perjantai 30. marraskuuta 2012

Pyhiinvaellus Mekkaan ja Zamzam-lähteen tarina ja sen veden siunaukset



Yksi islamin peruspilareista on tehdä pyhiinvaellus Mekkaan, jos muslimilla on siihen mahdollisuus. 

Hajjn historia

Neljä tuhatta vuotta sitten Mekan laakso oli kuiva ja asumaton paikka. Profeetta Ibrahim neuvottiin tuomaan vaimonsa Hajira (Hagar) ja heidän lapsensa Is'mail Arabiaan Palestiinasta suojellakseen heitä Ibrahimin ensimmäiseltä, mustasukkaiselta vaimolta Saaralta.

Allah käski Profeetta Ibrahimin jättää toinen vaimo ja poika yksikseen, ja hän teki nin, jättäen heille jonkin verran ruokaa ja vettä. Ruoka kuitenkin loppui pian ja muutamassa päivässä Hajira ja Is'mail kärsivät nälästä ja nestehukasta.

Epätoivoissaan Hajira juoksi ylös kahdelle kummulle, nimiltään Safa ja Marwa, katsoakseen, näkyisikö jossain kaukaisuudessa merkkiä avusta. Lopulta hän menetti tajunsa Is'mailin viereen ja rukoili Allahilta pelastusta. Is'mail potki jalkaansa maahan ja tämä aiheutti sen, että maasta nousi vettä ryöpsähtäen ulos maan uumenista. Hajira ja Is'mail olivat pelastautuneet. Nyt heillä oli tallessa vettä, jota he saattoivat kaupata ohikulkeville paimentolaisille ja saada vaihdossa ruokaa ja muonaa.

Vähän ajan päästä Profeetta Ibrahim palasi Palestiinasta katsoakseen, mitä hänen perheelleen kuului ja hän yllättyi nähdessään heidän pyörittävän tuottoisaa lähdettä.

Allah käski Profeetta Ibrahimia rakentamaan pyhäkön. Ibrahim ja Is'mail rakensivat pienen kivirakennelman - Kaaban - jonne saattoivat tulla kaikki, jotka halusivat vahvistaa uskoaan Jumalaan.

Kun vuodet kuluivat, Is'mail sai mahtavan siunauksen; Jumala teki hänestä profeetan ja hän käski aavikon paimentolaisia antautumaan Allahille, omaksumaan islamin.

Vuosisatojen jälken Mekasta tuli kukoistava kaupunki, kiitos sen luotettavan vesilähteen, Zam Zam-lähteen.

Asteittain ihmiset omaksuivat monijumalaisia ajatuksia, ja palvoivat henkiä ja monia eri epäjumalia. Profeetta Ibrahimin rakentamaa pyhäkköä käytettiin varastoimaan epäjumalia.


Monien vuosien jälkeen Allah käski Profeetta Muhammedia (sallalahu aleihi wassalam), että hänen pitäisi palauttaa Kaaba takaisin yksinomaan Allahin palvontapaikaksi.
Vuonna 628 Profeetta Muhammed lähti matkaan 1400 seuraajansa kanssa. Tämä oli islamin ensimmäinen pyhiinvaellus ja palautti Kaaban siihen tarkoitukseen, jonon Profeetta Ibrahim oli sen rakentanut.

Mekkaan lähtijän opas

On parasta matkata kevyesti, joten ota mukaasi vain välttämätön.
Monet pyhiinvaeltajat lentävät Jeddahiin ja kulkevat sitten bussilla Mekkaan.
Perillä Mekassa voi tehdä kahdenlaisia rituaaleja
Umra on ylimääräinen, vapaaehtoinen pyhiinvaellus, eikä sitä lasketa (vähintään) kerran elämässä tehtäväksi Hajjksi. Vaikka siinä on jotain samoja rituaaleja kuin Hajjssa, ne ovat lyhyempiä ja niitä on vähemmän.

Monet Hajjlle tulevat pyhiinvaeltajat saapuvat paikalle muutamaa päivää ennen kuin se varsinaisesti alkaa, ja suorittavat ensin Umran. Hajjn yhdistämistä Umraan kutsutaan nimellä Hajji-Tamattu.

