälleen samaa 14 vuosisataa sitten.
Imam Muslim kertoi Hudhayfalta, että Profeetta (rauha hänelle) sanoi:
"Sperma-ja-munasolu pisara putoaa kohtuun [ja jää sinne] neljäksikymmeneksi yöksi, jonka jälkeen enkeli - joka määrättiin muotoilemaan sitä - laskeutuu sen ylle ja sanoo, 'Herra! Mies vai nainen?' Sitten Allah tekee siitä mies- tai naispuolisen."
Toisessa versiossa Hudhayfa kertoo al-Bukharin ja Muslimin kokoelmissa:


Profeetta (rauha hänelle) sanoi:
"Enkeli lähtetään sperma-ja-munasolu pisaralle sen jälkeen kun se on ollut kohdussa 40 tai 45 YÖTÄ ja sanoo, 'Herra! Tuleeko siitä viheliäinen vai onnellinen?' Sitten tämä piirretään (kaiverretaan, kirjoitetaan). Sitten hän sanoo, 'Herra! Tuleeko siitä poika vai tyttö?' Sitten tämäkin piirretään, ja sen teot, joita se tulee tekemään, sen saavutukset, elämän vaiheet ja sen elinkeino. Sitten nämä kirjataan ylös, eikä mitään lisätä, eikä oteta pois."


SIELUUNTUMINEN JA HENGITYSELIMISTÖ

18. viikolla, täsmälleen 120 päivän alarajan jälkeen, hengityselimistö ilmaantuu.
Profeetta Muhammad (rauha hänelle) kuvaili sieluuntumisen (hetki, jolloin ihminen saavuttaa sielun) tapahtuvan 120:nä päivänä, kuten Ibn Mas`ud kertoo Profeetan (rauha hänelle) kertoneen, sahih al-Bukhari ja sahih Muslimissa:
"Teistä jokaisen luomisen ainesosa kerättiin yhteen hänen äitinsä kohtuun neljäksikymmeneksi päiväksi. Sitten kesti kaksi samanpituista ajanjaksoa, joiden jälkeen enkeli on lähetetty ja se puhalsi hengen häneen."
Upea Koraani kutsuu hengityksen alkua "sieluuntumista" elämän hengen puhaltamisen kirjaimellisessa merkityksessä.

Senjälkeen Hän täydensi hänet ja puhalsi häneen henkensä, ja Hän on antanut teille kuulon ja näön sekä sielun. 
32:9

Näiden 3 kuukauden jälkeen abortti ei ole sallittua islamilaisen lain mukaan. Kaikki muslimijuristit päättelevät,
että sikiöstä tulee ihminen neljän kuukauden raskauden jälkeen (120 päivää). Suurin osa juristeista kieltää abortin sen jälkeen, paitsi jos siihen on pätevä syy. Heidän mielestään siinä tapauksessa on suositeltavaa, makrooh, tehdä abortti siitä 40 kymmenen päivän sisällä.

[Blogin kirjoittajan huomio; vertailun vuoksi: Suomessa abortin saa tehdä vielä viikolla 12 (84 päivää).
Islamin lain mukaan abortin siis saa tehdä myöhempään kuin Suomen lain; vielä sen jälkeen, kun se ei enää Suomen laissa sallittua.
Islamin laki siis kunnioittaa ihmisarvoa enemmän kuin Suomen laki. (Toki, jos islamia noudatettaisiin, juuri kellään ei olisi tarvetta tehdä aborttia.

Tästä kuvasta näet, miltä näyttää 3 kuukauden ikäinen sikiö: ]
lähde: http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa2/img/sikio.jpg


SIKIÖVAIHEET HADITHISSA
 
Al-Bukhari ja Muslim kertoivat Anasilta, että Profeetta (rauha hänelle) sanoi:"Allah Kaikkein Ylhäisin on osoittanut kohdulle enkelin, joka sanoo,
'Herra! Nyt se on sperma-ja-munasolu-pisara (nutfa)'
'Herra! Nyt se on juttu, joka takertuu (`alaqa)'
'Herra! Nyt se on kuin pureskeltua lihaa (mud.gha)'
Sitten, kun hän haluaa viimeistellä sen muotoilun, hän kysyy, 'tyttö vai poika? Onnellinen vai kirottu? Mikä on hänen elinkeinonsa? Mitkä hänen elämänsä vaiheet?' Kaikki tämä kaiverrettaan, niin kuin ne tulevat olemaan, äidin vatsaan.'" 
(Hudhayfan hadithista paljastui, että sukupuoli "ilmaantuu" "neljänkymmenen tai neljänkymmennen viiden yön jälkeen", mikä pitää yhtä sikiönkehitysopin havaintojen kanssa. Tästä hadithista paljastuu, että ensimmäinen neljänkymmenen päivän jaksoon kuuluu kolme vaihetta: nut.fa, mud.gha ja `alaqa.

Sikiökehitysoppi tunnistaa hyvin samanlaiset vaiheet, kuten kuvaillaan seuraavassa Marylandin yliopiston
kuvauksessa  www.umm.edu
[Lue niistä vaiheista täältä: http://www.livingislam.org/n/hfhl_e.html
kohdasta "THE TRIPLE FETAL TERMINOLOGY HADITH", siellä hakasuluissa. En minä niitä jaksa suomentaa, siis nyt, joskus kyllä, insha'Allah.]
 
Suosittelen mieluummin adoptoimaan, sillä meitä on jo 7 miljardia.
 
lähde: http://www.guidosreiseberichte.info
Äitiyteen ja äidin kunnioittamiseen liittyvä sarjakuva...
http://www.cartoonmuhammad.com/2011/03/be-good-to-your-mother.html

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Naisten vapauttaminen islamin kautta

(c) Pertti Jarla - niin muslimeille kuin länsimaalaisillekin voi syntyä väärinkäsityksiä naisten asemasta toisen yhteisössä

1 - IHMISOIKEUDET

Islam, 1400 vuotta sitten, teki naiset miesten kanssa tasa-arvoisiksi Jumalan ylistämisessä ja palvomisessa - asettamatta rajoja hänen moraaliselle etenemiselleen. Lisäksi islam teki naisista tasa-arvoisia ihmisyydessä miesten kanssa.

Koraanissa Naisten suuran ensimmäisessä jakeessa Jumala sanoo: "Ihmiset, pitäkää kunniassa Herraanne, joka on teidät luonut yhdestä hengestä ja hänestä luonut hänen puolisonsa ja näistä molemmista antanut lukuisain miesten ja naisten levitä maailmaan. Pitäkää kunniassa Jumalaa, jonka nimessä toinen toiseltanne anotte ja vaaditte; myöskin kunnioittakaa verisiteitä (niitä kohtuja, jotka ovat kantaneet teidät). Katso, Jumala valvoo ja vartioi teidän elämäänne." (4:1)

Koska naiset ja miehet ovat peräisin samasta paikasta, he ovat tasa-arvoisia ihmisyydessä. Naiset eivät voi olla luonnoltaan pahoja (kuten joissain uskonnollisissa näkemyksissä) tai silloin myös miehet olisivat pahoja. Yksinkertaisesti kumpikaan sukupuoli ei ole toista parempi, koska silloin ne eivät olisi tasavertaiset.

