perjantai 30. marraskuuta 2012

Pyhiinvaellus Mekkaan ja Zamzam-lähteen tarina ja sen veden siunaukset



Yksi islamin peruspilareista on tehdä pyhiinvaellus Mekkaan, jos muslimilla on siihen mahdollisuus. 

Hajjn historia

Neljä tuhatta vuotta sitten Mekan laakso oli kuiva ja asumaton paikka. Profeetta Ibrahim neuvottiin tuomaan vaimonsa Hajira (Hagar) ja heidän lapsensa Is'mail Arabiaan Palestiinasta suojellakseen heitä Ibrahimin ensimmäiseltä, mustasukkaiselta vaimolta Saaralta.

Allah käski Profeetta Ibrahimin jättää toinen vaimo ja poika yksikseen, ja hän teki nin, jättäen heille jonkin verran ruokaa ja vettä. Ruoka kuitenkin loppui pian ja muutamassa päivässä Hajira ja Is'mail kärsivät nälästä ja nestehukasta.

Epätoivoissaan Hajira juoksi ylös kahdelle kummulle, nimiltään Safa ja Marwa, katsoakseen, näkyisikö jossain kaukaisuudessa merkkiä avusta. Lopulta hän menetti tajunsa Is'mailin viereen ja rukoili Allahilta pelastusta. Is'mail potki jalkaansa maahan ja tämä aiheutti sen, että maasta nousi vettä ryöpsähtäen ulos maan uumenista. Hajira ja Is'mail olivat pelastautuneet. Nyt heillä oli tallessa vettä, jota he saattoivat kaupata ohikulkeville paimentolaisille ja saada vaihdossa ruokaa ja muonaa.

Vähän ajan päästä Profeetta Ibrahim palasi Palestiinasta katsoakseen, mitä hänen perheelleen kuului ja hän yllättyi nähdessään heidän pyörittävän tuottoisaa lähdettä.

Allah käski Profeetta Ibrahimia rakentamaan pyhäkön. Ibrahim ja Is'mail rakensivat pienen kivirakennelman - Kaaban - jonne saattoivat tulla kaikki, jotka halusivat vahvistaa uskoaan Jumalaan.

Kun vuodet kuluivat, Is'mail sai mahtavan siunauksen; Jumala teki hänestä profeetan ja hän käski aavikon paimentolaisia antautumaan Allahille, omaksumaan islamin.

Vuosisatojen jälken Mekasta tuli kukoistava kaupunki, kiitos sen luotettavan vesilähteen, Zam Zam-lähteen.

Asteittain ihmiset omaksuivat monijumalaisia ajatuksia, ja palvoivat henkiä ja monia eri epäjumalia. Profeetta Ibrahimin rakentamaa pyhäkköä käytettiin varastoimaan epäjumalia.


Monien vuosien jälkeen Allah käski Profeetta Muhammedia (sallalahu aleihi wassalam), että hänen pitäisi palauttaa Kaaba takaisin yksinomaan Allahin palvontapaikaksi.
Vuonna 628 Profeetta Muhammed lähti matkaan 1400 seuraajansa kanssa. Tämä oli islamin ensimmäinen pyhiinvaellus ja palautti Kaaban siihen tarkoitukseen, jonon Profeetta Ibrahim oli sen rakentanut.

Mekkaan lähtijän opas

On parasta matkata kevyesti, joten ota mukaasi vain välttämätön.
Monet pyhiinvaeltajat lentävät Jeddahiin ja kulkevat sitten bussilla Mekkaan.
Perillä Mekassa voi tehdä kahdenlaisia rituaaleja
Umra on ylimääräinen, vapaaehtoinen pyhiinvaellus, eikä sitä lasketa (vähintään) kerran elämässä tehtäväksi Hajjksi. Vaikka siinä on jotain samoja rituaaleja kuin Hajjssa, ne ovat lyhyempiä ja niitä on vähemmän.

Monet Hajjlle tulevat pyhiinvaeltajat saapuvat paikalle muutamaa päivää ennen kuin se varsinaisesti alkaa, ja suorittavat ensin Umran. Hajjn yhdistämistä Umraan kutsutaan nimellä Hajji-Tamattu.

Puhtaana olo

Pyhiinvaellusta tehdessäsi sinun tulee olla ihram-tilassa, erityisessä rituaalipuhtauden tilassa. Sinun pitää tehdä aikomuksen lausunto, pitämällä valkoisia vaatteita ja noudattamalla seuraavia ohjeita:

Hajj'n tekijä ei saa:
- Harrastaa seksiä
- Höylätä tai leikata kynsiä
- Käyttää kölninvettä tai hajuvettä
- Tappaa tai metsästää mitään
- Tapella tai riidellä
- Naiset eivät saa peittää kasvojaan, vaikka he kotimaissaan tekisivät niin
- Miehet eivät saa käyttää vaatteita, joissa on ommelpistoja
- Kylpeminen on sallittua, mutta hajustetuissa kylvyissä käymistä paheksutaan

Umra

Hajj on todellinen pyhiinvaellus - matka, jossa riitit ja rituaalit tehdään pitkin matkaa.
Aloita aivan Mekan ulkopuolelta paikasta Miqat, tai aloituspysäkistä Hajjlle.
Siellä sinä kylvet ja puet päällesi erityiset valkoiset vaatteet, teet aikomuksen tehdä Umra ja lausut Talbiya-dua-rukouksen, joka kuuluu näin:

Täällä minä olen Sinun palveluksessasi, oi Allah, täällä minä olen Sinun palveluksessasi! Sinulla ei ole ketään rinnallasi. Täällä minä olen sinun palveluksessasi. Kaikki ylistys ja siunaukset kuuluvat sinulle. Kaikki valta on Sinun ja Sinulla ei ole vertaista.

Sitten mene Masjid al Haramiin ja kävele Kaaban ympäri seitsemän kertaa toistaen du'aa ja rukouksia. Tätä kutsutaan nimellä Tawaf. Sitten sinun tulee hörppiä Zam Zam vettä.
Zam Zam vesi on vettä Zam Zam lähteestä, pyhä lähde, joka lähti pulppuamaan aavikolla pelastaen Hajiran ja Is'mailin kuolemasta janoon.
Lähde sitten talsimaan kävelypolkua Safa- ja Marwa-vuorten välille ja kävele niiden välistä edestakaisin seitsemän kertaa.
Tämä päättää Umra-osion Hajj-rituaaleista ja tämän jälkeen joitain Ihram-rajoituksia ei tarvitse enää noudattaa.


Hajj

Nyt: tee aikomus tehdä Hajj ja pue taas päälle Ihram-vaatteet. 
Matkusta Minaan 8. päivä Dhul Hijjahita (päivämäärä islamilaisessa kalenterissa) ja pysy siellä seuraavan aamun Fajriin asti (aamunkoitonrukous).
Matkusta sitten Arafatin laaksoon ja ylistä Jumalaa siellä. Keskipäivän Arabian kuumuus antaa viitteitä siitä, millaista Tuomiopäivänä tulee olemaan.
Päivän lopussa matkusta yöksi Muzdalifaan. Kerää 49 tai 70 pientä kiveä huomisen varalle.
Aamulla sinun tulee palata Minaan ja viskoa kaikki kivet kohti pilareita, joita kutsutaan nimellä Jamraat. Ne edustavat paholaista.
Sitten tulee uhrata Qurbani - lammas tai karitsa, joka teurastetaan ja liha jaetaan köyhien kesken. Tämän jälkeen miesten päät ajellaan ja naiset leikkaavat lyhyeksi hiuksensa.
Sitten palaa Mekkaan ja tee Tawaf (rituaali, jossa kävellään Kaaban ympäri seitsemän kertaa). Sitten palaa Minaan kolmeksi tai neljäksi päiväksi, heittäen kiviä kunakin päivänä.
Tee lopuksi jäähyväis-Tawaf Masjid-al Haramissa Dhul Hijjahin 20.:nä päivänä, pyydä Allahin anteeksiantoa ja tee du'a ja sitten Hajj on tehty.
Monet menevät tämän jälkeen Profeetan moskeijaan Medinaan, mutta se on vapaaehtoista.
Mies, joka on tehnyt Hajj-pyhiinvaelluksen, on Hajji, ja nainen, joka on tehnyt sen, on Hajjah.
Hajjn lopussa muslimit ympäri maailmaa juhlivat juhlaa nimeltä Eid al Adha, tai Uhrijuhla.
Tässä juhlassa muistellaan Profeetta Ibrahimia, kun häntä käskettiin uhraamaan hänen oma poikansa Is'mail.
Ibrahim osoitti rakkautensa ja omistautuneisuutensa Allahille osoittamalla halunsa tappaa oma rakas poikansa, jos se oli Allahin tahto. Lopuksi Ibrahimin ei tarvinnutkaan surmata poikaansa, vaan Allah antoikin hänelle uhrattavaksi pässin.

Lähde: http://www.bbc.co.uk/religion/religions/islam/practices/hajj_1.shtml

maanantai 26. marraskuuta 2012

Muhammadilla oli enemmän kuin neljä vaimoa - miksi?

Miksi Profeetta Muhammadilla oli enemmän kuin neljä vaimoa?
kirjoittanut Bassam Zawadi

Jotkut islamkriitikot tapaavat kritisoida Profeetta Muhammadia (rauha hänelle) siitä, että hänellä oli enemmän kuin neljä vaimoa. "Jos miehellä saa olla korkeintaan neljä (4) vaimoa (Koraani 4:3), miten voi olla, että Profeetalla oli heitä enemmän?" he kysyvät.
Jotkut näkevät sen Profeetan etuoikeutena. Etuoikeuden mukana tuli kuitenkin myös rajoitteita.
Tämä jae on osoitettu suoraan Profeetalle (rauha hänelle)
Qiyam Al Layl (eräänlaiset yörukoukset) eivät ole muuten muslimeille pakollisia, mutta ne olivat pakollisia Profeetalle (Koraani 17:79)
(Ole valveilla osa yöstä; tämä olkoon lisätehtäväsi. Ehkä Herrasi nostaa sinut kunniakkaaseen asemaan.)
Tämä jae on osoitettu suoraan Profeetta Muhammadille (rauha hänelle). (Katso Ibn Kathirin Tafsir.) Joten Jumala teki joissain asioissa poikkeuksia Muhammadin (rauha hänelle) kohdalla.

Aiheeseen palataksemme, miksi Profeetalla sai olla monta vaimoa. No, tässä artikkelissa on selitetty jokaisen avioliiton takana ollut viisaus: 
http://www.bismikaallahuma.org/archives/2005/why-was-the-prophet-polygamous/

Seuraava tekstinpätkä on lainattu täältä: http://ww1.messageonline.org/2002augsept/cover3.htm
Vaikka Profeetta sai poikkeuksellisesti ottaa enemmän vaimoja (33:50), tämän mahdollisuuden myötä hänelle ja hänen vaimoilleen tuli myös rajoitteita, jotka eivät koske ketään muuta. Esimerkiksi hänen vaimonsa, "uskovaisten äidit" eivät saaneet mennä naimisiin enää Muhammadin (rauha hänelle) jälkeen (33:53). Jos Profeetta olisi vaadittu eroamaan vaimoista, kunnes jäljelle olisi jäänyt enää neljä vaimoa, se olisi ollut epäreilua vaimojen kannalta; he olisivat joutuneet eroamaan, eivätkä olisi saaneet enää mennä uusiin naimisiin. Kaiken lisäksi, kuhunkin Profeetan (rauha hänelle) avioliittoon liittyi tietty opetus, joko sosiaalinen tai oikeudellinen. Eroamalla joistain vaimoista nuo opetukset olisivat tehokkaasti kielletty, etenkin se, että naimisiinmeno toisen klaaniin kuuluvan kanssa ja erilaisista taustoista tulevan kanssa on sallittua. Tämä monimuotoisuus salli läheisen tarkastelun hänen yksityiselämäänsä ja opetuksiinsa ja kommunikoinnin heidän kunnioittavan väkensä kanssa.
Lisäksi, toisin kuin muslimit muutoin, Profeetta ei saanut erota kenestäkään vaimosta, eikä avioitua enää muiden kanssa (33:52).

Ihmiset saattavat kysyä, miksi Profeetan vaimot eivät saaneet mennä uusiin naimisiin. No, ajattelepa, kuinka paljon fitnaa (korruptiota) jota olisi saattanut esiintyä, kun himiet olisivat tapelleet, kuka saa avioitua Profeetan entisen vaimon kanssa. Kuvittele myös sitä fitnaa, jota olisi voinut tulla, jos ihmiset olisivat alkaneet palvomaan Profeetasta syntyneitä lapsia, kuten shiiat palvovat Profeetan lastenlapsia.
Me voimme yrittää ja arvailla viisautta Allahin määräysten takana, mutta sen tiedämme, ettei kellään ole oikeutta kritisoida Profeetta Muhammadia tekopyhäksi siksi, että hänellä oli enemmän vaimoja kuin neljä.

Lähde: Answering-christianity

10 neuvoa muslimitytöille


Tämä on suomennettu Jannah.orgista. Paria lausetta ei tosin ihan kirjaimellisesti ja paria on sovellettu Suomen oloihin. En tosin tiedä, käyttääkö kukaan enää tissivöitä, no, ihan sama, muotihan tulee ja menee ja tulee takaisin. Kuvat täältä.

Kymmenen asiaa, jotka haluan sanoa muslimi teinitytöille
  1. Lakkaa postaamasta itsestäsi facebookiin herutuskuvia. Oikeastaan, lakkaa pukeutumasta heruttavasti. Ymmärrän, on mukavaa saada huomiota ja "tykkäyksiä" kuviisi kaikilta pojilta, jotka kertovat, että "olet niin kauniiiiiiiiis", "olet seksikässsss". Mutta loppujen lopuksi, mitä oikein olet tekemässä?? Joo, tietysti pojat pitävät sinusta, mutta sinun maineesi on sinun maineesi. Tulet aina olemaan se "horomanen" tyttö. On kivaa hengata niin ja näyttää siltä, vähän aikaa. Etkö pysty kunnioittamaan itseäsi? Miksi muidenkaan pitäisi? Muuten, jos joskus haluat naimisiin hyvän miehen kanssa, kukaan sellainen kundi ei tule lähellesi edes kymmenen metrin kepin kanssa. Luota minuun tässä.
  2. Älä käytä suoristusrautaa. Älä käytä laihdutuspillereitä. Älä käytä tissivöitä. Älä käytä korkkareita. Älä yksinkertaisesti tee mitään, mitä et halua tehdä. Yhteiskunnalla on naurettavia odotuksia. Kerronpa sinulle jotain: sinusta ei koskaan tule tarpeeksi laihaa, tarpeeksi vaaleaa, tarpeeksi ruskettunutta, tarpeeksi sievää, jne. Mainosten tarkoitus on saada sinut tuntemaan itsesi huonoksi, sillä tavalla ne myyvät tuotteita. Sitäpaitsi Suomi ei ole vielä ymmärtänyt muiden kultuurien kauneutta, intialaisten kauneutta tummine hiuksine ja silmine, somalien kauneutta, kurdien kauneutta, jne. jne. Sinä olet kaunis juuri sellaisena kuin olet. Äläkä unohda sitä.
  3. Vältä draamoja ja lakkaa yrittämästä olla suosittujen tyttöjen kanssa. Tiedätkö, minne suositut tytöt lopulta päätyvät? Niinpä. Eivät minnekään. Fiksut tytöt, älykkäät tytöt, ne, joilla on tavoitteita, ajatuksia ja hulluja ideoita. He tekevät upeita juttuja elämässä. Entäs kaikki draama tyttöjen keskuudessa. Miksi aloittaa sellaista, miksi mennä mukaan sellaiseen. Mikä järki siinä on? Ajattele kaikkia menneisyyden draamojasi. Auttoivatko ne sinua mitenkään elämässä? Saavutitko mitään? Älä tuhlaa aikaasi ja energiaasi. Ja tee itsellesi palvelus ja pysy kaukana tytöistä, jotka ympäröivät itsensä draamalla. Tunnista se tosiseikka, että joistain ystävistä tulee aina vihollisia. 
  4. Älä aloita suhdetta, jota et voi lopettaa. Se, että sinulla on poikaystävä, ts. joku, jonka kanssa puhut kaiken aikaa, hengailet ja olet seksuaalisessa suhteessa, vaikket kutsuisi häntä "poikaystäväksi". Sen lisäksi, että se on haram, et voi oikeastaan tehdä asialle mitään tässä iässä. Se aiheuttaa sinulle hirveästi draamaa, tunnemyrskyjä ja loukkaa tunteitasi näinä vuosina, kun sinun pitäisi keskittyä kehittämään itseäsi. Haluatko todella herätä parikymppisenä, kun olet valmis avioliittoon, kun sinulla on takanasi sarja epäonnistuneita suhteita? Totta, se on rumaa. Älä tee niin.
  5. Voit olla ruma sisältä. Niin, sinäpä juuri. Mitä sinun sisälläsi on? Sellaisia asioita, kuten rehellisyys, myötunto, usko, vaatimattomuus, rakkaus, tietoisuus Allahista? Vaiko kateutta, selän takana puhumista, valheita, tietämättömyyttä ja vihaa? Tee hommia näiden sisäisten piirteiden eteen, kaunistaaksesi itseäsi! Hengellisyys ja itsesi kehittäminen, on välttämätöntä tullaksesi oikein hienoksi musliminaiseksi, joka sinä haluat olla.
  6. Rukoile kaikki rukouksesi ja paastoa paastosi. Jostain syystä tämä yhteiskunta opettaa, että olet pikkulapsi kunnes olet 18. Islamissa olet - jossain mielessä - aikuinen murrosikäisestä lähtien! Velvollisuutesi on rukoilla 5 kertaa päivässä ja paastota Ramadan. Jos missaat joitain rukouksia koulun takia tai Fajrin, korvaa ne niin pian kuin voit. Tunnen yhden siskon, joka rukoilee aina useamman kerran peräkkäin ja hänen täytyy tehdä näin VUOSIA korvatakseen rukoukset, joita laiminlöi teini-ikäisenä.
  7. Lue! Sanoi enkeli Gabriel, kun Muhammadia pelotteli. Pliis, rakkaudesta Allahiin, lue. Lue vaikka Twilighteja tai Nälkäpeliä, kunhan luet jotain. Lukeminen tekee sinusta älykkäämmän, mielenkiintoisemman ja sivistyneemmän.
    Jotain, mitä haluat olla (toivoakseni) :-)
  8. Älä anna yhdenkään pyörittää sinua pikkusormensa ympärille. Teini-ikäisistä pojista voi olla kivaa lirkutella tytöille kauniita lupauksia ja saada tytöt lankeamaan heidän edessään. Se saa heidät tuntemaan itsensä upeiksi. Mutta se ei kestä. Älä tee kuten jotkut tytöt, jotka laittavat koko tulevaisuutensa ja kaikkensa roikkumaan yhden pojan varaan.
  9. Tee asioita. Älä vain istu kotona katsomassa lempi tv-sarjaasi ja laittelemassa kynsiäsi. Tee vapaaehtoistyötä eri järjestöissä, liity moskeijan nuorisoryhmään, aloita projekteja yhteisössäsi. Kokeile erilaisia asioita. Mene kursseille ja halaqaan (teologia-kerho, jossa käsitellään yleensä islamia) ja ala opiskella. Vanhemmat ihmiset sanovat aina, että tämä on elämäsi parasta aikaa ja blaa blaa blaa. Mutta se voi olla, joten älä tuhlaa sitä!
  10. Vanhempasi rakastavat sinua. Täällä kasvaneina olemme aina oppineet ajattelemaan, että vanhempamme ovat vihollisiamme. He ovat vain niin ärsyttäviä ja tyhmiä ja laittavat meidät tekemään asioita, joita emme halua tehdä ja rajoittavat vapauttamme!
    He ovat ainoita ihmisiä maailmassa, jotka tukevat sinua ja rakastavat sinua ehdoitta. Älä unohda sitä.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Rangaistus raiskauksesta kristinuskossa ja islamissa

Artikkeli on käännetty suomennettu sivustolta answering-christianity.com

 Esittely:
Meidän kaikkien tulee tietää, että koko Raamattu on korruptoitunut ja epäluotettava ja enimmäkseen täytetty ihmisten keksimillä laeilla ja korruptioilla!
Kuinka saatatte sanoa: 'Me olemme viisaita, ja meillä on Herran laki'? Totisesti! Katso, valheen työtä on tehnyt kirjanoppineiden valhekynä. (Jeremian kirja 8:8, Raamattu 1933/38)
Vuoden 1992 käännös ilmaisee asian: Kuinka te voitte väittää: "Me olemme viisaita, meillä on Herran laki." Totisesti, lainopettajien kynä on väärentänyt Herran lain!
Katso myös 5. Mooseksen kirja 31:25-29, jossa Mooses (rauha hänelle) ennustaa korruption/peukaloinnin Laissa (Raamattu) hänen kuolemansa jälkeen.
Jeremiahin kirja, joka tuli noin 826 vuotta myöhemmin, todella vahvisti tämän korruptoitumisen. 

Mikä on rangaistus raiskauksesta kristinuskossa ja islamissa?

Kristinuskossa:
Kristityt seuraavat vain Raamatun lakeja. Kaikkien heidän uskonnollisten lähteensä, lait ja oikeudenpäätökset tulevat suoraan Raamatusta (jos olisimme tosissamme, kristityissä maissa kirkolla pitäisi olla valta yli valtion), paitsi roomalaiskatoliset, joilla on muita kirkkoisien ja paavien kirjoittamia kirjoja. Mutta suurimmalla osalla kristityistä ei ole muita uskonnollisia lähteitä kuin Raamattu.
Siksipä tutkikaamme, mitä Raamattu sanoo tästä aiheesta:
Raiskaus on suuri rikos, joka saattoi viedä naisen tai uhrin hengen. Tutkikaamme, miten kristinusko kohtelee raiskaajaa: 
"Jos mies kohtaa koskemattoman tytön, jota ei ole kihlattu, ja pakottaa hänet makaamaan kanssaan ja jos heidät nähdään, miehen on maksettava tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä. Miehen tulee ottaa häpäisemänsä tyttö vaimokseen, eikä hän saa hylätä tätä koko elinaikanaan." (5. Mooseksen kirja, 22:28-29)
Vaikka tämä Raamatun jae puhuu neitsyistä, se on koko Raamatun ainoa jae, joka puhuu yksittäisten naisten raiskaamisesta. En halua olla ennakkoluuloinen tai mitään, mutta Raamatussa näyttää olevan aika outoja ja järjettömiä juttuja. 5. Mooseksen kirjan jakeissa 22:28-29 pakottaa raiskatun naisen menemään naimisiin raiskaajan kanssa. Kysynpä vain Raamatun kirjoittajilta, miksi ikimaailmassa kukaan raiskattu nainen haluaisi olla samassa kaupungissa, saati samassa makuuhuoneessa raiskaajan kanssa?!
Raamattu näyttää myös kannattavan yksittäisten naisten raiskaamiseen:
"Jos taas mies kohtaa toiselle kihlatun tytön kaupungin ulkopuolella, käy häneen käsiksi ja makaa hänet, mies on surmattava" (5. Mooseksen kirja, 22:25)
Tämä on aika mielenkiintoinen jae. 5. Mooseksen kirjasta kohdasta 22:28-29 näemme, että jos mies raiskaa sinkkunaisen, nainen pakotetaan hänen vaimokseen, kun taas jos mies raiskaa naimisissa olevan naisen tai naisen, joka on --- (or a woman who is spoken for), mies pitää tuomita kuolemaan. Raamatussa ei tosiaan ole mitään rangaistusta sinkkunaisen raiskaajalle. Niille kristityille, jotka ajattelevat, ettei heidän tarvitse seurata Vanhaa Testamenttia, minun vastaukseni on tämä: Vanha Testamentti kieltää veljeä naimasta siskoaan tai poikaa naimasta äitiään. Uusi testamentti ei edes puhu koko asiasta. Tarkoittaako tämä, että kristitty mies saa mennä naimisiin siskonsa kanssa? Tai että kristitty mies saa mennä naimisiin äitinsä kanssa? Jeesus itse käski seuraajiaan seuraamaan Vanhaa Testamenttia, joten heidän argumenttinsa on täysin epäpätevä.
Kysymys juutalaisille ja kristityille: Kuinka Raamatun oletetaan estävän jotain luuseria stalkkaamasta kaupungin kauneinta naista, raiskaavan tätä ja sitten haastamasta tätä oikeuteen, jotta hän voisi mennä naimisiin naisen kanssa ja jatkavan tämän raiskaamista lopun ikäänsä?!


Rangaistus raiskauksesta islamissa:
Islamissa me seuraamme Koraanin lakeja ja Profeetta Muhammadin (rauha hänelle) sanomisia. Jos jotain tilannetta ei ole mainittu Koraanissa, eikä Muhammadin (rauha hänelle) perimätiedossa, sitten muslimit saattavat seurata paikallisten uskonnollisten auktoriteettien päätöksiä, jotka he perustavat kulttuuriseen ja sosiaaliseen tilanteeseen ja syihin.
Allah sanoo Koraanissa:
Te, jotka uskotte, totelkaa Jumalaa ja totelkaa profeettaa ja niitä teidän keskuudessanne, joilla on arvovalta. jos kiistelette jostakin, niin alistakaa se Jumalan ja Hänen lähettiläänsä ratkaistavaksi, jos todellakin uskotte Jumalaan ja Viimeiseen päivään. Tämä on parasta teille ja edullisintakin. (4:59)

Totisesti Jumala on ollut armollinen uskovaisia kohtaan lähettäessään heille apostolin heidän keskuudestaan, joka julistaa heille Hänen tunnusmerkkejään, puhdistaa heidät ja opettaa Pyhää kirjaa ja viisautta heille, jotka aikaisemmin elivät ilmeisessä harhauskossa. (3:163)

Totelkaa Jumalaa, totelkaa lähettilästä ja ottakaa vaari itsestänne; mutta jos te pois käännytte, niin tietäkää, ettei Meidän lähettiläämme ole velvollinen ilmoittamaan enempää kuin selvän sanomamme. (5:92)
ja heillä oli mukanaan selvät tunnusmerkit ja kirjoitukset. Ja Me olemme lähettänyt sinulle ylhäältä tämän muistomerkin, jotta selittäisit ihmisille, mitä heille on lähetetty, ja että he sen vuoksi ajattelisivat. (16:44)

Ja kun heille tulee jokin tieto, joka herättää turvallisuuden tai pelon tunteen, he suoraa päätä levittävät sitä, sen sijaan että alistaisivat sen profeetan ja niiden (henkilöiden) tutkittavaksi, joilla on arvovaltaa; silloin arvostelukykyiset heidän joukossaan saisivat varman tiedon näiltä. Ilman Jumalan armoa ja laupeutta olisitte te, harvoja lukuunottamatta, jo käyneet Saatanaa seuraamaan. (4:83)
niille, jotka seuraavat tätä lähettilästä, oppimatonta profeettaa, josta he löytävät kuvauksen Toorassa ja Evankeliumissa. Hän tulee vaatimaan heiltä hyviä tekoja ja kieltämään vääryyden, sallimaan heille mikä puhdasta on ja kieltämään saastaisen; hän on vapauttava heidät kuormasta ja kahleista, joihin heidät on kytketty. Jotka uskovat häneen, kunnioittavat ja auttavat häntä sekä seuraavat sitä valoa, joka on lähetetty hänen mukanaan, ne ovat onnellisia. (7:157)

Sano edelleen: »Palvelkaa Jumalaa ja totelkaa lähettilästä; jos käännytte pois, niin Muhammed kantaa oman kuormansa ja te saatte kantaa omanne, mutta jos häntä tottelette, niin kuljette oikeassa johdatuksessa. Lähettiläs ei ole vastuussa muusta kuin sanomansa selvästä julistamisesta. (24:54)
Suorittakaa rukouksenne, antakaa sovitusalmut ja totelkaa lähettilästä, jotta teille osoitettaisiin armo! (24:56)

Jumalan sananjulistaja on teille todella erinomainen esikuva, jokaiselle, joka luottaa Jumalaan, uskoo viimeiseen päivään ja alinomaa muistelee Jumalaa. (33:21)

Ei ole oikeauskoisella miehellä eikä naisella valinnan varaa sellaisessa asiassa, jonka Jumala ja hänen sananjulistajansa ovat jo ratkaisseet ; kuka ikinä on tottelematon Jumalalle ja Hänen sananjulistajalleen, hän ilmeisesti kulkee harhaan. (33:36)
Sinä päivänä, jolloin heidän kasvonsa painetaan tuleen, he voihkivat: »Voi, jospa olisimme totelleet Jumalaa ja sananjulistajaa!» (33:66)

Hän on oppimattoman kansan keskuudesta lähettänyt sananjulistajan, joka esittää heille Hänen tunnusmerkkinsä, puhdistaa heidät ja opettaa heille Pyhää kirjaa ja viisautta, vaikka he tätä ennen elivät ilmeisessä harhassa, (62:2)

Olkaa kuuliaisia Jumalalle ja kuuliaisia sananjulistajalle, mutta jos käännytte pois, ei sanansaattajanne ole vastuussa muusta kuin sanoman julistamisesta. (64:12)
Koraanissa ei mainita rangaistusta raiskauksesta, mutta sellainen mainitaan Profeetan (rauha hänelle) perimätiedossa, joten oikeudenpäätöksen tai lain raiskaajan rankaisemisesta pitää tulla sieltä jakeiden 4:83 ja 4:59 mukaan. 

Katsotaan, mitä Profeetta Muhammad (rauha hänelle) sanoi tästä aiheesta:
Wa'il ibn Hujr kertoi: 
Kun nainen Profeetan (rauha hänelle) aikana meni tukoilemaan, mies hyökkäsi hänen päällensä ja raiskasi hänet. Nainen huusi ja mies meni pois, ja kun mies oli mennyt, nainen sanoi: "Tämä mies teki niin ja niin minulle." Ja kun joukko siirtolaisia tulivat sinne, nainen sanoi "Tämä mies teki niin ja niin minulle." He menivät ja ottivat kiinni miehen, jonka arvelivat olleen sukupuoliyhteydessä naisen kanssa ja toivat hänet naisen luo.
Nainen sanoi: "Kyllä, hän se on." 
Kun Profeetta (rauha hänelle) oli antamassa tuomiota, mies, joka todella oli pahoinpidellyt naisen, nousi seisomaan ja sanoi: "Allahin apostoli, minä olen mies, joka teki sen hänelle".
Allahin apostoli sanoi naiselle: "Lähde, sillä Allah on antanut sinulle anteeksi." Ja miehestä, joka oli ollut sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan, Profeetta (rauha hänelle) sanoi: "Kivittäkää hänet kuoliaaksi.
" (Sunan Abu Dawud, kirja 38, hadith 4366)

(Huom. Profeetan (rauha hänelle) sanoja naiselle selitetään tässä keskustelupalstassa. On tärkeää sisäistää, että islam ei millään tavalla syyllistä uhria raiskauksesta, mikä onkin selvää islamia tunteville.)

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Syitä, miksi käännyin muslimiksi

Joka kuudes minuutti nainen pahoinpidellään seksuaalisesti Kanadassa.

Yksi kolmesta naisesta Kanadassa pahoinpidellään seksuaalisesti jossain vaiheessa heidän elämäänsä.

Tutkimuksessa 60 % kanadalaisista yliopistoikäisistä miehistä sanoi, että he tekisivät seksuaalisen hyökkäyksen, jos olisivat varmoja, etteivät he jää kiinni.

10 miljoonaa ihmistä kärsii syömishäiriöistä USA:ssa joka vuosi.

Suomessa vuonna 2005 poliisin tietoon tulleissa perheväkivaltatapauksissa oli 4109 uhria.

Suomessa vuonna 2011 poliisin tietoon tuli pelkästään elokuussa 225 lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä tai törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.


____________________________________

Huomaa: nämä rangaistukset annetaan usein ehdollisena, eli rikoksen tekijä ei joudu vankilaan, eikä häntä rangaista muillakaan tavoin. Jos rikoksen tekijä joutuukin vankilaan, jos hän on siellä ensimmäistä kertaa tai käyttäytyy hyvin, hän kärsii rangaistuksestaan puolet, eikä aina sitäkään.

Seksuaalinen hyväksikäyttö RL 20:6 (24.7.1998/563)
Tämän pykälän 2. momentin mukaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan se, joka käyttämällä hyväksi sitä, että toinen on tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden tai muun avuttomuuden tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan tai saa hänet ryhtymään muuhun hänen seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi.
Rangaistus seksuaalisesta hyväksikäytöstä on sakkoa tai vankeutta enintään neljä vuotta.

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö RL 20:6 § (24.7.1998/563)
Lapsen seksuaalinen suojaikäraja on 16 vuotta.
Pykälän mukaan, joka
  • on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa, tai
  • koskettamalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, tai
  • saa hänet ryhtymään 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon
on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Pykälä koskee sekä sukupuoliyhteyttä lapsen kanssa että lapseen kohdistuvia seksuaalisia tekoja, jotka ovat omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään.
Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka menettelee 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen lapsen kanssa, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden sekä asuu lapsen kanssa samassa taloudessa.
Lähde: Hallituksen esitys 6/1997.
Rangaistus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on vankeutta enintään neljä vuotta.

____________________________________


Itä-Suomen hovioikeuden alentamia tuomioita viime vuosilta 

Heinäkuu 2008 : Hyväksikäyttäjän tuomio lieveni hovissa
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu 58-vuotias kuopiolaismies välttää vankilan.
Itä-Suomen hovioikeus lievensi torstaina yhdeksän kuukauden ehdottoman vankeustuomion neljän kuukauden ehdolliseksi rangaistukseksi.
Uhrina oli alaikäinen poika. Käräjäoikeuteen asia tuli loppuvuodesta 2006.
Hovioikeus alensi kipu-, särky- ja kärsimyskorvaukset 4 000 euroon ja hylkäsi kokonaan korvausvaatimuksen opintojen viivästymisestä. Tuomiolauselmasta ilmenee, että uhri joutui sairaalahoitoon ja terapiaan. Jutun asiakirjat ovat salaisia tuomiolauselmaa lukuunottamatta.

Lisää esimerkkejä... 


tiistai 6. marraskuuta 2012

Kolminaisuusoppi

Jeesus-aiheella jatketaan. Tässä kirjoituksessa on, ironista kyllä, kolme osaa:
- Kolminaisuusopin kehittyminen historian valossa. Mitä alkukristityt ajattelivat Jumalasta - yksi vai kolminainen? Milloin sana kolmiyhteisyys nähtiin painettuna ensimmäisen kerran? 
- Nikean kirkolliskokous vuonna 325. Internetistä löytämäni yksityiskohtainen selvitys siitä, mitä siellä puhuttiin.
- Joukko Raamatun kohtia ja huomioita Raamatusta, jotka puhuvat Yhden Jumalan palvonnan puolesta ja näin ollen kolminaisuusoppia vastaan.

Tässä kuvassa esitetty mies ei koskaan pitänyt itseään Jumalana.
Jeesus (rauha hänelle) on melko varmasti näyttänyt suunilleen tältä.  Jopa hänen ulkonäkönsä on vääristeltyä länsimaisessa taiteessa. 

 
Kolminaisuusopin kehittyminen historian valossa


  • Vuosi 32 - Näihin aikoihin evankeliumeihin kirjattiin, "Minä nousen Isäni luo ja teidän Isänne ja minun Jumalani ja teidän Jumalanne". 
  • Vuosi 57 - Näihin aikoihin Paul kirjoitti, "Ei ole muuta Jumalaa kuin Yksi (Ei ole muuta Jumalaa kuin Jumala). Meille on olemassa vaan Yksi Jumala ja Isä ja Poika, Jeesus Kristus."
  • Vuosi 96 - Suunnilleen näihin aikoihin Clement kirjoitti, "Jumala lähetti Kristuksen ja Kristus läheti apostolit". 
  • Vuosi 120 - Apostolin uskontunnustus alkaa tulla tutuksi Kirkossa. Se kuuluu näin, "Minä uskon Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen Isään."
  • Vuosi 150 - Justin Marttyyri alkaa näihin aikoihin korruptoida kristinuskon yksinkertaisuutta platonisella filosofialla.
  • Vuosi 170 - Sana "trias" (kolmeus?) esiintyy ensimmäisen kerran kristillisessä kirjallisuudessa.
  • Vuosi 200 - Tertullianus (100-200-luvulla elänyt arvostettu kirkkoisä, suom.huom.) käyttää ensimmäistä kertaa sanaa "trinitas" (kolmiyhteisyys?)
  • Vuosi 230 - Origen kirjoittaa vastustavansa Kristukselle osoitettuja rukouksia.
  • Vuosi 260 - Sabellius opetti, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat saman Jumalan kolme eri nimeä.
  • Vuosi 300 - Kirkossa ei vielä tunneta kolminaisuusopillista rukouksen muotoa.
  • Vuosi 310 - Lactanius kirjoitti, että "Kristus ei koskaan kutsunut itseään Jumalaksi!"
  • Vuosi 320 - Eusebius kirjoittaa: "Kristus opetti meitä kutsumaan hänen Isäänsä, Todellista Jumalaa ja palvomaan Häntä."
  • Vuosi 325 - Nikean kirkolliskokouksessa myönnytään kutsumaan Kristusta Jumalan Jumalaksi, hyvin Jumalan hyvin Jumalaksi. Tällöin syntyy kuitenkin kaksi ryhmää, joilla on eriävät näkemykset Jumalasta: Kolminaisuusopin kannattajat ja ne, joiden mielestä Jumala on Yksi.
  • Vuosi 350 - Kirkossa on suuria konflikteja kolminaisuusopista.
  • Vuosi 370 - Doksologia, "Ylistys Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle (Sielulle)" ideoidaan uutena asiana ja osa sitä vastustaa. 
  • Vuosi 381 - Konstanipolin kirkolliskokous antaa viimeistävän tuntumaan oppiin "kolme persoonaa Yhdessä Jumalassa".
  • Vuosi 383 - Keisari Theodosius uhkasi rangaista kaikkia, jotka eivät uskoneet Kolminaisuuteen ja palvoneet kolmiyhteistä Jumalaa. 
Kolminaisuusoppi oli siis keisarillinen määräys, eikä kristillinen oppi. Siitä tuli kristillinen opinkappale vasta lähes 400 vuotta Jeesuksen (rauha hänelle) syntymän jälkeen. Oikeaoppisuus (usko kolmiyhteiseen Jumalaan) luotiin siis väkisin. Tämä johtaa meidät siihen johtopäätökseen, että kolminaisuuden käsite luotiin pohjimmiltaan hämmentämään ihmisiä, jotta he päätyisivät sokeaan uskoon ja lopettaisivat rationaalisen ajattelun. Se estää ihmisaivojen ajattelunvoiman. 



Lähde: http://www.beautifulislam.net/christianity/man-made_trinity.htm



Nikean kirkolliskokous vuonna 325


Kirjoittanut nimimerkki Peruskoululainen
(Ei minun kirjoittamaani, eikä suomentamaani)

Nikean kirkolliskokouksen pitämiseen johtanut syy oli kristittyjen erimielisyys Jeesuksen persoonasta. Kiistan kohteena oli se, oliko Jeesus Jumalan lähettiläs, samoin kuin lähettiläät ennen häntä, vai oliko hän jotain muuta. Kummankin kannan kannattajat olivat omasta mielestään oikeassa ja opettivat sitä oppilailleen. Tätä ristiriitaa kärjisti roomalaisten, kreikkalaisten ja egyptiläisten ’pakanoiden’ kääntyminen kristityiksi, mikä johti useiden eri ajatusten sekoittumiseen ja lopetti kirkon yhtenäisyyden. Nämä käännynnäiset peilasivat uutta uskoaan omaan taustaansa. Niiden joukossa, jotka kääntyivät kristityiksi, oli myös filosofeja, jotka pyrkivät ymmärtämään uutta uskoaan filosofisten mielipiteittensä kautta.

Kokoontumisen yleinen syy oli kiista Jeesuksen persoonasta, muuta varsinainen syy oli Egyptissä toimiva presbyteeri Areios, joka kutsui ihmisiä Jumalan Ykseyteen. Hän sanoi, että Jeesus oli luotu ihminen. Aleksandrian piispa Aleksanteri huomasi, että Areioksen kannattajien määrä alkoi kasvaa suureksi. Piispa ei halunnut aloittaa avointa keskustelua Areioksen kanssa, sen vuoksi että pelkäsi hänen kannattajiensa määrän siitä vain kasvavan, ja koska hänellä ollut mitään todisteita oman kantansa tueksi vaan ainoastaan arvailuja. Siksi hän kertoi ihmisille nähneensä unen, jossa Jeesus kirosi Areioksen ja käski varomaan häntä. Tällä perusteella piispa erotti Areioksen presbyteerin virasta. Tällä tavoin uskonnolliset organisaatiot ovat kautta aikojen teilanneet toinen toisiaan. Jokainen, joka halusi saada ajatuksiaan esille, sanoi nähneensä Jeesuksen unessa tai näyssä, ja kertoi kuinka Jeesus oli puoltanut hänen ajatustaan.

Nikean kaupunkiin kokoontui vuonna 325 2048 kirkonmiestä. Läsnä oli yli 300 piispaa sekä suuri määrä pappeja, jumaluusoppineita, erakkoja ja valtionmiehiä. Nämä kirkonmiehet edustivat useita eri mielipiteitä koskien Jeesuksen persoonaa. Jokaisen eri mielipiteen edustaja puhui vuorollaan perustellen oman mielipiteensä. Areoiksen puheen, joka selvensi Jeesuksen perusoppia Jumalan Ykseydestä, jälkeen yli 700 kirkonmiestä kannatti häntä. Tämä puhe sai kaikkein suurimman kannattajajoukon tuossa kokouksessa.

KUUNNELTUAAN KAIKKI ERILAISET MIELIPITEET KEISARI KONSTANTINUS VALITSI NIIDEN MIESTEN MIELIPITEEN, JOTKA SANOIVAT ETTÄ JEESUS OLI JUMALA, VAIKKA HÄNELLÄ EI OLLUT TIETOA KRISTITTYJEN USKOSTA EIKÄ HÄN OLLUT ITSE KRISTITTY. HÄN VALITSI TÄMÄN MIELIPITEEN, VAIKKA SITÄ KANNATTAVIA KIRKONMIEHIÄ OLI VAIN 318, KOSKA SE OLI LÄHIMPÄNÄ HÄNEN OMAA PAKANAUSKONTOAAN.

Samassa tapaamisessa kirkonmiehet pyysivät keisaria edistämään sitä ajatusta, että Jeesus on Jumala. Nämä kirkonmiehet laativat yhteensä 40 kirjaa, joissa oli lait ja tavat, jotka keisarin tulisi tietää ja joita hänen tulisi käyttää. Samalla nämä kirjat toimivat toimintaohjeina muille kirkonmiehille.

KIRJOJA, JOISSA OLI NÄIDEN SÄÄNNÖSTEN KANSSA ERIÄVIÄ MIELIPITEITÄ, EI SAANUT LUKEA JA NE MÄÄRÄTTIIN POLTETTAVAKSI.

Kaikkien muiden oli pakko seurata näitä säännöksiä, riippumatta siitä hyväksyivätkö he ne tai eivät. Jokainen, joka oli eri mieltä näiden säännösten kanssa, sai kirouksen päälleen.

Kirkolliskokouksen lopulliseksi päätökseksi annettiin lausunto, että Jeesus oli syntynyt, ei luotu ja että hän oli samaa olemusta kuin isä. Lisäksi julkaistiin piispa Athanasioksen muodostama uskontunnustus. Tässä kokouksessa yli kolmestasadasta evankeliumista valittiin neljä, jotka parhaiten sopivat kirkon opetuksiin. Kaikki muut evankeliumit määrättiin tuhottaviksi. Useat patriarkat kirottiin, koska he julistivat Jumalan Ykseyttä. Nämä patriarkat pyrkivät löytämään tapoja, joiden avulla he voisivat päästä keisarin lähelle ja voittaa hänen luottamuksensa takaisin. He julistivat luopuneensa Jumalan Ykseydestä, jotta he saisivat takaisin kirkolliset virkansa ja voisivat jatkaa Jumalan Ykseyden opettamista salassa. Samalla he pyrkivät löytämään keinoja, joilla he saisivat keisarin luopumaan omasta pakanauskonnostaan ja ottamaan vastaan Jumalan Ykseys. Eräänä esimerkkinä heidän toiminnastaan on Surin alueellisen kirkolliskokouksen järjestäminen, jossa kumottiin Nikean kirkolliskokouksen päätös.

Piispa Eusebios oli piispana Makedoniassa ja hän kuului niihin, jotka julistivat Jumalan Ykseyttä, ja myös hän sai kirouksen päälleen tästä syystä. Päästäkseen lähelle keisari Konstantinusta hän sanoi olevansa samaa mieltä Nikean päätöksen kanssa. Tämän johdosta keisari poisti häneltä kirouksen ja nimitti hänet Konstantinopolin piispaksi. Heti kun Eusebios oli saanut piispan viran, hän alkoi opettaa Jumalan Ykseyttä salassa. Kun Surin alueellinen kokous järjestettiin, Eusebios pyrki tuomaan Jumalan Ykseyden asian uudelleen esiin, varsinkin kun paikalla oli Aleksandrian piispa, joka julisti Jeesuksen jumaluutta ja kirosi kaikki, jotka olivat sitä vastaan. Suurin osa tämän kokouksen osanottajista kannatti Jumalan Ykseyttä. Keskustelu Aleksandrian piispan ja muiden osanottajien välillä kehkeytyi kiihkeäksi ja kun piispa ei halunnut luopua pakanallisista ajatuksistaan, muut alkoivat lyödä häntä päähän tuodakseen pakanalliset ajatukset ulos niin että piispasta alkoi vuotaa verta. Osanottajat melkein tappoivat piispan, mutta keisarin tyttärenpoika pelasti hänet. Tuona aikana oli kaksi eri näkökantaa: Jumalan Ykseys, jota suurin osa kannatti sekä Jeesuksen jumaluus, jonka kannattajat olivat selvässä vähemmistössä.

Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/node/882396

Raamatussa kerrottua

Raamatussa kutsutaan Jeesuksen lisäksi muitakin henkilöitä, kutsutaan Jumalan pojiksi, ainakin Hesekieliä.
Johanneksen evankeliumissa 14:1 Jeesus sanoo "Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun."
Samassa evankeliumissa hän sanoo myös, että "minä ja Isä olemme yhtä" (17:21-23) ja sitten viittaa viidessä paikassa hänen, Jumalan ja hänen seuralaistensa olevan yhtä. Eli jos Jeesus ja Jumala ovat yhtä, niin eivätkö myös Jeesuksen seuralaiset ovat Jumalan kanssa yhtä?
Jos Jeesus ansaitsee palvontaa, koska hänellä ei ollut isää, eikö myös Aatami, taikka Eevakin, ansaitse palvontaa, heillä ei ollut isää eikä äitiä?

Raamatussa sanotaan myös tällaista:
(5. Moos. 4:39): ”…että Herra on Jumala niin taivaassa kuin maanpäällä eikä toista Jumalaa ole”

(5. Moos. 6:4): ”Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin”;

(Jes. 43:10-11):”..ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä olut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule. Minä, minä yksin olen Herra, ei ole muuta pelastaja kuin minä”;

(Jes. 44:6):”Näin sanoo Herra: "Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä"”;

(Jes. 45:18): “Näin sanoo Herra, Jumala, joka loi taivaan ja muovasi ja valmisti maan, joka asetti sen perustuksilleen, ei luonut sitä tyhjäksi vaan teki sen asumista varten, näin hän sanoo: "Minä olen Herra, eikä muuta jumala ole"”.

(5. Moos. 4:35) "Tämän kaiken te saitte nähdä todistukseksi siitä, että Herra on Jumala ja ettei hänen lisäkseen ole ketään toista."

(2. Moos. 8:10) "Farao vastasi: "Huomiseen mennessä." Mooses sanoi: "Olkoon kuten sanot, jotta näkisit, ettei ole ketään Herran, meidän Jumalamme, vertaista."

(2. Sam 7:22) "Sentähden olet sinä, Herra Jumala, suuri; sillä kaiken sen mukaan, mitä me olemme korvillamme kuulleet, ei ole sinun vertaistasi, eikä muuta jumalaa ole kuin sinä."

(1. Kun. 8:23) ja sanoi: "Herra, Israelin Jumala! Ei ole sinun kaltaistasi jumalaa, ei ylhäällä taivaassa eikä alhaalla maan päällä. Sinä pidät voimassa liiton ja osoitat rakkautta palvelijoillesi, jotka vilpittömin sydämin elävät tahtosi mukaan.

(1. Aik 17:20) Herra, kaiken sen mukaan, mitä me olemme korvillamme kuulleet, ei ole sinun vertaistasi, eikä ole muuta jumalaa kuin sinä.

(Ps 86:8) Ei ole vertaistasi jumalien joukossa, ei ole vertaa sinun teoillesi, Herra.

(Ps 89:6) Ei kukaan korkeuksissa ole Herran vertainen, ei kukaan hänen kaltaisensa jumalien joukossa!

(Ps 113:5) Onko ketään Herran, meidän Jumalamme, vertaista? Hän istuu valtaistuimellaan korkeuksissa

(Hoos. 13:4) Mutta minä olen Herra, sinun Jumalasi, minä toin sinut Egyptistä. Muuta jumalaa sinulla ei ole, ei muuta auttajaa kuin minä yksin.

(Sak. 14:9) Sinä päivänä Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Hän on oleva yksi ja ainoa Jumala ja hänen nimensä ainoa, jota avuksi huudetaan.

Mark. 12:29: ”Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: `Kuule Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra…"”

(1.Kor.8:4): ”epäjumalia uhratun lihan syömisestä sanon näin: Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala”.

(Tim.2:5): ”Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus”. Huomaa ilmaus ”ihminen Kristus Jeesus”.

Jeesus, Marian poika (rauha hänelle)


Suuri kiitos tämän tekstin haditheista kuuluu Hannu Karpolle, joka on kirjoittanut islam-aiheisia tekstejä myös omaan Sotakirves-blogiinsa. Kuvat Wikipediasta.

Yksi islamin perususkomuksista on usko profeettoihin, hurskaisiin ihmisiin, jotka Jumala valitsi kansoista levittimään ihmisten parissa sanaa yhden Jumalan palvonnasta, paastosta, köyhien auttamisesta ja Tuomiopäivästä. Yksi näistä profeetoista on Jeesus (rauha hänelle), joka syntyi Neitsyt-Mariasta ja teki ihmetekoja sairaiden parantamisesta kuolleiden henkiin herättämiseen. Jeesus (rauha hänelle) ei ole ainoastaan profeetta, vaan myös Messias, joka palaa keskuuteemme Lopun aikoina toisen messiaan, Mahdin kanssa, ja he surmaavat Anti-Kristus Al-Dajjalin.

Jeesuksen (rauha hänelle) tarina alkaa luonnollisesti syntymästä, joka oli erikoinen, kuten koko mies.

"Ja katso, enkelit sanoivat: "Maria, Jumala ilmoittaa sinulle hyvän sanoman, että hänen Sanansa tulee sinulle. Hänen nimensä on oleva Messias, Jeesus, Marian poika, Hän on kuuluisa tässä ja tulevassa elämässä, yksi niistä, jotka korotetaan Jumalan läheisyyteen. Hän on puhuva ihmisille kehdostaan samoin kuin täysi-ikäisenä ja on oleva yksi vanhurskaista."
(Koraani 3:44-45) 

Maria, johon ei ollut yksikään mies koskenut, tuli raskaaksi, koska Jumala niin tahtoi, ja siirtyi kauas syrjäiseen paikkaan.
"Sitten synnytystuskat pakottivat hänet nojautumaan taatelipalmun runkoon. Hän lausui: »Voi, kun olisin kuollut ennen tätä ja minut olisi kokonaan unohdettu.»"