Puhtaana olo

Pyhiinvaellusta tehdessäsi sinun tulee olla ihram-tilassa, erityisessä rituaalipuhtauden tilassa. Sinun pitää tehdä aikomuksen lausunto, pitämällä valkoisia vaatteita ja noudattamalla seuraavia ohjeita:

Hajj'n tekijä ei saa:
- Harrastaa seksiä
- Höylätä tai leikata kynsiä
- Käyttää kölninvettä tai hajuvettä
- Tappaa tai metsästää mitään
- Tapella tai riidellä
- Naiset eivät saa peittää kasvojaan, vaikka he kotimaissaan tekisivät niin
- Miehet eivät saa käyttää vaatteita, joissa on ommelpistoja
- Kylpeminen on sallittua, mutta hajustetuissa kylvyissä käymistä paheksutaan

Umra

Hajj on todellinen pyhiinvaellus - matka, jossa riitit ja rituaalit tehdään pitkin matkaa.
Aloita aivan Mekan ulkopuolelta paikasta Miqat, tai aloituspysäkistä Hajjlle.
Siellä sinä kylvet ja puet päällesi erityiset valkoiset vaatteet, teet aikomuksen tehdä Umra ja lausut Talbiya-dua-rukouksen, joka kuuluu näin:

Täällä minä olen Sinun palveluksessasi, oi Allah, täällä minä olen Sinun palveluksessasi! Sinulla ei ole ketään rinnallasi. Täällä minä olen sinun palveluksessasi. Kaikki ylistys ja siunaukset kuuluvat sinulle. Kaikki valta on Sinun ja Sinulla ei ole vertaista.

Sitten mene Masjid al Haramiin ja kävele Kaaban ympäri seitsemän kertaa toistaen du'aa ja rukouksia. Tätä kutsutaan nimellä Tawaf. Sitten sinun tulee hörppiä Zam Zam vettä.
Zam Zam vesi on vettä Zam Zam lähteestä, pyhä lähde, joka lähti pulppuamaan aavikolla pelastaen Hajiran ja Is'mailin kuolemasta janoon.
Lähde sitten talsimaan kävelypolkua Safa- ja Marwa-vuorten välille ja kävele niiden välistä edestakaisin seitsemän kertaa.
Tämä päättää Umra-osion Hajj-rituaaleista ja tämän jälkeen joitain Ihram-rajoituksia ei tarvitse enää noudattaa.


Hajj

Nyt: tee aikomus tehdä Hajj ja pue taas päälle Ihram-vaatteet. 
Matkusta Minaan 8. päivä Dhul Hijjahita (päivämäärä islamilaisessa kalenterissa) ja pysy siellä seuraavan aamun Fajriin asti (aamunkoitonrukous).
Matkusta sitten Arafatin laaksoon ja ylistä Jumalaa siellä. Keskipäivän Arabian kuumuus antaa viitteitä siitä, millaista Tuomiopäivänä tulee olemaan.
Päivän lopussa matkusta yöksi Muzdalifaan. Kerää 49 tai 70 pientä kiveä huomisen varalle.
Aamulla sinun tulee palata Minaan ja viskoa kaikki kivet kohti pilareita, joita kutsutaan nimellä Jamraat. Ne edustavat paholaista.
Sitten tulee uhrata Qurbani - lammas tai karitsa, joka teurastetaan ja liha jaetaan köyhien kesken. Tämän jälkeen miesten päät ajellaan ja naiset leikkaavat lyhyeksi hiuksensa.
Sitten palaa Mekkaan ja tee Tawaf (rituaali, jossa kävellään Kaaban ympäri seitsemän kertaa). Sitten palaa Minaan kolmeksi tai neljäksi päiväksi, heittäen kiviä kunakin päivänä.
Tee lopuksi jäähyväis-Tawaf Masjid-al Haramissa Dhul Hijjahin 20.:nä päivänä, pyydä Allahin anteeksiantoa ja tee du'a ja sitten Hajj on tehty.
Monet menevät tämän jälkeen Profeetan moskeijaan Medinaan, mutta se on vapaaehtoista.
Mies, joka on tehnyt Hajj-pyhiinvaelluksen, on Hajji, ja nainen, joka on tehnyt sen, on Hajjah.
Hajjn lopussa muslimit ympäri maailmaa juhlivat juhlaa nimeltä Eid al Adha, tai Uhrijuhla.
Tässä juhlassa muistellaan Profeetta Ibrahimia, kun häntä käskettiin uhraamaan hänen oma poikansa Is'mail.
Ibrahim osoitti rakkautensa ja omistautuneisuutensa Allahille osoittamalla halunsa tappaa oma rakas poikansa, jos se oli Allahin tahto. Lopuksi Ibrahimin ei tarvinnutkaan surmata poikaansa, vaan Allah antoikin hänelle uhrattavaksi pässin.

Lähde: http://www.bbc.co.uk/religion/religions/islam/practices/hajj_1.shtml

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti