maanantai 25. heinäkuuta 2016

Kun läheiset tekevät rukoilun vaikeaksi

Uusi muslimityttö pelkää perheensä näkevän hänet rukoilemassa; voiko hän rukoilla kylpyhuoneessa?


Palasin islamiin muutama vuosi sitten, alhamdolilah. Vanhempani halveksuvat sitä. He eivät anna minun rukoilla ja aiheuttavat minulle paljon surua. He itkettävät minua hyökätessään kimppuuni verbaalisesti. Yritän ylläpitää perhesuhteitani. Kun on aika rukoilla, yritän poistua huoneesta, ja sitä he eivät salli. Joten joskus joudun rukoilemaan kylppärissä, koska pelkään rukousajan muuten loppuvan. Olen tietoinen siitä, ettei niin pidä tehdä, mutta se on ainoa paikka, jossa he eivät voi nähdä minun rukoilevan. Jos he saavat minut kiinni rukoilemasa missään muualla, pelkään heidän vahingoittavan minua tai hyökkäävän kimppuuni henkisesti. Mitä voin tehdä?

Ylistys Allahille.

Ensinnäkin:

Pyydämme Allahia kasvattamaan uskoasi ja hurskauttasi ja suomaan sinulle ilon, että näkisit vanhempasi ja sukulaisesi johdatettavan islamiin.

Toiseksi:

Rukous on kaikkein tärkein islamin pilari kaksiosaisen uskontunnustuksen jälkeen, eikä ole sallittua laiminlyödä sitä tai olla huolimaton sen suhteen mistään syystä. Se on hoidettava kykyjensä mukaan, seisten tai istuen tai maaten. Sen voi tehdä vaikka elein kävellessään, jos on pakenemassa villieläintä tai tulvaa. Joten niin kauan kuin päässä on tervettä järkeä, rukouksesta ei luovuta. Jos on vaikeuksia rukoilla mihinkään aikaan, saa yhdistää Zuhrin ja 'Asrin, tai yhdistää Maghribin ja 'Ishan. Tämä on Allahin armoa.

Näinollen, jos se, että perheesi näkisi sinun rukoilevan, johtaisi ilmeisiin vaikeuksiin, kuten että sinua lyötäisiin tai heitettäisiin ulos tai kartettaisiin, saat rukoilla yhdessä Zuhrin ja 'Asrin, sekä Maghribin ja 'Ishan, joko aikaisemman tai myöhemmän rukouksen aikaan, kummin vain on sinulle helpompaa, koska rukousten yhdistäminen on sallittua monista syistä, mukaan lukien matkustaminen, sairaus, sade, pelko omasta tai omaisuutensa puolesta, ja helpotus hankaluuksiin ja vaikeuksiin.

Kylpyhuoneessa rukoilu ei ole sallittua, sillä se paikka on vain peseytymiseen tai tarpeiden tekemiseen, koska se on paholaisten asuinsija ja paikka, jossa 'awrat paljastetaan. Al-Tirmidhi (317), Abu Dawood (492) ja Ibn Maajah kertoivat Abu Sa‘eed al-Khudrin (olkoon Allah tyytyväinen häneen) sanoneen: "Allahin lähettiläs (rauha ja siunaukset olkoon hänen yllään) sanoi: 'Kaikki maassa on rukouspaikkoja, paitsi hautausmaat ja kylpyhuoneet." Ibn Hibbaan ja al-Albaani luokittelivat tämän perimätiedon saheehiksi kirjassa Saheeh Sunan al-Tirmidhi.

Tämä perimätieto osoittaa, että kylpyhuoneessa suoritetut rukoukset eivät ole päteviä, sillä ei ole sallittua tehdä niin muuten kuin pakkotilanteissa, kuten jos vanhempiesi sinulle aiheuttama vahinko on äärimmäistä, etkä voi rukoilla missään muualla, edes yhdistelemällä rukouksia, kuten edellä mainittiin. Tässä tapauksessa sinun on sallittua rukoilla vessassa.

Sheikki Ibn Baazilta (olkoon Allah hänelle armollinen) kysyttiin kristitystä pojasta, josta tuli muslimi salaa ja hän pelkäsi vaikeuksia uskontonsa suhteen, jos perhe saisi tietää hänen kääntymyksestään, ja hän oli nuori opiskelija. Hänellä ei ollut rukouspaikkaa, ja hän pelkäsi, että jos perhe saisi tietää, he lähettäisivät hänet kaafir maahan tai yrittäisivät saada hänet luopumaan uskonnostaan ja hän oli henkilö, joka ei pystynyt olemaan järkkymätön, koska oli vasta nuori. Onko hänen sallittua rukoilla vessassa?

Hän vastasi: "Näyttää siltä, ettei siinä ole mitään väärää, jos hän ei pysty löytämään mitään muuta paikkaa. Jos hän rukoilee heidän edessään, he voivat saada tietää ja yrittää saada hänet luopumaan uskonnostaan. Jos hän ei löydä mitään muuta paikkaa, siinä ei ole mitään väärää, mutta hän saattaa löytää toisen paikan, tai hän voi löytää paikan osalle rukouksista, osalle ei. Niinpä jos hän löytää muun rukouspaikan, hänen tulee rukoilla siellä, sillä kylpyhuoneissa rukoilu on kielletty, samoin kuin hautausmailla. Mutta jos hän ei löydä mitään muuta rukouspaikkaa, hänen ei pidä laiminlyödä rukoustaan."

Katso myös Sheikki Munajidin luento Mashaakil wa’l-Hulool.

Löytääksesi lisää tietoa, katso myös vastaus kysymykseen nro. 100627.

Ja Allah tietää parhaiten.


https://islamqa.info/en/153572

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti