perjantai 13. syyskuuta 2013

Lasten oikeudet

Uqbah bin Amir sanoi: "Kuulin Allahin lähettilään (rauha hänelle) sanovan: 'Se, jolla on kolme tytärtä, ja joka on kärsivällinen heitä kohtaan ja ruokkii heitä, antaa heille juotavaa ja vaatettaa heitä varoistaan; tyttäret ovat hänen suojansa Tulelta Ylösnousemuksen päivänä.'"
(Sunan Ibn Majah, kirja 33, hadith 13, tämä on sahih)


Tämän artikkelin osat:
Oikeus elämään
Oikeus elatukseen
Oikeus hyvään nimeen
Oikeus hyvään kohteluun ja lempeään kasvatukseen
Oikeudet lain edessä
Oikeus vanhempiin
Oikeus tasa-arvoiseen kohteluun
Oikeus koulutukseen
Orpojen oikeudet
Miten Profeetta Muhammad suhtautui lapsiin?

OIKEUS ELÄMÄÄN


Sen jälkeen kun lapsi on syntynyt, ei kellään ole oikeutta riistää hänen henkeään, paitsi Jumalalla. Tämä voi kuulostaa sinusta itsestäänselvyydeltä, mutta sitä se ei todellakaan ollut Arabian niemimaalla 600-luvulla, jossa Muhammad (rauha hänelle) eli, eikä ole vielä tänäkään päivänä kaikkialla.
Sen lisäksi, että murhaaminen yleensä ottaen kielletään useissa Koraanin jakeissa ja haditheissa, joissain puhutaan nimenomaan lasten surmaamisesta.

Älkää surmatko lapsianne köyhyyden pelosta. Me hankimme heille elatuksen kuten teillekin. Totisesti, heidän surmaamisensa on inhottava synti.
(Koraani 17:31)

Kadotuksen omia ovat ne, jotka surmaavat lapsensa mielettömyydessään ja tietämättömyydessään sekä kieltäytyvät siitä, minkä Jumala on heille suonut, sepittäen valheita Jumalasta. He ovat harhautuneita eivätkä taivu oikeaan johdatukseen.
(Koraani 6:140)

1. Ette palvele mitään muuta Allahin rinnalla.
2. Ette varasta.
3. Ette harjoita kiellettyä sukupuolista kanssakäymistä.
4. Ette surmaa lapsianne.
5. Ette syytä ketään sellaisesta, mitä hän ei ole tehnyt (levitä sellaista syytöstä ihmisten keskuudessa).
6. Ette ole tottelemattomia kun teitä käsketään tekemään hyvä teko.
Profeetta (sallalahu aleihi wassalam): "Allah palkitsee teistä jokaisen, joka täyttää lupauksensa. Ja joka syyllistyy näistä mihinkään (paitsi ensimmäiseen) ja saa rangaistuksen tässä maailmassa, se rangaistus sovittaa kyseisen synnin. Ja jos joku syyllistyy mihinkään niistä, ja Allah peittää hänen syntinsä, jää Hänen päätettäväkseen, antaako hän anteeksi vai rankaiseeko Hän (Tuonpuoleisessa). 'Ubada bin As-Samit lisäsi: "Niin me vannoimme kuuliaisuutta noissa asioissa."
(Bukhari, vol 1, kirja 2, hadith 17)

On kerrottu, että 'Abdullah sanoi: "Minä sanoin: 'Oi, Allahin lähettiläs, mikä synti on kaikkein vakavimpia seurauksia aiheuttavin?' Hän sanoi: 'Asettaa kilpailija Allahille, kun Hän sinut loi.'
Minä sanoin: 'Mikä seuraavaksi?'
Hän sanoi: 'Tappaa lapsesi, jotta hän ei syö sinun kanssasi.'
Sanoin: 'Mikä seuraavaksi?'
Hän sanoi: 'Tehdä aviorikos naapurisi vaimon kanssa.'"
(Sunan an-Nasa'i 4014, sahih) (Ibn Mas'ud kertoo tämän saman teoskessa Bulugh al-Maram, kirja 16, hadith 1459 / eng. kään. 1502)

"Tyttäret"-osiossa on käsitelty erikseen arabien vanhaa perinnettä, tyttöjen elävältä hautaamista, jonka islam tuli lopettamaan.

Oikeuteen elämään sisältyy, että lapsilla on oikeus saada tarvittavaa terveydenhuoltoa. Joidenkin uskontojen piirissä esiintyy ihmisiä, jotka uskontoonsa vedoten kieltäytyvät viemästä lapsiaan lääkäriin. He ovat langenneet joko Saatanan tai oman tyhmyytensä uhreiksi.

Islam kieltää tappamasta lapsia edes sodissa, esimerkiksi näissä:

'Abdullahin auktoriteetilla on kerrottu, että nainen löydettiin tapettuna yhdessä taisteluista, joissa Muhammad (rauha hänelle) taisteli. Hän tuomitsi naisten ja lasten tappamisen.
(Muslim, kirja 19, hadith 4319)

'Abdullah kertoi: Jonkin Profeetan Ghazawatin aikana löydettiin nainen surmattuna. Allahin apostoli paheksui naisten ja lasten tappamista.
(Bukhari, vol 4, Kirja 52, Hadith 257)

Yahya kertoi minulle Malikilta, joka kertoi Nadilta, joka kertoi Ibn Umarilta, että Allahin lähettiläs (rauha hänelle) näki hyökkäysretkillä surmatun naisen ruumiin ja hän paheksui sitä ja kielsi tappamasta naisia ja lapsia.
(Muwatta, kirja 21, hadith 9)

OIKEUS ELATUKSEEN


Lasten ei pidä tehdä työtä elatuksensa eteen, vaan on vanhempien tehtävä elättää heidät. Aikuisillakin lapsilla on oikeus saada perintö muslimivanhemmiltaan.

Sad kertoi: Profeetta vieraili luonani Mekassa, kun olin sairas. Sanoin (hänelle): "Minulla on omaisuutta. Voinko testamentata kaiken omaisuuteni Allahin tähden?"
Hän sanoi: "Et."
Minä sanoin: "Puolet siitä?" Hän sanoi: "Ei."
Minä sanoin: "Kolmannes siitä?" Hän sanoi: "Kolmanneksen voit antaa, vaikka sekin on liian paljon, sinun on parempi jättää perillisesi varakkaiksi kuin jättää heidät köyhiksi, kerjäämään muilta. Kaikki, mitä käytät, lasketaan Sadaqaksi sinulle, jopa kourallinen ruokaa, jota laitat vaimosi suuhun. Joka tapauksessa, Allah sinut parantakoon, jotta jotkut ihmiset voivat hyötyä sinusta ja toiset voivat vahingoittua sinusta."
(Bukhari, vol 7, kirja 64, hadith 266)

OIKEUS HYVÄÄN NIMEEN


Nimet eivät yhdentekeviä, vaan niillä on merkitystä. Muhammad (rauha hänelle) tapasi vaihtaa ihmisten ja paikkojen nimiä, jos hän ei pitänyt niistä. Yksi käytännön esimerkki tosielämästä: vuonna 1984 poika nimeltä Popo Walker teki itsemurhan, koska häntä kiusattiin koulussa, pääasiassa nimensä takia, josta oli helppo keksiä rumia väännöksiä. Hän oli 8-vuotias.

Profeetan seuralainen Abu Wahb kertoi: "Allahin lähettiläs (rauha hänelle) sanoi: ’Kutsukaa lapsianne profeettojen nimillä."
(Sunan an-Nasa'i, Vol 4, kirja 28, Hadith 3595, Darrussalam sanoi, että tämä on da’if)

Profeetan seuralainen Abu Wahb kertoi, että Profeetta (rauha hänelle) sanoi: ”Nimetkää itsenne profeettojen nimillä. Nimet, joita Allah eniten rakastaa, ovat 'Abdullah ja 'Abdu'r-Rahman. Uskollisimmat nimet ovat Harith ja Humam. Rumimmat nimet ovat Harb ja Murra."
(Al-Adab Al-Mufrad, kirja 34, Hadith 4)

Zainab, Umm Salaman tytär kertoi: "Minun nimeni oli ensin Barra. Allahin lähettiläs (rauha hänelle) nimesi minut Zainabiksi. Sitten Allahin profeetan taloon tuli vaimo Zainab, Jahshin tytär, ja hänen nimensäkin oli Barra ja Allahin lähettiläs (rauha hänelle) nimesi hänet Zainabiksi."
(Sahih Muslim, kirja 25, Hadith 5336)



OIKEUS HYVÄÄN KOHTELUUN JA LEMPEÄÄN KASVATUKSEEN


Vanhempien velvollisuus ei ole taata vain lasten aineellista hyvinvointia, vaan kohdella heitä hyvyydellä ja kasvattaa lempeydellä. Islamissa on nollatoleranssi väkivallalle, oli se luonteeltaan fyysistä, seksuaalista, psyykkistä, kemiallista (syötetään tarpeettomia lääkkeitä tai alkoholia tai ei anneta tarvittavaa lääkehoitoa), taloudellista tai mahdollisesti jotain muuta. Jumala ei vihaa vain lasten ruumillista kuritusta, vaan myös henkistä väkivaltaa sen kaikissa muodoissa. Lasten edessä ei saa käyttäytyä sopimattomasti, kuten paiskoa aggressiivisena tavaroita päin seiniä, vaikka tämä käytös ei suoraan kohdistuisikaan lapsiin.