Jumala kuitenkin käski olla murehtimatta ja huolehti Mariasta. Sitten neiti palasi ihmisten luo ja he häntä toruivat lapsen synnyttämisestä, luullen Mariaa kevytkenkäiseksi naiseksi. Heidän ihmetyksekseen Jeesus-vauva (rauha hänelle) virkkoi heille:
"Totisesti, minä olen Jumalan palvelija. Hän on antanut minulle Kirjan ja Hän on tehnyt minut profeetaksi. Hän antaa minulle siunauksensa missä tahansa olenkin, ja Hän on määrännyt minun tehtäväkseni rukoilemisen ja almut niin kauan kuin elän. (Hän on luonut minut) hyväksi äitiäni kohtaan, eikä Hän ole tehnyt minua kapinalliseksi, onnettomaksi. Rauha ylläni sinä päivänä, jolloin synnyin, sinä päivänä, jolloin kuolen sekä sinä päivänä, jolloin minut herätetään kuolleista."
(Koraani 19:30-33)

Synnytystuskat pakottivat Marian nojautumaan taatelipuun runkoon.


Neitsyt-Maria onnellisena Jeesus-lapsen kanssa


Jeesus jäi toisiksi viimeiseksi profeetaksi; hänen jälkeensä tuli vain Muhammad (rauha hänelle).

Abu Huraira kertoi:
Kuulin Allahin Apostolin sanovan, "Olen kaikista ihmisistä lähimpänä Marian poikaa ja kaikki profeetat ovat isällisiä veljiä ja minun ja hänen (Jeesuksen) välillä ei ole profeettoja."
(Sahih Bukhari Vol 4, Kirja 55, nro 651)


Abu Huraira kertoi:
Allahin apostoli sanoi, "Sekä tässä elämässä että tuonpuoleisessa, minä olen kaikista ihmisistä lähimpänä Jeesusta, Marian poikaa. Profeetat ovat isällisiä veljiä; heillä on eri äidit, mutta heidän uskontonsa on sama."
(Vol 4, kirja 55, nro 652)

Jeesus (rauha hänelle) oli juutalaisille lähetetty profeetta, joka myös ennusti heille seuraavan lähettilään tulon.
»Israelin lapset, totisesti olen sananjulistaja, jonka Jumala on lähettänyt teille vahvistamaan Toorasta sen, mikä annettiin ennen minua, ja ilmoittamaan ilosanoman sananjulistajasta, joka on tuleva minun jälkeeni ja jonka nimi on oleva Ahmad.»
(Koraani 61:6)

Jumala lähetti Jeesukselle (rauha hänelle) Evankeliumin (Injilin), jotta hän saisi saarnata sitä israelilaisille.

Ja Me lähetimme profeettain jälkeen Jeesuksen, Marian pojan, vahvistaen sen, mikä ennen Häntä oli sanottu Toorassa; Hänelle Me annoimme evankeliumin, joka sisälsi johdatuksen ja valkeuden sekä varmensi sen, mikä edellä oli sanottu Toorassa, - ollen myös johdatukseksi ja kehoitukseksi niille, jotka karttavat pahaa.
(Koraani 5:46)

Nykypäivän muslimien ei kuitenkaan kuulu seurata Evankeliumia - tai evankeliumeja, jotka ovat vääristeltyjä ja korruptoituneita. Meille on lähetetty Koraani, joka on täydellinen ohjekirja, jota muslimien tulee seurata, kuten allaolevasta hadithista käy ilmi:

Koraanissa sanotaan

إن الذين آمنوا و الذين هادوا و النصارى و الصابئين من آمن بالله و اليوم اللآخر و عمل صالحا فلهم أجرهم عند ربهم و لا خوف عليهم و لا هم يحزنون



"Ne, jotka ovat uskoneet ja ne Judean kansasta, jotka katuivat kultaista vasikkaa, ja kristytyt ja sabialaiset: ken heistä on uskonut Jumalaan ja viimeiseen päivään ja tehnyt uskossaan hyviä töitä, heitä odottaa palkintonsa herransa luona, eikä heillä tule olemaan pelkoa tulevasta, eikä surua ja kaipausta siihen, mikä on heidän taaksensa jäänyt"
(Koraani 2:62)


Al-Tabari on kirjannut ylös hadithin, joka kuuluu näin:

وقال السدي {إن الذين آمنوا والذين هادوا والنصارى والصابئين من آمن بالله واليوم الاَخر وعمل صالحاً} الاَية, نزلت في أصحاب سلمان الفارسي بينا هو يحدث النبي صلى الله عليه وسلم إذ ذكر أصحابه فأخبره خبرهم, فقال كانوا يصلون ويصومون ويؤمنون لك ويشهدون أنك ستبعث نبيا, فلما فرغ سلمان من ثنائه عليهم قال له نبي الله صلى الله عليه وسلم «يا سلمان هم من أهل النار», فاشتد ذلك على سلمان فأنزل الله هذه الاَية وفكان إيمان اليهود أنه من تمسك بالتوراة وسنة موسى عليه السلام حتى جاء عيسى فلما جاء كان من تمسك بالتوارة وأخذ بسنة موسى فلم يدعها ولم يتبع عيسى كان هالكاً وإيمان النصارى أن من تمسك بالانجيل منهم وشرائع عيسى كان مؤمناً مقبولاً منه حتى جاء محمد صلى الله عليه وسلم, فمن لم يتبع محمدا صلى الله عليه وسلم منهم ويدع ما كان عليه من سنة عيسى والإنجيل كان هالكاً. قال ابن أبي حاتم, وروي عن سعيد بن جبير نحو هذا

Al-Suddi sanoi: ”Tämä jae (Ne, jotka ovat uskoneet ja ne Judean
kansasta, jotka katuivat...) laskeutui kertomaan Salman Persialaisen
seuralaisista, kristityistä askeeteista. Kerran Salmanin tarinoidessa
Profeetalle  صلى الله عليه و سلمtulivat hänen vanhat seuralaisensa
puheeksi. Hän kuvaili heitä Profeetalle: ”Heillä oli tapana rukoilla ja
paastota. He uskoivat Allahiin ja antoivat todistuksensa, että sinä
tulisit vielä lähetetyksi profeettana.” Kun hän sai ylistyksensä vietyä
loppuun, Profeetta صلى الله عليه و سلم sanoi hänelle: ”Salman, he ovat
helvetin asukkaita.” Tämä oli Salmanin vaikea kestää, kunnes Allah
lähetti tämän jakeen. Juutalaisten usko oli pitää kiinni Toorasta ja
Mooseksen sunnasta Jeesuksen tuloon asti. Kun Jeesus sitten  tuli, oli
Toorasta ja Mooseksen sunnasta itsepintaisesti kiinnipitävän kohtalona
tuho. Ja kristityiden usko oli pitää kiinni Injilista ja Jeesuksen
tuomista uudistuksista; joka näin teki, oli oikea uskova Muhammadin  صلى
الله عليه و سلم tuloon asti. Ken heistä ei sitten seurannutkaan
Muhammadia صلى الله عليه و سلم ja jättänyt Injilia ja Jeesuksen sunnaa,
tuhoutui.” Ibn Abi Hatim sanoi: ”Samaan tapaan on raportoitu Said ibn
Jubairin sanoneen.”

Tärkein profeetoista on siis selkästi Muhammad (rauha hänelle), ei Jeesus, onhan Muhammad (rauha hänelle) sanonutkin:
"Jos Mooses tai Jeesus eläisivät, he olisivat seuranneet minua."
(Al-Yawaqit wal-Jawahir, s. 24; Fath al-Bayan, vol. 2, s. 246; Tafsir Ibn Kathir, Al Imranin jakeen 81 alla.)

On hyvin olennaista ymmärtää ja sisäistää, ettei Jeesus (rauha hänelle) ollut Jumalan poika, sillä kuten Koraani korostaa, sellainen ajatus on kertakaikkisen mahdoton.
Ja kun Jumala sanoo: »Oi Jeesus, Marian poika! Oletko sanonut ihmisille: »Ottakaa minut ja minun äitini kahdeksi jumalaksenne Jumalan ohella», hän (Jeesus) vastaa: »Ylistys olkoon Sinulle, en voinut sanoa sellaista, johon minulla ei ollut oikeutta; jos olisin niin sanonut, Sinä olisit varmasti sen tietänyt; Sinä tiedät, mitä on minun mielessäni, mutta minä en tiedä, mitkä ovat Sinun aivoituksesi: totisesti olet Sinä suuri näkymättömien asioiden tuntija. En minä sanonut heille muuta, kuin minkä Sinä minulle uskoit: »Palvelkaa Jumalaa, minun Herraani ja teidän - Herraanne! ja minä pidin vaarin heistä niin kauan, kuin minä olin heidän keskuudessaan, mutta kun Sinä annoit minun kuolla, Sinusta tuli heidän kaitsijansa, ja Sinä olet kaiken tapahtuvan todistaja.
(Koraani 5:116-117)

Jeesus (rauha hänelle) oli pelkkä inhimmillinen ihminen, jolla ei ollut Jumalan ominaisuuksia, kuten kellään ihmisellä tai eläimellä ei voi olla.

Kristityt tulivat Muhammadin luo ja väittelivät hänen kanssaan Jeesuksesta, Marian pojasta. He kysyivät häneltä, kuka oli hänen (Jeesuksen) isänsä ja hourivat monia valheita ja herjaavia asioita Allahista - hän on (tosi asiassa) ainoa jumala; hänellä ei ole vaimoa, eikä liioin lasta. Muhammad sanoi heille: "Tiedättekö, että meidän Herramme on elävä ja että hän ei koskaan kuole? Jeesus kuitenkin paljastui kuolevaiseksi." He sanoivat, "Kyllä". Hän kysyi heiltä, "Oliko syytä, miksi Jeesus olisi ollut erilainen?" He sanoivat, "Ei". Hän sanoi, "Tiedättekö, että mikään ei ole piilossa Allahilta, ei maan päällä, eikä taivaassa?" He sanoivat, "Kyllä". Hän sanoi heille, "Tiesikö Jeesus enemmän kuin mitä Allah oli opettanut hänelle?" He sanoivat, "Ei". Hän sanoi: "Meidän Herramme muovasi Jeesuksen sellaiseksi, joka häntä miellytti, Jeesuksen äidin kohtuun. Ettekö tiedä, ettei Herramme syö eikä juo eikä poista mitään epäpuhdasta (peseydy liasta)?" He vastasivat, "Kyllä". Hän sanoi: "Tiedättekö, että Jeesuksen äiti oli raskaana ja synnytti hänet, kuten jokainen äiti synnyttää lapsensa; että hän ravitsi tätä, kuten ketä tahansa lasta, ja hän söi, joi ja päästi itsensä epäpuhtauksista (peseytyi)?" He sanoivat, "Kyllä". Hän sanoi: "Kuinka se, mitä väitätte, voi olla totta?"
Ibn Hisham, as-Siratu'n-nabawiyya, Cairo 1955, Vol. 1, pp. 224-225.

Ei Jumala voi syödä, juoda, eikä likaantua ja pestä likaa pois, sillä Hän on tämän luomakuntansa yläpuolella! Kukaan ei voi synnyttää Jumalaa, sillä Hän on ikuinen, eikä ruokkia Häntä, sillä hän ei tarvitse ruokaa mihinkään.

Aikoinaan kun Muhammad (rauha hänelle) lähti siivekkäällä ratsulla katsomaan Taivaan ihmeitä, hän tapasi edeltävät profeetat ja kuvaili Jeesuksen (rauha hänelle) ulkonäköä:

Ibn Umar kertoi, että Profeetta (saas) sanoi, "Minä näin Mooseksen, Jeesuksen ja Aabrahamin (astuessani yöllä taivaaseen). Jeesus oli punaihoinen, kiharahiuksinen ja hänellä oli leveä rintakehä. Mooses oli ruskeaihoinen, hänellä oli suorat hiukset ja hän oli yhtä pitkä kuin hän olisi ollut Az-Zuttin ihmisiä."
(Bukhari, Volume 4, kirja 55, numero 648)

Abd'Allah bin Umar on kertonut Allahin lähettilään (rauha ja Allahin siunaus hänelle) sanoneen:
"Viime yönä näin itseni näyssä Ka'bassa. Näin punertavaihoisen miehen, joka oli erittäin komean näköinen ja jolla oli kaunein mahdollinen kihara tukka. Hän oli kammannut sen auki ja siitä tippui vesipisaroita. Hän nojasi kahden miehen harteisiin ja kulki ympäriinsä Talossa. Kun kysyin, kuka hän oli, minulle kerrottiin, että hän oli Messias, Marian poika... "
(Bukhari, Muslim)

Kertomuksen mukaan Ka'b al-Akbar antoi perusteellisen kuvauksen Jeesuksesta (rauha hänelle):
"Jeesuksella, Marian pojalla, oli punertava, vaaleansävyinen iho; hänellä ei ollut pitkiä hiuksia ja hän ei koskaan voidellut päätään. Jeesuksella oli tapana kävellä paljain jaloin, hänellä ei ollut taloa, eikä koristeita, ei tavaroita, eikä vaatteita tai ruokaa, paitsi päivittäinen ateriansa. Aina kun aurinko laski, hän järjesti jalkansa rukousasentoon ja oli siinä, kunnes aamu koitti. Hän paransi syntymästään saakka sokeina olleita, spitaalisia ja herätti kuolleita Allahin luvalla. Hän kertoi ihmisille, mitä he söivät taloissaan, mitä heillä oli varastossa seuraavaa päivää varten ja käveli vetten päällä merellä. Hänen hiuksensa olivat epäjärjestyksessä ja hänen kasvonsa olivat pienet; maan päällä hän eli askeettisesti, kaivaten elämää seuraavassa maailmassa ja palvoi innokkaasti Allahia. Hän oli pyhiinvaeltaja maan päällä siihen saakka, kunnes juutalaiset ottivat hänet kiinni ja halusivat tappaa hänet. Silloin Allah nosti hänet ylös taivaisiin ja Allah tietää parhaiten, mitä hän tekee."

Tavoiltaan Jeesus (rauha hänelle) oli vaatimaton ja piti kielensä kurissa, kuten kirjassa  الموطأ (al-Muwatta) kerrotaan:

1780: حدثني مالك عن يحيى بن سعيد ان عيسى بن مريم لقي خنزيرا بالطريق فقال
له انفذ بسلام فقيل له تقول هذا لخنزير فقال عيسى اني أخاف ان أعود لساني
النطق بالسوء

Malik kertoi minulle kuulleensa Yahya ibn Sa'idilta, että Jeesus Marian poika (rauha hänelle) kohtasi tiellä kulkiessaan sian. Jeesus sanoi sialle: ”Jatka matkaasi rauhassa”.
Silloin häneltä kysyttiin: ”Näinkö sinä sanot sialle?”
Jeesus vastasi: ”En uskalla totuttaa kieltäni puhumaan pahaa”.


وحدثني مالك أنه بلغه أن عيسى ابن مريم كان يقول لا تكثروا الكلام بغير ذكر الله فتقسو قلوبكم فإن القلب القاسي بعيد من الله ولكن لا تعلمون ولا تنظروا في ذنوب الناس كأنكم أرباب وانظروا في ذنوبكم كأنكم عبيد فإنما الناس مبتلى ومعافى فارحموا أهل البلاء واحمدوا الله على العافية

Malik kertoi minulle kuulleensa, että Jeesuksella, Marian pojalla oli tapana sanoa: ”Älkää puhuko paljoa muuten kuin Jumalaa muistaen, jotta eivät sydämenne kovettuisi, sillä kova sydän on todellakin Jumalasta
kaukana, vaikka te ette sitä tiedä. Älkääkä tuijottako ihmisten synteihin kuin olisitte herroja, vaan tuijottakaa omia syntejänne niin kuin olisittekin orjia; sillä ihmiset jakautuvat synnissä vain kahteen leiriin: siitä turvaan saatettuihin ja sillä koeteltuihin. Olkaa siis armollisia koetelluiksi joutuneille ja ylistäkää ja kiittäkää Jumalaa Hänen suomastaan turvasta.”


Jeesus varoi jopa äärimmäisyyksiin asti ajattelemasta pahaa kenestäkään ihmisestä tai eläimestä.

3260 وقال إبراهيم بن طهمان عن موسى بن عقبة عن صفوان بن سليم عن عطاء بن يسار عن أبي هريرة رضي الله عنه قال قال رسول الله صلى الله عليه وسلم وحدثنا عبد الله بن محمد حدثنا عبد الرزاق أخبرنا معمر عن همام عن أبي هريرة عن النبي صلى الله عليه وسلم قال رأى عيسى ابن مريم رجلا يسرق فقال له أسرقت قال كلا والله الذي لا إله إلا هو فقال عيسى آمنت بالله وكذبت عيني

(…) Abu Huraira sanoi: ”Allahin lähettiläs (SAAS) kertoi Jeesuksen, Marian pojan nähneen miehen varastavan, joten hän sanoi tälle: ”Varastitko sinä?” Mies vastasi: ”En todellakaan! Vannon sen Jumalan nimeen, ainoan, jolla on oikeus tulla palvotuksi!”. Jeesus sanoi: ”Olen asettanut uskoni Jumalaan ja todennut silmieni valehtelevan.”
(al-Bukhari)

Jeesus ja hänen opetuslapsensa ohittivat kuolleen koiran. Opetuslapsi sanoi, "se haisee hirvittävälle". Mutta Jeesus sanoi, "sen hampaat ovat niin valkoiset."
Kirjasta Hilyatu'l-awliya, Vol. 2, p. 283. (Toisen lähteen mukaan kyseessä oli porsasvainajan raato.)

Hän oli erityisen nöyrä.
Hän sanoi Israelin lapsille, "Missä siemen kasvaa?" He vastasivat, "Pölyssä". 
Hän sanoi, "Totisesti minä sanon teille, totuus voi kasvaa vain sydämessä, joka on murskattu kuin tomu(ksi)."
Abu Talib, Atiyya'l-Harisiyyul-Waizu'l-Makki, Qutu'l-qulub fi muamalati'l-mahbub wa wasfi tariqi'l-murid ila maqami't-tawhid, Cairo Vol. 2, s. 74.

Jeesus (rauha hänelle) tunnettiin askeettisena kaverina, jolla ei ollut himoja materiaan.
blala blla

Tha'labin toimittamassa kirjassa Stories of the Prophets and in al-Ghazzali's Revival of the Life-Transaction Sciences kerrotaan sukupolvelta sukupolvelle välittyneitä tarinoita, joissa kerrotaan tällaista:

Jeesus, Messias (as) ei kantanut mukanaan mitään muuta kuin kampaa ja ruukkua. Sitten hän näki miehen kampaavan partaansa sormillaan, joten hän heitti kamman pois; sitten hän näki toisen miehen juovan joesta kämmenillään, joten hän heitti ruukun pois.

Jos haluat, saat seurata häntä, joka oli Henki ja Sana, Jeesusta, Marian poikaa (rauha hänelle), sillä hänellä oli tapana sanoa, "Minun mausteenani on nälkä, alusvaatteenani on Allahin pelko, päällysvaatteenani on villa, takkatuleni talvisin ovat auringonsäteet, lamppuni on kuu, jalkani ovat juhtani, ruokani ja hedelmäni on se, mitä maa viljelemättä tuottaa. Yöllä minulla ei ole mitään, myöskään aamulla minulla ei ole mitään, kuitenkaan maan päällä ei ole ketään minua rikkaampaa.

Messiaalla, Marian pojalla, rauha hänelle, oli tapana käyttää jouhikankaisia vaatteita, syödä luonnonvaraisia hedelmiä, hänellä ei ollut poikaa, joka olisi voinut kuolla, eikä taloa, joka olisi voinut tuhoutua, eikä hän laittanut mitään säästöön huomispäivän varalle. Hän nukkui missä tahansa, jossa ilta hänet yllätti.

Vaikka Jeesus (rauha hänelle) oli ankara itselleen, hän oli lempeä synnintekijöille, jopa niille, jotka loukkasivat häntä.

Joku näki hänen kerran tulevan ulos prostituoidun talosta ja sanoi hänelle, "Oi Allahin henki, mitä sinä teet tuollaisen naisen kanssa?" Mutta hän sanoi, "Lääkärin pitää käydä sairaan luona!"
Al-Jahiz, Amr b. Bahr, Kitabu'l-bayan wa't-tabyin, Bulaq 1313, Vol. 2, s. 90

Jeesus, Marian poika, ohitti kerran ihmisiä, jotka herjasivat häntä. Hän jatkoi matkaansa ja tapasi muita, jotka myös soimasivat häntä. Mutta joka kerta kun hän kuuli pahoja sanoja, hän vastasi hyvillä sanoilla. Sitten, yksi hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: "Mitä ilkeämmin joku sanoo sinulle, sitä kauniimmin vastaat hänelle. On kuin haluaisit yllyttää ja kannustaa ihmiset sinua vastaan, herjaamaan sinua." Mutta Jeesus vastasi, "Ihminen antaa toisille, mitä hänellä itsellään on."
Al-Jahiz, Vol. 2, s. 74.

Jeesus (rauha hänelle) ripustettiin ristiin, mutta hän ei kuollut sinne, vaan Jumala nosti hänet sieltä Taivaaseen ja vaihtoi tilalle toisen, Jeesuksen (rauha hänelle) näköisen miehen. Ihmiset ristiinnaulitsivat tämän miehen, jota erehtyivät Jeesukseksi (rauha hänelle).

... mutta eivät he ole surmanneet häntä eivätkä ristiinnaulinneet häntä, vaan
heistä näytti siltä.
(Koraani 4:155)

"Aisha (olkoon Allah häneen tyytyväinen) sanoi, että Pyhä Profeetta, sairastaessaan tautia, johon myöhemmin kuoli, sanoi: "Joka vuosi Gabriel tapasi toistaa kanssani Pyhää Koraania kerran, mutta tänä vuonna hän on tehnyt niin kahdesti. Hän on informoinut minua, että hän on ainoa profeetta, joka elää puolet niin pitkään kuin se, joka kulkee hänen edellään. Ja hän kertoi minulle, että Jeesus eli sata ja kaksikymmentä vuotta, ja näen, että jätän tämän maailman kuudenkymmenen iässä."
(Hujjaj al-Kiramah, p. 428; Kanz al-Ummal, vol. 6, p. 160, from Hazrat Fatima; and Mawahib al-Ladinya, vol. 1, s. 42)




Kuten aiemmin on mainittu, muslimit odottavat Jeesusta (rauha hänelle) vielä palaavaksi, kuten Muhammad (rauha hänelle) on luvannut:

 "Se (Tuomiopäivä) ei tule ennen kuin näette kymmenen merkkiä" ja (tässä yhteydessä) hän mainitsi savun, Dajjalin, Paholaisen, lännestä nousevan auringon, Jeesuksen, Marian pojan laskeutumisen...
(Sahih Muslim)

Abu Huraira kertoi:
Allahin Apostoli sanoi: "Hänen kauttaan, jonka käsissä sieluni on, Marian
poika (Jeesus) tulee hitaasti laskeutumaan keskuuteenne oikeuden valtiana
ja hän hajottaa ristit ja tappaa porsaat ja lakkauttaa Jizya-veron. Sitten
rahaa tulee olemaan yltäkylläisesti, eikä kukaan enää ota sitä."
(Sahih Bukhari, vol 3, kirja 34, nro 425)

"Jeesus, Marian poika, laskeutuu ja sitten heidän (muslimien) johtaja kutsuu hänet heidän luokseen ja johtajamaan heitä rukouksessa, mutta Jeesus sanoo: "Ei, jotkut teidän keskuudessanne ovat toisten johtajia. Tämä on kunnia Allahilta tälle Ummalle (yhteisölle)."
(Sahih Muslim)

Abdullah bin Amr raportoi Sayyidina Muhammadin (rauha hänelle) sanoneen, "Jesus, Marian poika, lasketuu maahan, saa lapsia, ja  jää 45:ksi vuodeksi, minkä jälkeen hän kuolee ja hänet haudataan yhdessä minun kanssani minun hautaani. Sitten Jeesus, Marian poika, ja minä, nousemme yhdestä haudasta Abu Bakrin ja Umarin väliin. "
[Ibn al-Jauzi välitti tämän teoksessa Kitab al-Wafa']

"Mitä te teette sitten, kun Marian poika (Jeesus) laskeutuu keskuuteenne ja tuomitsee ihmiset Koraanin lain mukaan, eikä Gospelin lain mukaan?"
(Fateh-ul Bari sivu 304 ja 305, Vol 7, Vol 4, kirja 55, Nro 658)

"Yksikään profeetta ei tule ajanjaksona minun ja Profeetta Jeesuksen (rauha hänelle) välissä. Ja Profeetta Jeesus (rauha hänelle) tulee laskeutumaan. Tunnistatte, kun näette hänet. Hän on keskikokoinen mies, jolla on punainen, vaalea iho. Hän tulee pukeutuneena kahteen keltaiseen vaatekappaleeseen. Hiukset hänen päässään näyttävät kuin vesi noruisi siitä, vaikka hänen hiuksensa eivät ole märät. Hän taistelee islamin vuoksi... Ja Profeetta Jeesus (rauha hänelle) tekee Dajjalista tehottoman. Hän elää tämän maan päällä 40 vuotta, ja tämän ajanjakson lopussa hän kuolee. Muslimit rukoilevat Jeesuksen hautajaisissa."
(Abu Dawud)

"Totisesti, rukousaika tulee ja Jeesus (rauha hänelle), Marian poika laskeutuu ja johtaa heitä rukouksessa. Kun Allahin vihollinen näkee hänet, hän (vihollinen) katoaa aivan kuin suola veteen."
(Sahih Muslim)

"Maailma asettuu hänen jalkojensa alle... Hänen silmänsä näkevät myös etäisyyden... Hän näkee uskottomien linnat ja kylät..."
(Al-Barzanji, Al-Isha'ah li-ashrat al-sa'ah, s. 244)

"Kun heidän (uskovaisten) imaami tulee johtamaan heitä aamulla, Profeetta Jeesus, Marian poika (rauha hänelle), laskeutuu heidän keskuuteensa aamulla. Tällöin imaami vetäytyy takaperin kävellen, jotta Profeetta Jeesus (rauha hänelle) tulisi edemmäs johtamaan väkeä rukouksessa. Mutta hän laittaa kätensä hartioidensa välille ja sanoo: "Tule edemmäs ja johda rukousta, sillä sinut on nimitetty siihen tehtävään."
(Sunan Ibn Majah)

Kun Dajjal kohtaa hänet [Jeesuksen], hän [Dajjal] alkaa liueta kuin suola veteen. Hän [Jeesus] sanoo hänelle: "Minun täytyy astua sisään; et voi paeta." Niinpä Jeesus (rauha hänelle) tappaa hänet [tekee hänet tehottomaksi] keihällään Luddin portilla.
(Sunan Ibn Majah)

"Sitten Jeesus (rauha hänelle) tulee ihmisten luo, joita Allah suojeli Dajjalilta (Anti-Kristukselta). Hän pyyhkii jäljet vaikeuksista heidän kasvoiltaan ja kertoo heille, millä tasoilla he ovat Paratiisissa."
(Sunan Ibn Majah)

Abdullah ibn Amr kertoi, että Allahin lähettiläs (rauha hänelle) sanoi:
"Dajjal (Anti-Kristus) ilmestyy ummaani ja hän jää (maailmaan) neljäksikymmeneksi - en osaa sanoa, tarkoittiko hän 40 päivää, 40 kuukautta vai 40 vuotta. Allah lähettää Jeesuksen, Marian pojan, joka muistuttaa Urwah ibn Mas'udia. Hän (Jeesus Kristus) jahtaa häntä ja tappaa hänet."
(Sahih Muslim Hadith 7023)

Jeesus, Marian poika, rauha hänelle, on sanonut, "Viimeisinä päivinä on oppineita, jotka saarnaavat pidättyvyyden puolesta maailmassa, mutta eivät itse noudata pidättyvyyttä, he opettavat ihmisiä iloitsemaan tulevan maailmaan nautinnoista, mutta eivät itse noudata tätä neuvoa, he myös varoittavat ihmisiä menemästä hallitsijoiden eteen, mutta eivät itse jätä menemättä sinne. He lähestyvät rikkaita, mutta pysyvät kaukana köyhistä; he ovat ystävällisiä suurmiehille, mutta kavahtavat vaatimattomia ihmisiä. He ovat paholaisten veljiä ja Armon vihollisia."
Kirjassa Stories of the Prophets and in al-Ghazzali's Revival of the Life-Transaction Sciences kerrottu tarina, ei autenttinen hadith.



Profeetalta (SAAS) Ibn Abbasin kertomana: ”Jeesus kohtasi matkoillaan raunioituneen kaupungin. Sen muoto teki häneen vaikutuksen, joten hän sanoi: ”Oi herrani, käske tätä kaupunkia vastaamaan minulle”.
Allah ilmoitti kaupungille: ”Kuule, sinä raunioitunut kaupunki: käsken sinua vastaamaan Jeesukselle”.
Silloin Kaupunki kutsui: ”Jeesus, rakkaani, mitä tahdot minusta?”
Jeesus kysyi: ”Mitä on tapahtunut puillesi ja joillesi, ja mitä on tapahtunut linnoituksillesi ja asukkaillesi?”
”Rakkaani, herrasi totuudenmukainen lupaus koitti ja puuni kuihtuivat, jokeni kuivuivat, linnoitukseni raunioituivat ja asukkaani menehtyivät”
Jeesus kysyi: ”Missä heidän omaisuutensa ovat?”
”He keräsivät ne kielletystä ja sallitusta, ja ne ovat nyt varastoituna vatsaani, ja Jumala perii kaiken, mikä on taivaissa ja maan päällä”
Silloin Jeesus lausui: ”Olen ihmeissäni kolmenlaisista ihmisistä: maallisen maailman metsästäjistä, ja kuolema metsästää heitä; linnoitusten rakentajista, ja hauta on heidän kotinsa; ja heistä, jotka nauravat suunsa täydeltä Tulen ollessa heidän edessään. Aatamin poika! Et tule paljosta kylläiseksi, eikä vähä sinua tyydytä. Kokoat omaisuutesi hänelle, joka ei sinua ylistä, ja saavut hänen luokseen, joka ei sinulle tekosyitä anna. Et ole mitään muuta kuin oman vatsasi ja himojesi orja, etkä täytä vatsaasi kuin silloin, kun saavut hautaasi. Ja sinä, Aatamin poika, tulet näkemään omaisuutesi kerättynä jonkun toisen tilille.”
(Ibn Asakir; ibn Kathir sanoi hadithin olevan harvinainen, mutta siihen sisältyvän saarnan kauneuden vuoksi hän kuitenkin mainitsi sen kirjassaan)

lauantai 3. marraskuuta 2012

Ole kuin Profeetta Muhammed - Tue tyttöjen koulunkäyntiä!

Auta kehitysmaan tyttöjä oppimaan lukemaan. Klikkaa kuvaa ja Always lahjoittaa 0,28 € senegalilaisten tyttöjen hyväksi. Se ei maksa sinulle mitään. "Kampanjan tavoitteena on auttaa 40 000 tyttöä ja naista seuraavien kahden vuoden aikana tarjoamalla heille mahdollisuuden luku- ja kirjoitustaidon sekä matemaattisten taitojen kartuttamiseen varoja keräämällä."