2 - KANSALAISOIKEUDET

Islamissa naisella on perustavanlaatuinen valinnan- ja ilmaisunvapaus, mikä perustuu sille, että hänet tunnustetaan yksilölliseksi persoonaksi. Ensiksikin hän on vapaa valitsemaan uskontonsa. Koraanissa sanotaan: "Uskonnossa ei ole mitään pakkoa, oikea tie on selvästi erotettu harhateistä". (2:256)

Islamissa naisia kannustetaan tuomaan esiin mielipiteitään ja ajatuksiaan. Useiden Profeetan (sallalahu aleihi wassalam) perimätietojen mukaan naiset esittivät kysymyksiään suoraan hänelle ja tarjosivat mielipitetään koskien uskontoa, taloutta ja sosiaalisia asioita.

Musliminainen valitsee aviomiehensä ja pitää nimensä avioitumisen jälkeen. Musliminaisen todistus on pätevä oikeudessa. Itseasiassa asioissa, jotka ovat tutumpia naisille, heidän todistuksensa on ratkaiseva.

3 - SOSIAALISET OIKEUDET

Profeetta (sallalahu aleihi wassalam) sanoi: "Tiedon etsiminen on pakollista jokaiselle muslimille (miehelle ja naiselle)". Tämä koskee niin Koraanin ja hadithin tuntemusta kuin muutakin tietämystä. Niin miehillä kuin naisillakin on kyky oppia ja ymmärtää. Koska on myös pakollista käyttäytyä hyvin ja tuomita huono käytös kaikilla elämän osa-alueilla, musliminaisten täytyy hankkia oikeanlainen koulutus tästä velvollisuudesta omien kykyjensä ja kiinnostustensa mukaan.

Kun kodin hoitaminen, aviomiehen tukeminen, lasten synnyttäminen, kasvattaminen ja opettaminen ovat hyvin arvostettuja naisten rooleja, hän voi käydä myös töissä kodin ulkopuolella, kunhan pystyy hoitamaan velvollisuutensa kotona.

[Naisen ei kuitenkaan ole mikään pakko mennä naimisiin tai hankkia lapsia, ellei hän halua. Historia on täynnä hyvin hurskaita musliminaisia, jotka omistautuivat jollekin muulle uralle kuin äitiydelle/perhe-elämälle, ks. esim. Fatimah Sa´d al Khayr ja 'Aisha.]

Mitä tulee äitiyteen, Profeetta (sallalahu aleihi wassalam) sanoi: "Paratiisi on äidin jalkojen juuressa." Tämä osoittaa, että yhteiskunnan onnistuminen voidaan jäljittää seuraamalla äitejä, jotka kasvattivat sen. Ensimmäinen ja suurin vaikutus ihmiseen on turvallisuuden ja kiintymyksen tunteella sekä harjaannuttamisella, joka saadaan äidiltä. Näin ollen, jos nainen haluaa lapsia, hänen täytyy olla koulutettu ja tunnollinen ollakseen kyvykäs vanhempi. 

4 - POLIITTISET OIKEUDET

Islam antoi naiselle 1400 vuotta sitten äänioikeuden. Kaikissa julkisissa asioissa nainen voi saada äänensä kuuluviin ja osallistua politiikkaan. Yksi esimerkki tästä kerrotaan Koraanissa (60:12), että Muhammedille (sallalahu aleihi wassalam) kerrottiin, että kun uskovaiset naiset tulevathänen luokseen ja vannovat kuuliaisuuttaan islamille, hänen täytyy hyväksyä heidän valansa.

5 - TALOUDELLISET OIKEUDET

Koraanissa sanotaan: "kautta ihmisen luomisen mieheksi ja naiseksi: totisesti ovat pyrkimyksemme erisuuntaisia." (92:3-4)
Näissä jakeissa Jumala ilmoittaa, että loi miehet ja naiset erilaisiksi, antoi erilaiset roolit. Kuten yhteiskunnassakin on työnjako, niin on myös perheessä. Koraanissa miestä käsketään elättämään vaimoa. Usein islamissa naisella on hoivaajan rooli ja miehellä suojelijan. Näin ollen naisilla on oikeus taloudelliseen tukeen. Tämä vastuu ja suuremmat taloudelliset velvoitteet, edellyttävät, että mies tukee naista, ei ainoastaan rahallisesti, vaan siihen kuuluu myös fyysinen suojelu sekä ystävällinen ja kunnioittava kohtelu.

Musliminaisella on etuoikeus ansaita rahaa, oikeus omaan omaisuuteensa, solmia kauppoja ja käyttää omaisuuttaan kaikilla haluamillaan tavoilla. [Paitsi jos hän haluaa ostaa viinaa...] Hän voi johtaa omaa yritystä ja kellään, edes hänen miehellään, ole mitään valtaa hänen rahoihinsa.

"Älkää himoitko sellaista, johon nähden Jumala on asettanut jotkut toisten suhteen korkeampaan asemaan. Miehille riittäköön rikkautta siitä, mitä he ovat ansaitsemalla hankkineet, ja naisille siitä, mitä he ovat ansainneet. (Kadehtimatta toisianne) rukoilkaa (lahjoja) Jumalalta Hänen runsaudestaan." (4:32)

[Tässä mies-elättää-vaimoa-hommassa tulee kuitenkin pitää järki päässä; kuten mikään muslimimaakaan, Suomi ei ole islamin ihanneyhteiskunta, eikä toimi, kuten Jumala on ohjeistanut. Täällä yhden ihmisen palkalla harvemmin elätetään perhettä, varsinkin kun sen muslimimiehen ja -isän pitäisi ehtiä olla perheenkin kanssa.]


6 - VAIMON OIKEUDET

"Eräs Hänen merkeistään on myös se, että Hän on teistä itsestänne luonut teille puolisot, jotta löytäisitte heistä tyydytyksen, ja Hän on antanut teille keskinäistä rakkautta ja laupeutta. Totisesti, tässä on merkkejä niille, jotka ajattelevat." (30:21)
Avioliitto ei näin ollen ole vain fyysinen tai emotionaalinen tarve, vaan itseasiassa merkki Jumalalta! Se on samanlaisten oikeuksien ja velvollisuuksien suhde, joka perustuu taivaallisen johdatukseen. Jumala loi miehet ja naiset kohteliailla luonnoilla ja laittoi Koraaniin lakijärjestelmän tukemaan harmonista kanssakäymistä naisten ja miesten välillä.

"he ovat teidän verhonne, ja te olette heidän verhonsa" (2:187)

Vaatetus tarjoaa fyysistä suojelua ja peittää kehon virheet ja kauneuden. Samalla tavalla puolisoa katsotaan tällä tavalla. Kumpikin suojelee toista ja peittää toiset virheet ja kehuu toisen luontoa.