Abu Sa'id sanoi, että Profeetta (rauha hänelle) sanoi: ”Se, joka ei osoita armoa, sille ei tulla osoittamaan armoa”.
(Al-Adab Al-Mufrad, kirja 5, Hadith 12, Al-Albani sanoi, että tämä on sahih)

Jabir b.Abd Allah raportoi Profeetan (rauha hänelle) sanoneen: ”Kerätkää lapsenne, kun pimeys levittäytyy tai muuten (Musaddadin mukaan), jinnit ovat liikkeellä ja nappaavat heidät.”
(Abu Dawud, kirja 26, Hadith 3724, Al-Albani sanoi, että tämä on sahih)

Yahya kertoi minulle Malikilta, joka kertoi Yahya ibn Saidilta, joka kertoi Sulayman ibn Yasarilta, että Urwa ibn az-Zubayr kertoi hänelle, että Allahin lähettiläs (rauha hänelle) tuli vaimonsa Umm Salaman (olkoon Allah häneen tyytyväinen) kotiin. Talossa oli itkevä lapsi ja Profeetalle (rauha hänelle) kerrottiin tämän itkevän pahan silmän takia. Urwa sanoi: "Allahin lähettiläs (rauha hänelle) sanoi: 'Miksi ette etsi jotakuta tekemään talismaania suojelemaan pahalta silmältä?'"
(Muwatta, kirja 50, hadith 4)

Huom. talismaanit on sallittu vain suojelemaan pahalta silmältä, muuten ne on ehdottomasti kielletty, shirk.

'Abdullah bin 'Umar kertoi: Allahin apostoli sanoi: "Totisesti! Jokainen teistä on suojelija ja vastuussa siitä, mikä on annettu hänen tehtäväkseen: imaami (hallitsija, valtias) on ihmisten suojelija ja vastuussa heistä; mies on perheensä (huushollinsa) suojelija ja vastuussa heistä; nainen on miehensä kodin ja hänen lastensa suojelija ja vastuussa näistä; ja orja on isäntänsä omaisuuden suojelija ja vastuussa siitä. Totisesti, jokainen teistä on suojelija ja vastuussa "alaisistaan". (Alaisistaan ei välttämättä liene täysin oikea käännös, siksi lainausmerkeissä.)
(Sahih Bukhari Vol 9, Kirja 89, Hadith 252)

'Aisha kertoi: Nainen tuli kahden tyttärensä kanssa pyytämään minulta almuja, muttei löytänyt minun kanssani muuta kuin yhden taatelin, jonka annoin hänelle ja hän jakoi sen kahden tyttärensä kanssa, eikä syönyt mitään itse, sitten hän nousi ja lähti pois. Sitten Profeetta tuli sisään ja kerroin hänelle tämän tarinan. Hän sanoi: "Se, joka joutuu tuomiolle näiden tytärten takia ja hän kohtelee heitä anteliaasti (hyväntahtoisesti), sitten nämä tyttäret suojaavat häntä Helvetin tulelta.
(Sahih Bukhari, Volume 2, kirja 24, hadith 499)

Abu Sa'id al-Khudri kertoi, että Profeetta (rauha hänelle) sanoi: "Jos joku huolehtii kolmesta tyttärestä, kasvattaa heitä, järjestää heidät naimisiin ja tekee hyvää heille, hän pääsee Paratiisiin."
(Abu Dawud, kirja 41, hadith 5128)

Ibn ’Abbas kertoi, että että Profeetta (rauha hänelle) sanoi: "Ei ole miestä, jonka kaksi tytärtä saavuttavat murrosiän ja hän kohtelee heitä ystävällisesti ollessaan heidän kanssaan, ilman, että tyttäret voittavat hänelle pääsyn Paratiisiin.”
(Sunan Ibn Majah, kirja 33, hadith 14, tämä on sahih)

'Aisha kertoi:
Beduiini tuli Profeetan luo ja sanoi: "Sinä suukotat poikia! Me emme suutele heitä."
Profeetta sanoi: "En voi laittaa armoa sydämiinne kun Allah on ottanut sen pois."
(Sahih Bukhari, vol 8, kirja 73, hadith 27)

Abu Huraira kertoi:
Allahin apostoli suukotti Al-Hasan bin Alia, kun Al-Aqra' bin Habis At-Tamim istui hänen vieressään. Al-Aqra sanoi: "Minulla on kymmenen lasta, enkä ole koskaan suudellut ketään heistä". Allahin apostoli soi hänelle katseen ja sanoi: "Sitä, joka ei ole armollinen muille, ei tulla kohtelemaan armollisesti".
(Bukhari, vol 8, kirja 73, hadith 26)

Anas bin Malik kertoi, että Allahin lähettiläs (rauha hänelle) sanoi:
"Ole ystävällinen lapsillesi ja täydellistä heidän käytöstapansa."
(Sunan Ibn Majah, kirja 33, hadith 15, da'if)

Lapsen huijaaminen, epätoden puhuminen, ei kuulu kasvatukseen.

'Abdullah ibn Mas’ud sanoi: "Valehtelu ei ole oikein, ei vakavissaan, eikä leikillään. Kenenkään teistä ei pitäisi luvata lapselleen jotain ja sitten olla antamatta sitä hänelle."
(Al-Adab Al-Mufrad, kirja 21, Hadith 3, Al-Albani sanoi, että tämä on sahih)

Vanhempien on syytä muistaa, mitä sanovat lapselleen, etteivät huolimattomuudenkaan vuoksi tulisi luvanneeksi jotain, mikä ei tule toteutumaan, varsinkaan, kun lapset eivät välttämättä erota tahallisia tekoja tahattomista.

Abdullah ibn Amr ibn al-'As kertoi: ”Profeetta (rauha hänelle) sanoi: ”Ne, jotka eivät osoita armoa nuorillemme ja eivät ymmärrä vanhuksiemme oikeuksia, eivät kuulu meihin.”
(Abu Dawud, kirja 42, hadith 4295, Al-Albani sanoi, että tämä on sahih)

Ylipäätään Koraanin jakeita ja haditheja, joissa käsketään pidättäytymään väkivallasta, puhumaan hyvää ja tuntemaan myötätuntoa ja armoa muita kohtaan, tulee soveltaa omia ja muiden lapsia kohtaan.

Lasten kanssa tulee olla kärsivällinen. Muhammad (rauha hänelle) ei sallinut sitä, että lapsia rangaistiin pienistä asioista. Kerrankin lapsi istui hänen sylissään ja alkoi virtsata. Isä torui häntä. Muhammad (rauha hänelle) ei sanonut mitään lapselle, vaan isälle: ”Tämä ei ole iso ongelma. Minun vaatteeni voi pestä. Mutta varo, miten kohtelet lastasi. Mikä voi korjata hänen itsetuntonsa, kun olet toiminut hänen kanssaan tällä tavoin julkisesti?”
(Kassamali, Tahera. Raising Children)

Um Khalid (Khalid bin Sa`idin tytär) kertoi:
”Menin Allahin lähettilään (rauha hänelle) luo ja minulla oli ylläni keltainen paita. Allahin lähettiläs (rauha hänelle) sanoi: ”Sanah! Sanah!” (’Abdullah, kertoja, sanoi, että ’Sanah’ tarkoittaa ’hyvää’ etiopiaksi.)
Sitten aloin leikkiä Profeettojen sinetillä (Profeetan hartioiden välillä) ja isäni torui minua ankarasti siitä. Allahin lähettiläs (rauha hänelle) sanoi: ”Anna hänen olla” ja sitten Allahin lähettiläs (rauha hänelle) pyysi Allahia antamaan minulle pitkän iän sanoen kolmesti: ”Pidä tätä mekkoa kunnes se on kulunut ja sitten pidä tätä mekkoa kunnes se on kulunut ja sitten pidä tätä mekkoa kunnes se on kulunut.” (Kertoja lisäsi: ”On sanottu, että hän eli pitkään, pitäen sitä keltaista mekkoa, kunnes sen väri muuttui tummaksi pitkän käytön jälkeen.”)
(Bukhari, vol 4, kirja 52, Hadith 305)



OIKEUDET LAIN EDESSÄ


Edistyksellisesti islam tunnusti lapsille lasten aseman lain edessä jo yli 1400 vuotta sitten. Lapsia ei saa rangaista samoista rikoksista niin ankarasti kuin aikuisia.AA

Tariq Al-Muharibi kertoi, että Allahin lähettiläs (rauha hänelle) kohotti kätensä, kunnes näin hänen kainaloidensa valkoisuuden: "Ketään lasta ei pidä rangaista äitinsä rikoksen takia, ketään lasta ei pidä rangaista äitinsä rikoksen takia."
(Sunan Ibn Majah, vol 3, kirja 21, hadith 2670)

OIKEUS VANHEMPIIN


Abu Musa kertoi, että Allahin lähettiläs (rauha hänelle) kirosi sen, joka erottaa äidin ja lapsen tai veljen veljestä.
(Sunan Ibn Majah, vol 3, kirja 12, Hadith 2250, da’if)

Abu Huraira kertoi: Mies tuli Profeetan luo: "Oi, Allahin apostoli! Minulle on syntynyt musta lapsi."
Profeetta kysyi häneltä: "Onko sinulla kameleja?"
Mies vastasi: "Kyllä."
Profeetta kysyi häneltä: "Minkä värisiä ne ovat?"
Mies vastasi: "Punaisia."
Profeetta sanoi: "Onko niiden joukossa harmaita?"
Mies vastasi: "Kyllä."
Profeetta sanoi: "Mistä se tulee?"
Hän sanoi: "Ehkä se on perinnöllistä."
Profeetta sanoi: "Ehkä viimeisin poikasi on sen värinen perinnöllisyyden vuoksi."
(Bukhari, vol 7, kirja 63, hadith 225)

Lasten oikeus vanhempiin on myös yksi niistä syistä, joiden vuoksi seksi kuuluu vain avioliittoon ja raiskaaminen on kielletty.

Toisinaan muualla kuin biologisten vanhempiensa luona kasvaneet lapset kertovat, että huoltajat pyrkivät kieltämään heiltä heidän vanhempansa: adoptiovanhemmat eivät ehkä halua kuulla puhuttavan ”toisista vanhemmista” tai sijaisvanhemmat saattavat, ilman syytä, yrittää estää holhokkiaan tapaamasta vanhempiaan. Islamissa sellaiselle käytökselle ei ole tilaa.

Vahvista (poikien) luonnollisia sukulaisuussuhteita isiinsä, sillä se on otollisempaa Jumalalle, mutta jos et tunne heidän oikeita isiään, pidä heitä uskonveljinä ja ystävinä; ei lueta syyksenne, jos te näissä asioissa erehdytte, paitsi milloin tahallanne niin teette; sillä Jumala on anteeksiantava, laupias.
(Koraani 33:5)

OIKEUS TASA-ARVOISEEN KOHTELUUN

Vanhempien tulee kohdella kaikkia lapsiaan tasa-arvoisesti. He eivät saa lapsista yhdelle enemmän rakkauden osoituksia tai materiaa kuin muille tai antaa saman ikäisistä lapsista toiselle enemmän vapauksia tai toiselle enemmän velvollisuuksia kuin toiselle.

An-Nu'man ibn Bashir kertoi:
Profeetta (rauha hänelle) sanoi: "Kohtele lapsiasi tasa-arvoisesti; kohtele poikiasi tasa-arvoisesti."
(Abu Dawud, kirja 23, Hadith 353, Al-Albani sanoi, että tämä on sahih)

An-Nu'man sanoi pitäessään Khutbahia:
"Isäni vei minut Allahin lähettilään luo pyytääkseen tätä todistamaan lahjaa, jonka hän oli antanut minulle.
Allahin lähettiläs sanoi: 'Onko sinulla muita lapsia hänen lisäkseen?'
Isäni sanoi: 'Kyllä.'
Hän sanoi: 'Kohtele heitä tasa-arvoisesti.'"
(Sunan an-Nasa’i, vol 4, kirja 31, hadith 3716)

Profeetta Muhammadin kerrotaan sanoneen: "Ole reilu ja oikeudenmukainen antaessasi lahjoja lapsillesi. Jos suosisin jompaa kumpaa sukupuoltaa lahjojen antamisessa, suosisin tyttöjä yli poikien."
(Abdulrahman Al-Sheha, Women In the Shade of Islam)

OIKEUS KOULUTUKSEEN

Kaikilla lapsilla on oikeus saada koulutusta ja sivistystä. Se on merkittävä osa islamia muslimin ikään katsomatta.

Abu Huraira kertoi, että Profeetta (rauha hänelle) sanoi: "Se, joka valitsee tiedon hankkimisen polun, Allah tekee hänelle helpoksi Paratiisiin vievän polun."
(Jami` at-Tirmidhi, kirja 41, Hadith 2, Darussalam sanoi, että tämä on sahih)

Sa'id Ibn Al-'asin auktoriteetilla kerrottiin, että Profeetta (rauha hänelle) sanoi: ”Paras lahja, mitä isä voi lapselleen antaa, on koulutus ja kasvatus.”
(Tirmidhi)

Ihka ensimmäiset jakeet, jotka Koraanista paljastettiin, viittaavat opiskeluun ja tiedon hankkimiseen:

Lue julki Herrasi nimeen, joka on luonut, luonut ihmisen hyytyneestä verestä. Lue! Sillä Herrasi on ylevin; Hän, joka on opettanut käyttämään kynää, opettanut ihmiselle sen, mistä tämä ei ennen tiennyt.
(Koraani 96:1-5)

ORPOJEN OIKEUDET

Jos lapsella ei ole vanhempia paikalla, hän ei jää oman onnensa nojaan, vaan on muslimiyhteisön tehtävä huolehtia hänestä. Islam on tehnyt orpojen huolehtimisesta suuren hyveen ja määrännyt orvoille oikeuksia. Itsekin lapsena orpoutunut Profeetta Muhammad (rauha hänelle) tarjosi aikuisena suojaa ja tukea monille orvoille lapsille.

Mitä siis orpoon tulee, älä häntä sorra
(Koraani 93:9)

Ja tietäkää, että hankkimastanne sotasaaliista kuuluu viides osa Jumalalle, toisin sanoen Hänen lähettiläälleen ja tämän lähiomaisille, orvoille, köyhille ja vaeltajille, jos uskotte Jumalaan ja siihen, minkä lähetimme palvelijallemme ratkaisun päivänä, sinä päivänä, jolloin molemmat sotajoukot kohtasivat toisensa. Jumalan on totisesti kaikki mahti.
(Koraani 8:41)

Sahl kertoi, että Allahin lähettiläs (rauha hänelle) sanoi: ”Minä ja henkilö, joka katsoo orvon perään, olemme Paratiisissa näin”, näyttäen keski- ja etusormeaan ja erottaen ne.” (Tarkoittaen, että he ovat hyvin lähekkäin.) (Bukhari, vol 7, kirja 63, Hadith 224)

Koraanissa on ainakin kolme jaetta, joissa kielletään erityisen ankarasti väärinkäyttämästä orvon omaisuutta.

Ja antakaa orvoille heidän omaisuutensa; älkää (holhoojina) vaihtako hyvää huonoksi älkääkä kuluttako heidän omaisuuttansa sekoittamalla sitä omaanne. Se olisi totisesti suuri synti.
(Koraani 4:2)

Varokaa tuhlaamasta sitä kevytmielisesti ja hätiköiden, ennenkuin he ovat täysi-ikäisiä. Rikas (holhooja) jättäköön holhokkien omaisuuden käyttämättä, ja se, joka itse on köyhä, kuluttakoon siitä vain kohtuulliseksi harkitun osan. Kun te luovutatte heille heidän omaisuutensa, niin olkoot teillä todistajat läsnä. Jumala valvoo tarkasti tilien tekoa.
(Koraani 4:6)

Ne, jotka vääryydellä nielevät orpojen omaisuuden, nielevät totisesti vain tulta vatsaansa, ja he tulevat Helvetin tulessa palamaan.
(Koraani 4:10)

Samaa Muhammad (rauha hänelle) opetti myös käytännön esimerkillään.

'Amr b. Suh'aib kertoi isänsä auktoriteetilla, että hänen isoisänsä kertoi, että mies tuli Profeetan (rauha hänelle) luo ja sanoi: ”Olen köyhä, minulla ei ole mitään ja minulla on orpo.”
Hän sanoi: ”Käytä orposi omaisuutta kuluttamatta sitä ylenpalttisisesti, älä kiirehdi sen kuluttamisessa, äläkä ota sitä kuin omaa omaisuuttasi.”
(Abu Dawud, kirja 17, hadith 2866, Al-Albani sanoi, että tämä on hasan sahih)

Abu Huraira kertoi, että Allahin lähettiläs sanoi:
”Muslimien keskuudessa paras talo on se, jossa on orpo, jota on hoidettu hyvin. Ja huonoin talo muslimien keskuudessa on se, jossa on huonosti kohdeltu orpo.”
(Sunan Ibn Majah, kirja 33, hadith 23, da’if)

(c)


MITEN PROFEETTA MUHAMMAD SUHTAUTUI LAPSIIN?

Jo ylläolevissa kappaleissa on kuvattu monin tavoin Profeetta Muhammadin (rauha hänelle) suhtautumista lapsiin.
Kun hän eli, mitään ehkäisyä ei ollut, paitsi keskeytetty yhdyntä, eivätkä ihmiset muutenkaan eläneet niin pitkään kuin nykyään. Lapsia syntyi paljon ja kuoli paljon. Heihin olisi siis ollut helppo olla kiintymättä. Muhammad (rauha hänelle) kuitenkin tunsi lapsiaan kohtaan rakkautta ja hellyyttä ja suri näiden poismenoa. Lapsia hänelle syntyi seitsemän: neljä tyttöä ja kaksi poikaa ensimmäisen vaimonsa Khadijan kanssa sekä yksi poika vaimonsa Marian kanssa. Hänellä oli myös viisi lastenlasta, kaksi poikaa Hassan ja Hussein, sekä kolme tyttöä, Umm Kulthum, Zaynab ja Umamah. Hän ei milloinkaan lyönyt lasta.

Kerran Muhammad (rauha hänelle) kiusasi vaimojaan näyttämällä heille korua, jonka antaisi heistä sille, joka oli hänelle kaikkein rakkain. Herätettyään toivoa ja huolta vaimoissaan, hän antoi korun Umamahille.

Muhammad (rauha hänelle) tunnettiin myötätunnostaan ja lempeydestään myös muiden lapsia kohtaan. Hän leikki, vitsaili, jutteli ja kaverustui lasten kanssa. Kerran hän vieraili juutalaisen naapurinsa lapsen luona, kun poika oli sairaana.
(Yust, Karen-Marie: Nurturing Child And Adolescent Spirituality: Perspectives from the World's Religious Traditions.)

Yhtenä päivänä hän oli matkalla omille menoilleen, mutta pysähtyi jäädäkseen lohduttamaan lasta, jonka lemmikki-satakieli oli kuollut.
(Mm. Phipps, William: Muhammad and Jesus: A Comparison of the Prophets and Their Teachings.)

Perimätieto kertoo Muhammadin (rauha hänelle) lämpimistä väleistä tyttäreensä Fatimaan.

’Aisha, uskovien äiti sanoi: ”En koskaan nähnyt ketään, joka olisi muistuttanut niin paljon Allahin lähettilästä (rauha hänelle) puhetavassaan kuin Fatima. Kun Fatima tuli Allahin lähettilään luokse, Allahin lähettiläs nousi hänen vuokseen toivotti tervetulleeksi, suuteli ja antoi oman istumapaikkansa hänelle. Fatima tuli hänen luokseen hänen lopullisessa sairaudessaan [johon Lähettiläs kuoli] ja Allahin lähettiläs tervehti häntä ja suuteli häntä.” (Al-Adab, kirja 42, Hadith 971, Al-Albani sanoi, että tämä on sahih)

Al-Miswar bin Makhrama kertoi: Allahin apostoli sanoi:
"Fatima on osa minua ja se, joka vihastuttaa hänet, vihastuttaa minut."
(Bukhari, vol 5, kirja 57, hadith 61)

Monet Muhammadin (rauha hänelle) lapsista kuolivat nuorina ja hän suri heitä.

Anas bin Malik kertoi:
"Me menimme Allahin apostolin (rauha hänelle) kanssa seppä Abu Saifille ja hän oli Ibrahimin (Profeetan pojan) imettäjän aviomies. Allahin apostoli otti Ibrahimin ja suuteli tätä ja haisteli tätä ja myöhemmin tulimme Abu Saifin taloon ja tällä kertaa Ibrahim hengitti viimeisiä kertoja ja Allahin apostolin (rauha hänelle) silmät alkoivat vuotaa kyyneliä.
'Abdur Rahman bin 'Auf sanoi: "Oi, Allahin apostoli, jopa sinä itket?"
Hän sanoi, "Oi, Ibn 'Auf, tämä on armoa."
Sitten hän itki lisää ja sanoi: "Silmät valuvat kyyneliä ja sydän suree, ja me emme sano muuta kuin mikä miellyttää Herramme - oi, Ibrahim! Totisesti suremme erottuamme sinusta".
(Sahih Bukhari, Volume 2, kirja 23, hadith 390)

Al-Bara (bin Azib) kertoi, että Profeetta sanoi poikansa Ibrahimin kuoleman jälkeen: "Hänellä on imettäjä Paratiisissa."
(Bukhari, Vol 4, kirja 54, Hadith 477)

Muhammad (rauha hänelle) rakasti myös lapsenlapsiaan.

Al-Bara kertoi:
Näin Profeetan kantavan Al-Hasania [Fatiman poikaa] olkapäillään ja sanovan: "Oi, Allah! Minä rakastan häntä, joten ole kiltti, rakasta häntä."
(Sahih Bukhari, Vol 5, kirja 57, hadith 92)

Anas ibn Malik Profeetan palvelija, sanoi: ”En koskaan nähnyt ketään, joka oli niin lempeä lapsia kohtaan kuin Allahin lähettiläs (rauha hänelle). Hänen poikansa Ibrahim oli imettäjän luona Medinan kukkuloilla. Hän meni sinne ja me menimme hänen kanssaan ja hän astui sisään taloon, nosti poikansa ja suuteli tätä, tuli sitten takaisin.
(Muslim)