Avioliiton myötä tulevien rakkauden ja turvallisuuden vaalimiseksi musliminaisella on lukuisia oikeuksia. Ensimmäinen vaimon oikeuksista on saada mahr, lahja aviomieheltä, joka on osa avioliittositoumusta ja vaaditaan, jotta avioliitto olisi laillinen.

Vaimon toinen oikeus on elatus. Huolimatta siitä, miten paljon rahaa hänellä voi olla, aviomiehen tulee tarjota hänelle ruoka, turvapaikka ja vaatteet. Ei miestä kuitenkaan pakoteta käyttämään rahaa yli varojensa, eikä vaimo saa tehdä mitään järjettömiä vaatimuksia. Koraanissa lukee:
"Rikas mies uhratkoon varojensa runsaudesta, ja se, jonka osa on niukempi, jakakoon siitä, mitä Jumala on hänelle antanut; Jumala ei sälytä kenenkään kannettavaksi raskaampaa kuormaa, kuin minkä Hän on hyväksi nähnyt; vaikeuksien jälkeen Jumala suo huojennuksen." (65:7)

Koraanissa kerrotaan, että miehet ovat naisten suojelijoita ja heille on annettu perheen johtajuus. Hänen velvollisuuteensa totella Jumalaa kuuluu velvollisuus johdattaa perhe aina tottelemaan Jumalaa.

Vaimon oikeudet ulottuvat myös materiaalisiin tarpeisiin. Hänellä on oikeus ystävälliseen kohteluun. Profeetta (sallalahu aleihi wassalam) sanoi: "Kaikkein täydellisimpiä uskovia ovat ne, jotka ovat parhaita käyttäytymään/johdattamaan. Ja parhaat teistä ovat ne, jotka ovat parhaita vaimoilleen."
Jumala kertoo, että Hän loi kumppanit ja laittoi rakkauden, armon ja tasa-painon heidän välilleen.

Niin miehillä kuin naisillakin on tarve kumppanuuteen ja seksuaaliset tarpeet ja avioliitto on tehty täyttämään nuo tarpeet. Jos jompikumpi puoliso kieltää toiselta nämä ilot, tälle syntyy houkutuksia etsiä niitä muualta.

7 - VAIMON VELVOLLISUUDET

Oikeuksista seuraa velvollisuuksia. Koraanissa sanotaan: "Hyveelliset naiset vaalivat huolellisesti, kätkössä, kaikkea sitä, minkä Jumala on kätköön tarkoittanut" *

Vaimo pitää aviomiehensä salaisuudet ja suojelee tämän aviollista yksityisyyttä. Vaimo ei saa jakaa miehen intiimiyteen liittyviä ongelmia tai virheitä, jotka ovat hänelle epäkunniaksi, aivan kuin miehenkin tulee varjella vaimon kunniaa.

Vaimon tulee suojella myös miehen omaisuutta. Hänen täytyy turvata miehen koti ja rahat, parhaansa mukaan, varkailta ja menetykseltä. Hänen tulee menetellä viisaasti kotitalouteen liittyvissä asioissa menetyksen ja tuhlauksen välttämiseksi. Hänen ei tule päästää taloon ketään, josta aviomies ei pidä, eikä aiheuttaa turhia kustannuksia.

Vaimon täytyy tehdä yhteistyötä ja olla tasavertainen miehen kanssa. Yhteistyötä ei voi tehdä miehen kanssa, joka on tottelematon Allahille. Vaimon ei tule totella, jos mies haluaa hänen tekevän jotain islamissa kiellettyä. Miehen ei pidä ajatella vain, miten hän voisi hyötyä vaimostaan, vaan osoittaa ystävällisyyttä tämän tarpeiden ja onnellisuuden suhteen.

8 - JOHTOPÄÄTÖS

Koraanissa lukee: "Ei ole oikeauskoisella miehellä eikä naisella valinnan varaa sellaisessa asiassa, jonka Jumala ja hänen sananjulistajansa ovat jo ratkaisseet ; kuka ikinä on tottelematon Jumalalle ja Hänen sananjulistajalleen, hän ilmeisesti kulkee harhaan." (33:36)

Musliminaisille annettiin 1400 vuotta sitten rooli, oikeudet ja velvollisuudet, joista useimmat naiset eivät nauti vielä tänä päivänäkään, edes lännessä. Ne ovat Jumalalta ja tehty pitämään yhteiskunta tasapainossa.

lähde: http://www.jannah.org/sisters/womlib.html
Mary Ali ja Anjum Ali 

*Lähdetekstin käännös: "The good women in the absence of their husbands guard their rights as Allah has enjoined upon them to be guarded."
Abdullah Yusuf Alin käännös: "Therefore the righteous women are devoutly obedient, and guard in (the husband's) absence what Allah would have them guard."
Muhammad Habib Shakirin käännös: "the good women are therefore obedient, guarding the unseen as Allah has guarded"

Suomennokset tulevaisuus.orgin Koraanista

Islam ja homoseksuaalisuus

Islam ja homoseksuaalisuus
Imaami Muhsin Hendricks, The Inner Circlen puheenjohtaja, Etelä-Afrikka


Islamin sharia-laki perustuu Koraanin teksteihin ja Profeetta Muhammedin (rauha ja siunaukset Hänen yllään) opetuksiin, jotka on kerätty kirjoista, nimeltä Hadith. Näissä molemmissa lähteissä viitataan Sodomin ja Gomorrahin tarinaan, jotka muodostavat perustan homoseksuaalisuuden kiellolle ja tuomitsemiselle. Samankaltainen päättely (qiyaas) ja oppineiden yksimielisyys (ijma') perustuvat molemmat näille teksteille ja heidän omille tulkinnoilleen näistä teksteistä. Mitä nykysiltä muslimioppineilta vaaditaan, on käydä taas näiden tekstien ääreen ja siihen kontekstin, missä ne paljastettiin ja kirjoitettiin ja kuinka ne liittyvät homoseksuaalisuuteen niin lännessä kuin idässäkin modernissa kontekstissa kuten myös senaikaisessa islamilaisessa kontekstissa. Tämä voidaan tehdä itsenäisellä järkeilyllä (Ijtihad), joka on näkökulma islamilaiseen ajatteluun, joka on kauan sitten unohdettu laillinen uudistus.

Profeetta Muhammed (rauha ja siunaukset Hänen yllään) ei koskaan ollut suoraan tekemisissä homoseksuaalisuuden kanssa. Eikä hän koskaan vaatinut homoseksuaaleja rangaistavan tai vainottavan seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Profeetta Muhammed oli tekemisissä Medinassa naismaisten miesten kanssa, joita kutsuttiin nimellä "Mukhannathun". Tämä Mukhannathun-ryhmä ei omannut modernien homomiesten piirteitä, joten ei voida sanoa, että he edustaisivat modernia homomiestä, sillä heillä oli tapoja, jotka eivät ole tyypillisiä tämän päivän homomiehille. Profeetta (rauha ja siunaukset Hänen yllään) meni niin pitkälle että kielsi joitain heistä naisten makuuhuoneissa muslimien kodeissa ja karkotti jotkut heistä pois Medinasta. Tämä kaikki tehtiin heidän moraalittomien ja epäuskonnollisten tekojensa takia, mutta ei heidän seksuaalisen suuntautumisensa.

"Profeetta Muhammed (rauha ja siunaukset Hänen yllään) ei koskaan ollut suoraan tekemisissä homoseksuaalisuuden kanssa. Eikä hän koskaan vaatinut homoseksuaaleja rangaistavan tai vainottavan seksuaalisen suuntautumisen perusteella. "

Asenteet Mukhannathun-ryhmää ja muita naismaisia kohtaan jakaantuivat Umayyadin (661 – 750) ja Abbasidin (758-1258) aikakausina, noin 600 vuotta Profeetta Muhamedin poismenon jälkeen. Tästä eteenpäin näinä aikakausina homoseksuaaleihin suhtauduttiin suvaitsevaisesti. Homoseksuaalinen runous, jota kirjoittivat muunmuassa homoseksuaali Abu Nawas (813), kukoisti tänä aikana ja kalifaatti Haroon Ar-Rashidin hallituskautena.

Ilman Sodomin ja Gomorrahin tarinaa, jonka uskotaan viittaavaan "pahaan homoseksuaalisuuteen" muslimien olisi vaikea muodostaa mitään mielipidettä homoseksuaalisuudesta. Jos voidaan osoittaa ilman epäilyksiä, että tämä tarinaa viittaa miehiä raiskaaviin miehiin tai anaaliseksiin ilman toisen myöntymystä, silloin argumentti, että homoseksuaalit ansaitsevat saman rangaistuksen kuin Sodomissa ja Gomorrahissa, menee metsään. Tutkimuksessani yli viimeisen kahdeksan vuoden ajan olen yhdistellyt arkeologisia löytöjä sellaisilta tutkijoilta kuin Ron Wyatt ja Vanhan ja Uuden Testamentin kertomuksia, jotta saisimme selkeämmän kuvan Sodomin ja Gomorrahin sosiaalisesta, poliittisesta ja uskonnollisesta rakennelmasta. Tällä tiedolla tarina, joka kerrotaan Koraanissa, tulee selkeämmäksi.
On selvää, etteivät Sodomin ja Gomorrahin vangit olleet homoseksuaaleja siinä mielessä kuin ymmärrämme ilmiön tänään, vaan enemmin aristokraattisia heteroseksuaaleja, joilla oli samanlaiset sukupuoliset vapaudet kuin 5:llä vuosisadalla Ateenassa (400-luvulla) tai 7:llä vuosisadalla Arabiassa (600-luvulla); sellaisia vapauksia, jotka palvelivat patriarkan itsekkäitä ja valtaan liittyviä tarpeita; vapauksia, jotka sallivat heidän toteuttaa seksuaalisia halujaan laajan kirjon kanssa ihmisistä eläimiin, antoi miesten raiskata naisia ja harrastaa seksiä alaikäisten poikien kanssa, samalla kun olivat naimisissa aristokraattisen naisen kanssa, joka saattoi synnyttää aviollisia lapsia ja suojella sukujuuria.

"On selvää, etteivät Sodomin ja Gomorrahin vangit olleet homoseksuaaleja siinä mielessä kuin ymmärrämme ilmiön tänään"

Sellaisilla vapauksilla anaaliseksiä harrastettiin Sodomissa ja Gomorrahissa, jotka eivät välttämättä olleet yhteisöstä, vaan ulkomaalaisia ja vieraita, jotka he pakottivat osoittamaan vieraanvaraisuutta Profeetta Abrahamin lain mukaan. Alkujaan näin tehtiin heidän nöyryyttämisekseen, osoittamaan ylivaltaa heihin nähden ja estämään heitä tulemasta uudelleen kaupunkeihin, joilla he (raiskaajat) eivät kokeneet olevan tarpeeksi vaurautta, että sitä olisi voinut jakaa muille. Lopulta Jumala todisti tätä anaaliseksiä ilman toisen osapuolen suostumusta, heteromiehen häpäisemiseksi, kun Hän lähetti kaksi enkeliään, nuoreksi mieheksi verhottua, vierailemaan Lotin luona. Kun uutiset kantautuivat yhteisön korviin, he kiiruhtivat Lotin taloon, vaatiakseen näiden miesten luovuttamista heille. Silloin enkelit paljastivat, että aamuun mennessä Sodom ja Gomorrah olisivat tuhoutuneet ja että Lotin pitäisi valmistaa itsensä ja perheensä lähtöön ennen aamunkoittoa.

Tästä tutkimustiedosta, jota meillä on, on selvää, että seksuaalinen julmuus, jota harjoitettiin, ei ollut yhteisymmärryksessä harjoitettua, eikä homoseksuaalisuutta, vaikka jälkimmäistäkin ehkä harjoitettiin, mutta se oli seksuaalisella voimalla pahoinpitelyä, miehet raiskasivat miehiä.
Usein kerrottu Koraanin tarina enkeleistä, jotka ilmestyivät komeiden nuorukaisten hahmoissa koettelemaan Lotin kansaa, viittaa faktaan, ettei seksiä harrastettu molempien osapuolien suostumuksesta, vaan kyse oli raiskauksista.

Abu Dawudin kirjaamassa hadithissa Abu Huraira kertoi, että yhtenä päivänä Mukannath, joka oli harjoittava muslimi, mutta oli selvästi pukeutunut naisten vaatteisiin ja jolla oli hennamaalauksia käsissään, tuotiin Profeetan luo ja seuralaiset pyysivät Profeetalta lupaa tappaa hänet, mutta Profeetta kielsi sanoen: "Minua kiellettiin tappamasta niitä, jotka rukoilevat" ja sensijaan mies karkotettiin Al-Naqiin, muutama maili Medinan ulkopuolelle. Jopa tämän karkotuksen jälkeen Profeetta salli hänen tulla kerran viikossa Medinaan henkilökohtaisille tarpeilleen. Niiden, joiden mielestä on oikein tappaa homoseksuaalit tai jopa transgender-ihmiset, tulisi pohdiskella tätä hadithia.
Huomautamme myös, että Sahih Bukhari- ja Sahih Muslim-kokoelmissa, joita pidetään kaikkein autenttisimpina Profeetan sanojen ja tekojen koosteina, ei tuomita tätä Khannaath-ryhmää ollenkaan. Ainoa viittaus saman sukupuolen edustajien seksisuhteisiin, on Lootin kansa, jonka tiedämme harjoittaneen vakavaa syntiä raiskaamalla miehiä ja ettei heitä tuomittu homoseksuaalisen suuntautumisen ja identiteetin perusteella, joka on ollut luonnollinen ilmiö aikojen alusta.
Loppupäätelmänä kutsuisin muslimiteologit arvostelemaan asenteitaan tätä ihmiskunnan monimuotoisuutta kohtaan ja oikaisemaan sharia-lait sisällyttämään erilaisten ihmisryhmien suojelun ja oikeudet.

Jumala sanoo Koraanissa:

49:13
Ihmiset, Me olemme totisesti luonut teidät miehestä ja naisesta ja jakanut teidät heimoihin ja sukuihin, jotta tuntisitte toinen toisenne. Arvokkain teistä Jumalan tykönä on se, joka parhaiten pitää huolen velvollisuudestaan. Jumala on totisesti tietävä, tajuava.

17:84
Sano: »Jokainen toimii oman shaklinsa* mukaan, mutta Herranne tietää parhaiten, kuka on helpoimmin johdateltavissa oikealle tielle.» 
(*shakl = kyky, luonne, meikki tai trendi, tulevaisuus.orgin Koraanissa lause on suomennettu "jokainen toimii omalla tavallaan)


kuvat: http://gold-pixiedust.tumblr.com/post/32508534328
http://nearthe-end.tumblr.com/post/29440596189  


______________________________


Dalai Lama osoittaa tukensa LGBT ihmisoikeuksille (lesbo, gay, bi, trans)

Kansainvälisen Homo- ja Lesboliiton (ILGA) XXIII Maailmankonferenssin osanottajat saivat erityisen ilmoituksen tuesta Dalai Lamalta. Lausunto ilmaisee Dalai Laman huolta koskien "raportteja homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transgender-ihmisten kohtaamasta väkivallasta ja syrjinnästä" ja "kehottaa kunnioitukseen, suvaitsevaisuuteen ja täysin tunnustamaan ihmisoikeudet kaikille". 

"Me olemme syvästi kiitollisia Hänen Pyhyytensä Dalai Laman ilmaisemasta tuesta ihmisoikeuksille perustuen seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin", sanoi Rosanna Flamer-
Caldera ja Philip Braun, ILGA:n sihteerit.


"Maailmassa, jossa lesbojen, homojen, biseksuaalien ja transgenderien ihmisoikeuksia rikotaan jatkuvasti, Hänen Pyhyytensä viesti tuesta on merkkituli toivosta ja kunnioituksesta. Me kehotamme muita maailman uskonnollisia johtajia liittymään Hänen Pyhyytensä Dalai Laman kanssa vastustamaan väkivaltaa ja syrjintää seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin perusteella ja demonstroimaan samanlaisia kunnioituksen osoituksia ihmisoikeuksia kohtaan."
Tuen viesti on tervetullut XXIII Maailmankonferenssin osanottajille. www.temenos.net
 

Lausunto on tervetullut uutinen lesboille, homoille, biseksuaaleilla ja transgendereille (LGBT) buddhalaisile Yhdysvalloissa. Se ei kuitenkaan edusta kaikkien buddhalaisten näkemystä. 

Roger Corless, buddhalaisuuden oppinut ja eläkkeelle vetäytynyt uskontoprofessori Duke yliopistossa, on sanonut: "Minusta on tärkeää ymmärtää, että kaikella mitä Hänen Pyhyytensä Dalai Lama, on paljon painoarvoa ja sitä pitää käsitellä kunnioituksella, mutta sitä ei pidä ymmärtää ehdottomana buddhalaisuuden kantana tai että se välttämättä vaikuttaisi useimpien buddhalaisten uskomuksiin."

Corless siteeraa monia buddhalaisia traditioita, joista jotkut ovat olleet tervetulleita LGBT buddhalaisille monien vuosien ajan. Buddhalaiset tekstit eivät erityisesti käsittele saman sukupuolen välisiä sukupuolisuhteita ja uskomukset vaihtelevat eri koulukunnissa ja eri lahkoissa.



Tiibetinbuddhalaiset ovat parhaiten tunnettu koulukunta Yhdysvalloissa ja Dalai Lama on heidän parhaiten tunnettu johtajansa. Tiibetinbuddhalaiset uskovat Dalai Laman olevan nykyinen inkarnaatio Avalokitesvarasta, myötätunnon bodhisattvasta. 
Dalai Laman ilmoitus eroaa aikaisemmista lausunnoista. 1997 lehdistökonferenssissa Dalia Lama sanoi: "buddhalaisesta näkökulmasta lesbo- ja homoseksi on seksuaalinen rikkomus."


http://queermuslims.tumblr.com/post/15048441251/article-imam-muhsin-hendricks-talks-about-islam-and
Tuon linkin takaa olevan linkin voi lukea loppuun.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Tekopyhät

(c) magickal graphics
Senkin jälkeen paatuivat sydämenne ja tulivat kivikoviksi, jopa kiveäkin kovemmaksi, sillä kivien joukossa on totisesti sellaisia, joista purot kohisevat esiin, sellaisia, jotka halkeavat, niin että vesi virtaa niistä, ja sellaisia, jotka Jumalan edessä syöksyvät maahan pelosta. Mutta Jumalalta ei jää salaan mitään, mitä teette.
2:74

Jotkut sanovat: ”Me uskomme Allahiin ja viimeiseen päivään”, mutta eivät silti usko. He koettavat pettää Allahia ja uskovia, mutta eivät petä kuin itseään. He eivät ymmärrä.
2:8-9

Kun heille sanotaan: ”Tulkaa Profeetan luo kuulemaan, mitä Allaah on lähettänyt”, näet heidän vetäytyvän pois.
4:16
 
Etkö näe, kuinka ne, jotka väittävät uskovansa siihen, mitä on lähetetty, ja siihen mitä on aikaisemmin lähetetty, tahtovat viedä kiistansa epäjumalien ratkaistaviksi, vaikka heitä on kielletty uskomasta niihin? Saatana haluaa eksyttää heidät todella kauas.
4:60 

Teeskentelijät, sekä miehet että naiset, ovat kaikki samaa joukkoa; he käskevät pahaan, kieltävät hyvästä ja pitävät kätensä tiukasti kiinni. He ovat unohtaneet Allahin, ja Hän on unohtanut heidät. Teeskentelijät ovat syntisiä.
9:67

Teeskentelijät koettavat pettää Allahia, mutta Hän pettääkin heitä. Kun he rukoilevat, he tekevät sen laiskasti ja vain näyttääkseen ihmisille eivätkä he muista Allahia kuin harvoin.
4:142

Teeskentelijät joutuvat alimpaan tuleen, etkä löydä heille auttajaa.
4:145

Kun teeskentelijät tulevat luoksesi, he sanovat: ”Me todistamme, että sinä olet Allaahin Lähettiläs.” Kyllä Allaah tietää, että sinä olet Hänen Lähettiläänsä, ja Hän todistaa, että he valehtelevat.
63:1

Kun heille sanotaan: »Alkää aiheuttako pahennusta maan päällä», he vastaavat: »Mehän vain uudistamme asiat oikeiksi.» Eivätkö juuri sellaiset tosiaan ole niitä, joista paha paisuu? Mutta he eivät sitä tajua.
2:11-12

Jotkut palvovat Allahia vain juuri ja juuri; jos jokin hyvä kohtaa häntä, hän on tyytyväinen uskoonsa, mutta jos häntä kohtaa jokin koettelemus, hän kääntyy pois (epäuskoonsa). Hän on hävinnyt sekä tämän että Tuonpuoleisen maailman. Se on ilmeinen tappio.
22:11 

Teeskentelijät ovat varuillaan pelätessään, että heistä lähetetään suura, joka paljastaa, mitä he hautovat sydämissään.
9:64

Jotkut heistä kuuntelevat sinua, mutta kun he lähtevät luotasi, he kysyvät niiltä, joilla on tieto: ”Mistä hän oikein puhui?” Näiden sydämen Allaah on sinetöinyt, ja he seuraavat vain halujaan.
47:16

Voi rukoilijoita, jotka eivät piittaa rukouksestaan vaan haluavat vain tulla nähdyksi eivätkä auta köyhiä.
104:4-7

Uskovaiset, kääntykää vilpittömästi katuen Jumalan puoleen! Ehkä Herranne vapahtaa teidät pahuudestanne ja sallii teidän astua puutarhoihin, joita virrat vilvoittavat, sinä päivänä, jolloin Jumala ei saata häpeään Profeettaa eikä niitä, jotka uskovat hänen kanssaan; heidän valonsa välkkyy heidän edessään ja oikealla puolellaan, ja he sanovat: »Herra, viritä valomme täydelliseksi ja suojele meitä armossasi, sillä sinä voit totisesti tehdä kaiken, mitä tahdot!»
66:8

Avioero eri uskonnoissa

Islam:

Tähän en valitettavasti ole perehtynyt kuin sen verran avioero ja uudelleen avioituminen on sallittua sekä miehelle että naiselle.

Ja kun olette erottaneet vaimon ja tämä on odottanut määrätyn aikansa, niin joko pitäkää hänet luonanne kunniallisesti tai antakaa hänen mennä sovinnossa. Älkää pidättäkö häntä väkivalloin eikä tehden vääryyttä, sillä niin menettelevä tekee väärin omaa sieluaan kohtaan. (2:231)

...Tällainen koe-ero on sallittu kaksi kertaa; sitten joko pitäkää vaimo luonanne kunniallisesti tai antakaa hänen mennä runsain lahjoin. Teidän ei ole sallittu pidättää mitään siitä, mitä olette heille antaneet, paitsi jos molemmat pelkäävät, etteivät he (jatkuvassa yhdyselämässä) voi noudattaa Jumalan säädöksiä (vastenmielisyyden ja riitojen tähden). (2:229)


Uskovaiset, kun otatte itsellenne uskovaisia vaimoja ja sitten eroatte heistä ryhtymättä heihin, niin teidän ei heidän suhteensa tarvitse noudattaa määräaikaa, vaan luovuttakaa heille elatusvaroja ja erotkaa heistä kuten tapa vaatii. (33:49)

Kristinusko / juutalaisuus:

Raamattu opettaa, että avioliitossa mies ja vaimo yhdistyvät yhdeksi lihaksi ja nainen luotiin miestä varten. Erityisesti katolisuus ja lestadiolaisuus pitävät tuomitsevat avioeron. Ortodoksinen kirkko sensijaan hyväksyy avioeron, koska ihminen on erehtyväinen. Sekä Vanha että Uusi Testamentti suhtautuvat avioeroon nihkeästi.

Paavali sanoo:
Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään; mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa.
1. Kor. 7:10-11

Mooses kirjoitti joillekin erokirjoja, minkä Jeesus tuomitsi:
Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut. Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin.
Matt. 19:8-9

Jos isäntä ottaa toisen vaimon, hän ei saa vähentää ensimmäisen ruokaa, vaatetusta eikä aviollisia oikeuksia. Mutta ellei mies täytä velvollisuuttaan näissä kolmessa asiassa, vaimo pääsköön lähtemään ilman korvausta. 
2. Moos.21:10-11 

Mormonismin ja Jehovan todistajat-liikkeen mukaan aviorikos on hyväksyttävä syy erota, muuten parin pitää pysyä yhdessä.

Hindulaisuus:

Ainakin joidenkin tulkintojen mukaan avioero ei hyväksyttävää, koska avioliitto on pyhä. Monille hinduille koko avioeron käsite on vieras. Jotkut pitävät hindulaisuutta enemmän kulttuurina kuin uskontona.

Buddhalaisuus: 


Avioero ei ole kielletty.

Bahai'i:

Bahai'i-usko vastustaa avioeroa, mutta ei kiellä sitä.

Batmanismi: 


Käsittääkseni avioeroa ei ole kielletty.

Bukharin haditheja, vol 1, kirja 2, hadithit 16-22, 25-34 ja 36-44

Kirja 2 hadithit 16-22, 25-34, 36-44

Anas kertoi: Profeetta (rauha hänelle) sanoi, "Ansarin (auttajien) rakastaminen on merkki uskosta ja Ansarin vihaaminen merkki tekopyhyydestä."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 16)

'Ubada bin As-Samit sanoi: Ne, jotka ottivat osaa Badrin taisteluun ja olivat Naqib (kuuluivat kuuden henkilön ryhmään) lupasivat Al-'Aqaban yönä: Allahin apostoli sanoi, että kun ryhmä hänen seuraajiaan oli hänen ympärillään, hän sanoi, "Vannokaa kuuliaisuutta minulle, että

1. Ette palvele mitään muuta Allahin rinnalla.
2. Ette varasta.
3. Ette harjoita kiellettyä sukupuolista kanssakäymistä.
4. Ette surmaa lapsianne.
5. Ette syytä ketään sellaisesta, mitä hän ei ole tehnyt (levitä sellaista syytöstä ihmisten keskuudessa).
6. Ette ole tottelemattomia kun teitä käsketään tekemään hyvä teko.

Profeetta (sallalahu aleihi wassalam): "Allah palkitsee teistä jokaisen, joka täyttää lupauksensa. Ja joka syyllistyy näistä mihinkään (paitsi ensimmäiseen) ja saa rangaistuksen tässä maailmassa, se rangaistus sovittaa kyseisen synnin. Ja jos joku syyllistyy mihinkään niistä, ja Allah peittää hänen syntinsä, jää Hänen päätettäväkseen, antaako hän anteeksi vai rankaiseeko Hän (Tuonpuoleisessa). 'Ubada bin As-Samit lisäsi: "Niin me vannoimme kuuliaisuutta noissa asioissa."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 17)

Abu Said Al-Khudri kertoi: Allahin apostoli (sallalahu aleihi wassalam) sanoi: "Tulee aika jolloin muslimin paras omaisuus on la
mmas, jonka hän ottaa vuorten huipulle ja sateiden paikkoihin (laaksoihin) paetakseen uskontonsa kanssa kärsimyksiltä.
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 18)

'Aisha kertoi: "Aina kun Allahin apostoli (sallalahu aleihi wassalam) käski muslimeja tekemään jotain, hän käski heidän tehdä asioita, jotka olivat heille helppoja (heidän voimiensa mukaan). He sanoivat, "Oi Allahin apostoli! Emme ole kuin sinä. Allah on antanut sinulle anteeksi menneisyytesi ja tulevaisuutesi synnit." Joten Allahin apostoli suuttui ja se näkyi hänen kasvoiltaan. Hän sanoi, "minä olen kaikkein Jumalaa pelkääväisin ja tunnen Allahin paremmin kuin kukaan teistä."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 19)

Anas kertoi: Profeetta (sallalahu aleihi wassalam) sanoi, se johon seuraavat kolme ominaisuutta sopivat, omaa uskon riemun sydämessään:
1. Se, jolle Allah ja Hänen apostolinsa tulevat rakkaammiksi kuin mikään muu.
2. Se, joka rakastaa toista ihmistä, ja rakastaa tätä vain Allahin tähden.
3. Se, joka vihaisi kääntymistä ateismiin (epäuskoon) yhtä paljon kuin vihaisi tulla heitetyksi tuleen."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 20 [sama kuin 15])

Abu Said Al-Khudri kertoi: Profeetta (sallalahu aleihi wassalam) sanoi, "Aina kun Paratiisin ihmiset astuvat Paratiisiin ja Helvetin ihmiset astuvat Helvettiin, Allah määrää ne, joilla on sinapinisiemenen verran uskoa sydämessään, pois Helvetistä. Joten heidät otetaan pois sieltä, mutta sitten he mustenevat (korventuvat). Sitten heidät laitetaan Haya' (jokeen) tai Hayat (elämä) (kertoja ei tiedä, kumpaan), ja heidät elvytettän kuin siemen, joka kasvaa läheisen tulvivan kanavan äyräissä. Ettekö näe, että se tulee ulos keltaisena ja kiertyneenä."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 21)

Abu Said Al-Khudri kertoi: Allahin apostoli (sallalahu aleihi wassalam) sanoi: "Kun nukuin, näin (unessa) ihmisiä, joilla oli paidat, joista osa ulottui vain rintoihin, osa oli vielä lyhyempiä. Umar bin Al-Khattabilla oli paita, jota hän raahasi (paita oli niin pitkä, että laahasi perässä)." Ihmiset kysyivät, "miten sinä tulkitset tämän, oi Allahin apostoli?" Hän (Profetta) sanoi, "se (ne paidat) on uskonto."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 22)

Abu Huraira kertoi: Allahin apostolilta kysyttiin, "Mikä on paras teko?" Hän vastasi, "Uskoa Allahiin ja Hänen lähettilääseensä". Kysyjä kysyi seuraavaksi: "Mikä on seuraavaksi paras?" Hän vastasi, "osallistua jihadiin Allahin tähden". Sitten kysyjä kysyi: "Mikä on seuraavaksi paras teko?" Profeetta vastasi: "Tehdä hajj (pyhiinvaellus Mekkaan)."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 25)

Sa'd kertoi: Allahin apostoli jakoi Zakatia ihmisjoukon keskuudessa kun istuin siellä, mutta Allahin apostoli ei antanut mitään yhdelle miehelle, josta pidin eniten.
Kysyin, "Oi Allahin apostoli? Miksi ohitit hänet? Allahin nimeen, sanon, että hän on uskollinen Jumalan Palvoja."
Profeetta kommentoi: "Tai pelkästään muslimi." 
Olin hiljaa vähän aikaa, mutten voinut olla toistamatta kysymystäni sen takia mitä tiesin hänestä (että tuo mies oli hurskas uskova). Ja sitten kysyit Allahin apostolilta, "miksi ohitit hänet? Allahin nimeen! Hän on uskollinen Jumalan palvoja!" Profeetta vastasi taas, "tai pelkästään muslimi." Enkä voinut olla toistamatta kysymystäni sen takia mitä tiesin hänestä. Sitten Profeetta vastasi, "Oi, Sa'd! Annan yhdelle ihmiselle, kun toinen olisi minulle rakkaampi, koska pelkään, että Allah heittää tuleen kasvot edellä tämä yhden ihmisen."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 26)


 'Abdullah bin 'Amr kysyi: Eräs ihminen kysyi Muhammedilta (sallalahu aleihi wassalam): "Millaiset teot ovat islamissa hyviä?" Hän vastasi: "Ruokkia köyhät ja tervehtiä niitä, joita tuntee ja niitä, joita ei tunne."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 27)
Ibn 'Abbas kertoi: Profeetta sanoi: "Minulle näytettiin Helvetin tuli ja suurin osa sen kärsijöistä oli naisia, jotka olivat kiittämättömiä." Kysyin, "Eivätkö he uskoneet Allahiin?" (tai olivatko he kiittämättömiä Allahia kohtaan?) Hän vastasi, "he ovat kiittämättömiä miehilleen ja kiittämättömiä palveluksista ja hyvistä teoista (hyväntekeväisyydestä), jota heille tehtiin. Jos olet aina ollut hyvä (hyväntahtoinen) yhdelle heistä ja sitten hän näkee sinussa jotain mistä ei pidä, hän sanoo, 'En ole koskaan saanut mitään hyvää sinulta."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 28)

Al-Ma'rur kertoi: Ar-Rabadhalla tapasin Abu Dharin, joka piti kaapua, ja hänen orjansa piti yllään samanlaista. Kysyin, miksi. Abu Dhar vastasi, "Pahoinpitelin ihmistä haukkumalla hänen äitiään rumasti". Profeetta sanoi, "Oi Abu Dhar, pahoinpitelitkö sinä häntä haukkumalla hänen äitiään rumin sanoin? Sinussa on silti tietämättömyyttä. Orjasi ovat veljiäsi ja Jumala on laittanut heidät alaisiksesi. Joten, kellä ikinä onkaan veljensä alaisenaan, hänen tulee ruokkia tämä sillä, mitä tämä syö ja vaatettaa hänet, kuten tämä pukeutuu. Älä pyydä orjiasi tekemään sellaista, mitä he eivät jaksa tehdä, ja jos pyydät, auta heitä."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 29)

Al-Ahnaf bin Qais kertoi: "Kun olin menossa auttamaan tätä mieltä ('Ali Ibn Abi Talibia), Abu Bakra tapasi minut ja kysyi: 'Minne olet menossa?' Vastasin: 'Olen menossa auttamaan tuota ihmistä'. Hän sanoi: 'Mene takaisin, sillä olen kuullut Allahin apostolin sanovan, »Kun kaksi muslimia tappelee toisiaan vastaan miekoilla, molemmat murhaavat, niin totisesti kuin murhaajat joutuvat Helvettiin.» Sanoin, 'oi Allahin apostoli! Se on hyvä murhaajan takia (että tappaja joutuu Helvettiin), mutta entä murhattu?' Allahin apostoli vastasi, 'Hänellä oli totisesti aikomus murhata toverinsa.'"
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 30)

'Abdullah kertoi: "Kun seuraava Jae paljastettiin: 'Ne, jotka uskovat eivätkä pimennä uskoaan väärillä teoilla, pysyvät levollisina ja nauttivat oikeata Johdatusta' (6:82), Allahin apostolin (sallalahu aleihi wassalamu) seuralaiset kysyivät, 'Kuka meidän keskuudessamme ei ole tehnyt vääryyttä?' Allah paljasti: 'Ei epäilystäkään, muiden palvominen Allahin rinnalla on suuri vääryys.'"
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 31)

Abu Huraira kertoi: "Allahin apostoli (sallalahu aleihi wassalamu) sanoi, 'Tekopyhän merkkejä on kolme:
1. Milloin hän puhuu, hän kertoo valheen.
2. Milloin hän lupaa, hän rikkoo lupauksen.
3. Jos luotat häneen, hän osoittautuu epärehelliseksi. (Jos uskot jotain hänen haltuunsa, hän ei palauta sitä.'"
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 32)

'Abdullah bin 'Amr kertoi: "Allahin apostoli (sallalahu aleihi wassalamu) sanoi: 'Jolla on seuraavat neljä piirrettä, on puhtaasti tekopyhä, ja jolla on yksi seuraavasta neljästä piirteestä, hän on tekopyhä, kunnes luopuu siitä ominaisuudesta.
1. Kun häneen luotetaan, hän pettää luottamuksen.
2. Kun hän puhuu, hän valehtelee.
3. Kun hän tekee sopimuksen, hän osoittautuu petolliseksi.
4. Kun hän riitelee, hän käyttäytyy hyvin varomattomasti, pahasti ja hänen käytöksensä on loukkaavaa."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 33)

Abu Huraira kertoi: "Allahin apostoli (sallalahu aleihi wassalamu) sanoi: "Joka rukoilee Qadrin yönä vilpittömällä uskolla ja toivoen saavuttavansa Allahin palkintoja (eikä esittääkseen muiden edessä), kaikki hänen menneisyytensä synnit annetaan anteeksi."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 34) 

Abu Huraira kertoi: "Allahin apostoli (sallalahu aleihi wassalamu) sanoi: "Joka rukoilee Ramadanin öinä vilpittömällä uskolla ja toivoen saavuttavansa Allahin palkintoja (eikä esittääkseen muiden edessä), kaikki hänen menneisyytensä synnit annetaan anteeksi."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 36) 

Abu Huraira kertoi: "Allahin apostoli (sallalahu aleihi wassalamu) sanoi: "Joka paastoa Ramadanin vilpittömällä uskolla ja toivoen saavuttavansa Allahin palkintoja, kaikki hänen menneisyytensä synnit annetaan anteeksi."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 37)

Abu Huraira kertoi, että Profeetta Muhammed (saas) sanoi:
"Uskonto on hyvin helppoa ja joka polttaa itsensä loppuun uskonnossaan, ei pysty jatkamaan samalla tavalla. Joten sinun ei tulisi olla äärimmäisyyksiin menevä, mutta yritä olla lähellä täydellisyyttä ja ota vastaan hyviä asioita, joista tulet palkituksi, ja hanki voimaa palvontateoilla aamuisin, öisin."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 38)

Abu Huraira kertoi, että Profeetta Muhammed (saas) sanoi: "Jos kukaan teistä kohentaa islamin harjoittamistaan (seuraa tiukasti), hänen hyvät tekonsa palkitaan 10 kertaa 7000 kertaa jokaisesta hyvästä teosta ja pahat teot arvioidaan niin kuin ne ovat."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 39)

Abu Huraira kertoi: "Allahin apostoli (sallalahu aleihi wassalam) sanoi: "Jos joku teistä kohentaa (seuraa tarkkaan) islaminuskoaan, hänen hyvät tekonsa palkitaan kymmenen kertaa seitsemäntuhatta kertaa jokaisesta hyvästä teosta ja pahat teot kirjataan niin kuin ne ovat."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 40)

'Aisha kertoi: Kerran Profeetta (saas) tuli, kun nainen oli istumassa kanssani. Hän sanoi, "kuka hän on?" Vastasin: "Hän on se-ja-se, ja kerroin naisen ylenmääräisestä rukoilusta. Profeetta sanoi paheksuvasti, "tee hyviä tekoja voimavarojesi mukaan (rasittamatta itseäsi liikaa), kuten Allah ei väsy (antamaan palkintoja), mutta (totisesti) te väsytte ja paras (palvonnan)teko Allahin silmissä on sellainen, jota tehdään säännöllisesti."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 41)

Anas kertoi: Profeetta (saas) sanoi: "Kuka tahansa, joka sanoo, 'millään ei ole oikeutta tulla palvotuksi, paitsi Allahilla' ja jolla on sydämessään hyvää (uskoa) sinapinsiemenen painon verran, hänet otetaan pois Helvetistä." Hän sanoi tämän kolme kertaa. 
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 42)

'Umar bin Al-Khattab kertoi: "Kerran juutalainen sanoi minulle, "oi uskovaisten johtaja! Teidän pyhässä kirjassanne on jae, jota te kaikki (muslimit) luette, ja jos se olisi paljastettu meille, olisimme ottanet juhlapäiväksemme sen päivän, jona jae paljastettiin". 'Umar bin Al-Khattab kysyi: "Mikä se jae on?" Juutalainen vastasi, "Tänä päivänä Minä olen saattanut täydelliseksi teidän uskontonne ja sallinut mielisuosioni ylenpalttisesti tulla teidän osaksenne, olen armossani antanut Islaamin teidän uskonnoksenne." (5:3) 'Umar vastasi: "Ilman epäilystäkään, tiedämme missä milloin tämä jae paljastettiin Profeetalle. Se oli perjantai ja Profeetta seisoi 'Arafatilla (Hajj'n päivänä)."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 43)

Talha bin 'Ubaidullah kertoi: Allahin apostolin luo tuli Najdista mies, jolla oli hoitamaton tukka, ja me kuulimme hänen kovan äänensä, mutta emme ymmärtäneet, mitä hän puhui, ennen kuin hän tuli lähemmäs ja saimme tietää, että hän kyseli islamista. Allahin apostoli sanoi, "sinun täytyy tehdä rukoukset täydellisesti viisi kertaa päivän ja yön aikana (24 tunnin)". Mies kysyi, "onko enempää (rukoilemista)?" Allahin apostoli vastasi, "ei, mutta jos haluat, voit rukoilla Nawafil-rukouksia." 
Allahin apostoli sanoi vielä: "Sinun pitää paastota Ramadan-kuukausi."
Mies kysyi, "onko enempää paastoamista?" Allahin apostoli vastasi, "ei ole, mutta voit tehdä vielä Nawafil-paastoja, jos haluat". Allahin apostoli sanoi sitten, "sinun täytyy maksaa Zakat (pakollinen almuvero)." Mies kysyi vielä, "onko muuta Zakatia, mitä minun pitää maksaa?" Allahin apostoli vastasi, "ei, paitsi, jos haluat ihan itse antaa almuja". 
Sitten mies vetäytyi sanoen: "Allahin tähden! En aio tehdä enempää enkä vähempää kuin tämän."
Allahin apostoli sanoi, "jos se on totta, mitä hän sanoi, hän onnistuu (ts. pääsee Paratiisiin)."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 44)