Usamah ibn Zaid (olkoon Allah häneen tyytyväinen) kertoi: ”Allahin lähettiläs tapasi ottaa minut reidelleen ja laittaa Al-Hasan ibn ’Alin toiselle reidelleen ja sitten halata meitä ja sanoa: ’Oi, Allah! Ole armollinen heille, niin kuin minä olen armollinen heille.’”
(Bukhari, vol 8, kirja 73, Hadith 32)

Abu Huraira (radiyallahu anhu) raportoi: "Kun ihmiset näkivät uuden hedelmän, he toivat sen Allahin lähettiläälle (sallalahu aleihi wassalam). Kun Allahin lähettiläs (sallalahu aleihi wassalam) otti sen, hän sanoi:
Oi Allah, siunaa meitä hedelmissämme ja siunaa meitä kaupungissamme ja siunaa meitä Saa’:ssa ja Mudd’:issa (nämä ovat kaksi Medinassa käytettyä mittaa, joilla mitattiin taateleita, jne.), totisesti Ibrahim (aleihis-salam) on Sinun palvojasi ja ystäväsi ja profeettajasi ja totisesti minä olen sinun orjasi ja totisesti hän (Ibrahim) rukoili Sinua Mekassa ja minä rukoilen Sinua Medinassa kuten hän rukoili Sinua Mekassa.’
Abu Huraira sanoi: ”Sitten hän kutsui pienimmän lapsen ja antoi hänelle sen hedelmän.”
Sitten hän kutsui pienen lapsen, jolle hän antoi hedelmän.
(Tirmidhi, kirja 48, Hadith 85, sahih)

Um Qais bint Mihsin kertoi:
"Toin pienen poikani, joka ei ollut vielä alkanut syömään (tavallista ruokaa) Allahin apostolin luo, joka otti hänet istumaan syliinsä. Lapsi pissasi Profeetan vaatteelle, joten hän pyysi vettä ja kaatoi sitä likaantuneelle alueelle, eikä pessyt sitä."
(Sahih Bukhari, Vol 1, Kirja 4, hadith 223)

Abu Qatada Al-Ansari kertoi: "Allahin apostoli oli rukoilemassa ja hän piteli Umamaa, Zainabin tytärtä, Allahin apostolin tytärtä ja hän oli 'As bin Rabi'a bin 'AbduShamsin tytär. Kun Profeetta painautui maahan, hän laittoi tytön alas ja kun hän nousi, hän piteli tätä (kaulassaan).
(Sahih Bukhari, Vol 1, Kirja 9, hadith 495)

Anas bin Malik kertoi:
Profeetta sanoi:
"Kun aloitan rukouksen, aion pitkittää sitä, mutta kuullessani lapsen itkua, lyhennän rukousta, koska tiedän lapsen itkujen herättävän sen äidin kärsimykset."
(Sahih Bukhari, Vol 1, kirja 11, hadith 677)

Abu Huraira Ad-Dausi kertoi:
"Kerran Profeetta meni päivällä ulos. Hän ei puhunut minulle, enkä minä hänelle, kunnes hän tuli Bani Qainuqan torille ja istui alas Fatiman talon yhdistelmään ja kysyi pienestä pojasta (lapsenlapsestaan Al-Hasanista), mutta Fatima piti häntä sisällä vielä vähän aikaa.
Luulin, että hän oli joko vaihtamassa pojan vaatteita tai kylvettämässä tätä. Vähän ajan päästä poika tuli ulos juosten ja Profeetta halasi ja suuteli häntä ja sanoi sitten: 'Oi, Allah! Rakasta häntä ja rakasta kaikkia, jotka rakastavat häntä".
(Sahih Bukhari, Vol 3, kirja 34, hadith 333)

Anas kertoi:
"Palvelin Profeettaa 10 vuotta, eikä hän koskaan sanonut minulle 'uf' (osoittaen kärsimättömyyttä), eikä koskaan syyttänyt minua sanomalla: 'Miksi teit niin tai miksi et tehnyt niin?'"
(Sahih Bukhari, Volume 8, kirja 73, hadith 64)

Anas bin Malik kertoi, että hän ohitti joukon poikia ja tervehti heitä ja sanoi: "Profeetta tapasi tehdä niin".
(Sahih Bukhari, Volume 8, Kirja 74, hadith 264)

'Aisha kertoi: "Poikia tavattiin tuoda Profeetan luo ja hän tapasi pyytää Allahilta siunausta heille. Kerran imeväinen tuotiin hänelle ja se virtsasi hänen vaatteilleen. Hän pyysi vettä ja kaatoi sitä paikkaan, jossa oli pissaa, eikä pessyt vaatteitaan."
(Sahih Bukhari, vol 8, kirja 75, hadith 366)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti